Lisää kannanottoa uskonnonopetukseen
Kirjoitin eilen hämmästyttävän paljon keskustelua herättäneen kirjoituksen, jossa uumoilin indoktrinoivan uskonnonopetuksen olevan vähitellen tiensä päässä. Perusteena käytin sitä, että istuva hallitus - vastaan hangoittelevia kristillisdemokraatteja lukuun ottamatta - on suunnitellut peruskoulun uskonnonopetuksen viikkotuntimäärän supistamista.
Kirkon piiritkin kavahtivat näitä suunnitelmia tämän päivän puolella.
Niin ikään valmistumista odottavat opettajat ovat sitä mieltä, että tunnustuksellisen uskonnonopetuksen voisi korvata sellaisella ainekokonaisuudella, johon voi ensinnäkin ottaa samanaikaisesti osaa kaikki oppilaat heidän elämänkatsomuksellisista taustoista huolimatta.
Tämä on erittäin varteenotettava ehdotus. Ymmärtääkseni tavoitteena on oppitunti, johon voivat ottaa osaa sekä muslimit, ateistien lapset kuin mormonienkin jälkeläiset. Lapset voivat taustoistaan huolimatta osallistua yhteiseen dialogiin ja oppia paitsi itsestään myös muista.
"Hallitusohjelmaan on kirjattu koulun arvokasvatuksen vahvistaminen."
Täten hallitusohjelma ei välttämättä ole Jukka Keskitalon kannanotosta huolimatta ristiriitainen uskonnonopetuksen viikkotuntimäärän vähentämissuunnitelmien kanssa. Kirkon yksipuolisesta tulokulmasta on tietenkin mahdotonta nähdä arvokasvatusta muuten kuin vahvasti kristilliseltä pohjalta.
Puoltoa sille, että lapset kykenevät jollain tasolla prosessoimaan tällaisia kysymyksiä, antaa Jyväskylän yliopiston professori Tapio Puolimatkan esittelemät tutkimukset aihepiiristä "Kognitiivinen uskontotiede vs. indoktrinaatiohypoteesi", joka löytyy täältä suunnasta.
Seuraavassa pari esimerkkiä, joskin toiseen suuntaan kuin mitä itse mielelläni tuen:
"Viimeaikaiset ja paremmin kontrolloidut tutkimukset osoittavat, että esikoululaiset pitävät Jumalaa tai jumalia luonnon järjestyksen alkusyynä (Gelman & Kremer 1991; Petrovitch 1997, 1999).
[...]
Tämän ilmaisemiseksi kognitiivisessa uskontotieteessä käytetään ilmausta, että lasten mielestä Jumala on supertietävä ja superhavaitseva. (Barret 2007, 7.)"
Samalla avautuu mahdollisuus peilata toisten arvoja, ja dialogi saattaakin keventää ennakkoluuloja, kun pohjalla ei ole ensimmäisten opetusasteiden syvään juurruttama "me ja muut" -asenne.
Olen kuitenkin antamassa siimaa myös uskonnonopetukselle. Päätin, että sallin jatkossa mahdollisuuden siihen, mutta valinnaisena oppiaineena. Tällöin opetukseen osallistuminen vaatii oppilaan omaa aktiivisuutta ilmoittautuessaan opintojaksoille, eikä läsnäolopakko indoktrinaatioon tule oletuksena.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
(kirjautuminen facebookin kautta)
Aihe oli ja meni. Haluatko jäädä jumiin yhteen asiaan?
Ymmärrän pointtisi, mutta koska...
"... Helsingin sanomat uutisoi eilen, että hallitus aikoo tällä viikolla päättää uskonnonopetuksen vähentämisestä perusopetuksessa..."
...katson, ettei asia ole vielä loppuunkäsitelty.
Uskonto on valinnainen oppiaine, jossa on valinnaisten aineiden tapaan omat valintakriteerinsä. Vanhemmat valitsevat sen lapselleen, jos näin parhaaksi näkevät, kuten tekevät kaikkien muidenkin valinnaisten oppiaineiden kohdalla.
Niin, mutta hallitus ei kai ole ollut lopettamassa uskonnonopetusta vaan puhe on ollut tuntijaon uudistuksesta, jossa peruskoulun uskonnonopetusta (418 tuntia) saatetaan vähentää. Jos uskonnon opetuksen vähentäminen ja opintosuunnitelman loukkaa uskovaisia lapsen voi siirtää kotiopetukseen. Elämänkatsomustietoa kirkkoon kuuluva oppilas ei voi tällä hetkellä valita.
Johtaisiko tämänkaltainen lukujärjestys moraalirappioon?
http://img.yle.fi/uutiset/incoming/article6188675....
Kyllä minä sen tiedän, ja minusta uskonnontunneissa on varaakin jonkin verran vähentää.
Mutta vaikka kirkko mahdollistaisikin kevytjäsenyyden pelkän riparin tai laajennetun riparin varassa, silti vanhemmat päättävät lapsen puolesta, syökö hän kaurapuuroa vaiko muroja. Ja opiskeleeko hän koulussa uskontoa vaiko elämänkatsomustietoa.
"vanhemmat päättävät lapsen puolesta, syökö hän kaurapuuroa vaiko muroja. Ja opiskeleeko hän koulussa uskontoa vaiko elämänkatsomustietoa."
Kirkkoonkuuluva perhe ei voi valita lapselleen elämänkatsomustietoa. Kirkkoon kuulumaton perhe voi valita lapselleen uskonnon tai elämänkatsomustiedon.
Jonkilainen eri uskomusten tunteminen on hyödyllistä ellei jopa välttämätöntä monikulttuuristuvassa ja globalisoituvassa yhteiskunnassamme. Minä näen ensiarvoisen tärkeänä, että kristityt, muslimit, uskonnottomat ja muut piruparat saavat yhteistä opetusta. Nykyinen uskonnonopetus ei tätä palvele, sillä uskonnottomat, muslimit, kristityt ja muut ovat "kiinni toistensa kurkuissa", eivätkä edes ymmärrä toistensa ajatusmaailmasta hevohelvettiä. Oman uskonnon riittien ja palvontatapojen opetus kuuluu kodille, ei koululle.
Kun vain löytyisi yhteisymmärrys eri uskontokuntien ja uskonnottomien välillä, mutta mahdottomalta näyttää.
Ja sanon nyt vielä senkin, että tuskin Suomeen halutaan merkittävästi lisää koraanikouluja, raamattukouluja tai erilaisten lahkojen järjestämää opetusta, jonka sisältöä yksikään viranomainen ei voi valvoa, saati siitä päättää. Tästä seuraa jälleen se johtopäätös, että yhteinen kouluopetus lisäisi uskontokuntien omaa, viranomaisvalvonnan ulottumattomissa olevaa, ja ääriliikkeiden opetusta.
Tapakristityt saisivat kirkon piirissä vain sen verran uskonnonopetusta, että pääsevät kirkossa naimisiin. Mutta kaikkein kiihkeimmät uskovaiset pitäisivät kyllä siitä huolen, että heidän lapsensa kasvatetaan uskomaan oikein. Niin kauan kuin koulussa on oman uskonnonopetusta, suurin osa tästä joukosta tyytyy lähinnä kotona täydentämään kouluopetusta.
Kyllä, olen samaa mieltä. Erityisesti pitää päästä tästä uskonnon erottelevasta roolista - jo alakoulussa jaetaan porukka tylysti eri ryhmiin sen mukaan mihin heidän vanhemmat uskovat. Jopa luterilaiset ja ortodoksit eri luokkahuoneisiin, käsittämätöntä.
Janne Muhoselle: Olisit paras oppilaani uskonnonopetuksessani. Olet paljon kiinnostunut uskonnoista. Ota kuitenkin selvää mitä uskonnonopetus on nykyään. Se ei saa perustua uskoon vaan tietoon. Ue opetus ei ole tunnustuksellista ainakaan pätevien opettajien keskuudessa. Opetan yläkoululla. Mitään uskontoa ei harjoiteta. Opetuksessa on tärkeää kriittisyys, uskontojen tarkastelu yhteiskunnallisenä ilmiönä, erilaisten uskovien ihmisten ymmärtäminen, kansainvälisyys ja kulttuurit, eettisten arvojen eksistentialistinen pohdinta, maailmanuskontojen ja uuskontojen esittely, sillan luominen ateistien, tapakristittyjen ja uskovien välille. (ketään ei kiusata.) Lisäksi on tärkeää, että nuori saisi tietoa paljon erilaisista uskonnoista. Ei tarvitse laittaa nuorta liikenteeseen ilman liikennesääntöjen opetusta.Tarkoituksena on siis auttaa nuorta arvioimaan ja pohtimaan eri uskontoja ja niden toimintaa ja merkitystä. Jos ue opetus lakkautetaan joko suuntana on Kiinan malli tai Usan malli. Uskontotieteilijä tai teologi on ammattilainen arviomaan uskontojen tai niihin liittyvien asioiden vaikutusta yhteiskuntaan.
Tämä oli ihan miellyttävä kommentti, kiitos siitä. Minun aikanani ala-asteen uskonnonopetus oli enemmän kristinuskoon keskittyvää, mutta yläasteella - jossa Pirttijärvikin siis opettaa - suorastaan yllätyksekseni maailmanuskontoihin keskittyvää. Sanotaanko näin, että yläasteen uskonnonopetus rakensi siltaa. Parempi niin kuin toisin päin - joskin rippikoulu käydään pääsääntöisesti yläasteikäisenä.
Häpeäkseni(kö?) yläasteen päästötodistuksessa komeilee arvosanana uskonnon kohdalla yhdeksikkö.
Kirjoita kommentti
Kommentoi 11 kommenttia