*

Janne J. M. Muhonen Valtakunnanärsyyntyjän viraston virallinen tiedotuskanava.

Rikos ei kannata, eikä se saakaan

Itsenikin siteeraama poliisijohtaja Robin Lardot on näemmä ottanut hieman sanomisiaan takaisin liittyen keskustelunavaukseensa, joka koski järjestäytyneeseen rikollisuuteen osallistuvien sosiaalietuuksia. Tämä kirvoitti mieleeni pari lisähuomiota.

Ensinnäkin olen melko varma siitä, että suomalaiset eivät kykene hahmottamaan ja edelleen arvostamaan nykyistä kovempien vankeusrangaistusten pelotevaikutusta siksi, että meillä on lähes aina ollut kansainvälisesti vertailtuna perin löyhä rangaistuslainsäädäntö. Näyttöä ei ole, mutta muutosvaatimuksia silti tasaisen säännöllisesti.

Lisäksi Suomessa on aina toiminut sitäkin innovatiivisempi kriminaalihuoltolaitos. Seuraavassa on ote hankkeesta, joka toimi vuosilla 2003-2007 ja kantoi nimeä Vapautuvan tukiohjelma:

"Vapautuvan tukiohjelma oli järjestöjen yhteishanke, jota veti Kriminaalihuollon tukisäätiö. Sen tarkoitus oli vahvistaa ja koordinoida eri toimijoista koostuvaa tukipalveluverkostoa, joka auttaa vapautuvia vankeja ja Kriminaalihuoltolaitoksen asiakkaita."

Näin ensiluokkaisesti organisoitua kriminaalihuoltoa lienee kai turha etsiä Pakistanista. Toinen kestovasta-argumentti on Yhdysvallat, tai vaihtoehtoisesti Venäjä, ja niiden tämänhetkinen rikollisuustilanne. Kyseisissä maissa on toki paitsi ankarammat rangaistukset aina Yhdysvaltojen muutamien osavaltioiden kuolemanrangaistusta myöten, myös...

  1. käsittämättömän paljon suurempi elintasokuilu hyvin ja todella huonosti voivien välillä
  2. monikymmenkertainen väkiluku Suomeen verrattuna
  3. valtiomuotona liittovaltio, jossa ei ole yhtä tarkkaan keskitettyä hallintoa tai yhtenäistä lainsäädäntöä, vrt. Yhdysvaltojen osavaltiot ja Venäjän oblastit.

Kohdasta yksi johtuu rikoksen polulla olevien sekä prosentuaalisesti että absoluuttisesti suuri määrä. Elämä on oikeasti karua, eikä rikoksen polulle noin vain "lipsahdeta". Pahimmillaan siihen elämäntapaan synnytään. Koska Yhdysvalloissa ei ole läheskään samantasoista työttömyysturvaa kuin Suomessa, ei mikään varsinaisesti kannusta elämään nuhteettomasti.

Joku voisi tässä kohden esittää, että Suomeen syntyisi nykyään Yhdysvaltoja leimaavia demografisia ongelmia, mikäli sosiaaliturvajärjestelmästämme karsittaisiin (vrt. Yhdysvaltojen sosiaaliturvajärjestelmän nykytilanne), tai mikäli siihen laadittaisiin tiettyjä rajoituksia, mutten usko siihen, että näin kävisi. Kyseessä on seuraus, eikä suinkaan syy. Krapula ei ole tervejärkisille syy juoda alkoholia vaan sen juonnin seuraus.

On väärä mutta harmillisen yleinen ajattelutapa, että se, mikä on päätetty jonkun teon seuraukseksi, toimisi ilman alkusysäystä syyksi toimia siten. Mistään ei nimittäin rangaista etukäteen. Usein taustalla on koko oikeuslaitoksen demonisointi, enkä ole vielä tähän päivään mennessä keksinyt, että mikä on tämän suhtautumistavan taustalla.

Kohdista 1. ja 2. johtuu mielestäni se, ettei Yhdysvaltojen tai Venäjän (tai vaikkapa yli miljardiväestöisen Kiinan) kriminaalipolitiikka ole ollut onnistunutta. Uskoisin tuntuvien rangaistusten ja niiden tuoman pelotevaikutuksen toimivan paremmin nimenomaan yhtenäisemmässä ja väkiluvultaan pienikokoisemmassa valtiossa.

Ja lisäksi kohta kolme: Jo yksistään hallintomuodoltaan tasavallan rikoslainsäädännön rinnastaminen mihin tahansa liittovaltioon on aikamoisen kökköistä ajattelua.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän EeroTillanen kuva
Eero Tillanen

Vaan miten käy Suomen rikoslainsäädännön, kun Kataisen maanpetturihallitus vetää meidät rikollisin toimin EU-liittovaltioon? Ainakin Lissabonin sopimuksen kuolemantuomiopykälä tulee voimaan, ellei se sitä jo ole:

http://hirtetty.blogspot.fi/2008/04/lissabonin-sop...

Mitä taas tulee rikoksen kannattavuuteen, niin Suomessa ainakin SDP on varmistanut sen. Muistetaanpa vain, miten STS-pankin Sundqvistin veljesten korvausten kävi. Taisi jäädä pojille fyrkkaa fikkaan aika kivasti, kun "joku" käski Alhoa antamaan oikeuden määräämät korvausvastuut lähes täysin anteeksi Uffelle ja tämän broidille. Kellähän olisi mahtanut olla kulissien takana paukkuja käskeä valtiovarainministeriä tekemään niin? Kiitokseksi piilokäskyn toteuttamisesta tämä "joku" erotti Alhon. Alho maksoi siis hinnan toisten kieroilusta.

Näin se hyväveliverkosto toimii.

Käyttäjän ingmarforne kuva
Ingmar Forne

Kyllä Suomessa ainakin kavallus kannattaa, kunhan kavaltaja on yhteiskunnalliselta asemaltaan riittävän vahva ja huolehditaan siitä että kavalletaan riittävän vähän, riittävän monelta, riittävän pitkän ajan kuluessa.

Perussuomalaiset kannattavat välinpitämättömyydellään.

http://ingmarforne.puheenvuoro.uusisuomi.fi/90298-...

Tuosta lähti sekä sähköpostiviesti että kirje kaikille kansanedustajille. Myös Perussuomalaisille.

http://ingmarforne.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94126-...

Siitä rehellisyydestä, oikeudenmukaisuudesta ja inhimillisyydestä, joka kansanedustaja Reijo Tossavainen on kirjoittanut että on Perussuomalaisten aatteellinen pohja ei ole näkynyt mitään tässä asiassa. http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/4...

Kun keskustelu tästä alkaa hiukankin kuumeta kansanedustaja Tossavainen häipyy kuvioista eikä vastaa mitään.

http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1...

Tossavaista lainataksemme: Kuka on pohjasakka??

Kruununperussuomalaisetkin??