Janne J. M. Muhonen Kriittisiä puheenvuoroja oikeudenmukaisuuden puolesta.

Henkirikollinen luopuu osasta ihmisarvoaan

  • Karma is a bitch.
    Karma is a bitch.

Olen hieman epäröinyt, uskallanko tuoda suoraan ilmi näkemystäni siitä, millaisten tekijöiden voimin yksilön ihmisarvo määräytyy. Vihjeitä olen toki antanut useissa rikollisuutta ja oikeusjärjestelmäämme koskevissa tuotoksissani, ja varsin suoraan kirjoituksessa Vaarallisille rikollisille rajoitetut kansalaisoikeudet, jonka sisältöä toistan tälläkin kertaa, koska pyörää ei ole syytä keksiä uudelleen.

Niin sanotut egalitaristit ajattelevat kaikkien olevan peruslähtökohdiltaan samanarvoisia ja ettei mikään tätä peruspilaria horjuta. Itse kuitenkin olen sitä mieltä, että kaikki ovat toki lähtökohtaisesti samanarvoisia, mutta täyden ihmisarvon myöhempään säilymiseen vaikuttavat ensisijaisesti teot.

Siispä egalitaristit, humanistit ja kaiken maailman kukkahatut: olkaa hyvät ja sulkekaa silmänne.

Syyllistymällä itsessään ihmisarvoa syvästi halventavaan tekoon, eli loukkaamalla toisen yksilön fyysistä koskemattomuutta, väkivalta- tai etenkin henkirikoksen tekijä menettää samalla ison siivun omasta ihmisarvostaan sekä kansalaisoikeuksistaan.

Törkeisiin väkivalta- ja henkirikoksiin syyllistyneiltä, ja ennen kaikkea rikoksenuusijoilta, tulee evätä vähintään määräajaksi ja joissain tapauksissa pysyvästi osa kansalaisoikeuksista, kuten tietyt sosiaalietuudet -esimerkiksi lapsilisät, kotihoidontuki ja työmatkakorvaus- sekä verovähennysoikeus.

Rikoksenuusijoilta tulee evätä valituslupa esimerkiksi käräjäoikeuden päätökseen ja korkeimmille oikeusasteille ilman erillistä mietintöä. Oikeustoimikelpoisuuden tulee olla syvästi alenteinen.

Mikäli osoittaa täydellistä piittaamattomuutta toisen ihmisen fyysistä koskemattomuutta, seksuaalista itsemääräämisoikeutta tai omistusoikeutta kohtaan, ja suorastaan halveksuu näitä arvoja, ei tule itsekään saada nauttia niistä.

Ihmisille pitää (tapauskohtaisesti) voida antaa toinen tilaisuus ja mahdollisuus muuttua. Kaidalla polulla pysyminen on yksinkertaista, sillä kukaan/mikään ei tähtää sekä laukaise asetta kenenkään puolesta, tai pistä ajamaan humalassa jalankulkijan päälle.

Juuri tämän äärimmäisen simppelin seikan vuoksi rikoksentekijöiden uhriuttamiselta putoaa pohja.

Sakko- tai jopa vankeusrangaistukselta on mahdollista välttyä. Jos nuhteettomuus on jostain syystä aivan ylivoimaista, eikä vankeusrangaistuksen sen paremmin ehkäisevä kuin opettavainenkaan vaikutus toteudu, on oikeusjärjestelmän tehtävä pitää vahingollinen henkilö lukkojen takana.

Pois aiheuttamasta harmia viattomille. Se on vankeinhoitojärjestelmämme keskeisin ydintoiminto.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

En oikein ymmärrä, miksi pitäisi keksiä uusia rangaistuksia? Miksi vankeustuomio ei olisi riittävä?

Vankeustuomion hyvänä puolena on pidetty sitä, että siitä saadaan hyvä ja helppo asteikko. Jos rikos on vakava, niin vankeutta annetaan enemmän, ja jos rikos on lievä, niin vankeutta annetaan lyhyempi aika.

Ennen historiassa rangaistuksia oli hyvin erilaisia. Esimerkiksi tuomio voi olla ollut se, että rikoksen tekijän kaulaan sidottiin kuollut kala tietyksi aikaa.

Jos esimerkiksi viedään oikeus sosiaaliapuun, niin jos murhaamies on esimerkiksi rikkaasta suvusta, niin sillä ei ole rikoksen tekijälle mitään merkitystä.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Saattaisi siinä olla ajatusta että vakavammista rikoksista ei pelkällä vankilatuomiolla selviäisi vaan tietty aika vailla kansalaisoikeuksia (mitä ne sitten ovatkaan)voisi vaikuttaa tervehdyttävästi. Vallankin kun nykyisin esim. ensikertalainen selviää melko lyhyillä tuomioilla niin tuomion jälkeinen seuranta saisi olla tiukempaa.
Mutta kyllä aina pitäisi kuitenkin rikollisellakin olla selvä mahdollisuus osoittaa kansalaiskelpoisuutensa ja saada siten oikeutensa takaisin, eli ei me voida ketään ikuisiksi ajoiksi hylkiöksi tuomita.
Muutoinkin rikoksista ja rikosten tekemisestä pitäisi tehdä kansalaisten keskuudessa moitittavaa,pientenkin rikosten. Nykyisin on vähän semmonen meininki että eihän se mitään kun siitä ei saanut kuin "ehollista".

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

"Vankeustuomion hyvänä puolena on pidetty sitä, että siitä saadaan hyvä ja helppo asteikko. Jos rikos on vakava, niin vankeutta annetaan enemmän, ja jos rikos on lievä, niin vankeutta annetaan lyhyempi aika."

Joo, mutta sitä varten ne tuomarit käy monta vuotta koulua että ne olis riittävän päteviä harkitsemaan niitä tuomioita. Jos joka rikoksesta annettaisiin tuomiot vain ekseltaulukon mukaan niin mihin me niitä tuomareita tarvitaan.

Käyttäjän Yhteiskuntajutustelija kuva
Janne Koski

Rangaistuksissa voitaisiin nykyäänkin käyttää luovuutta. Esimerkiksi pakottaa kuuntelemaan sellissään Tauskin levyjä non-stoppina. :-) ;-) :-D

Käyttäjän JuhaniKhr kuva
Juhani Kähärä

Rangaistuksia annettaessa pitää pohtia sitä, mikä on oikeudenmukaista ja sitä, ettei rikoksentekijä uusi tekojaan. Sosiaalietuuksien poistaminen rikollisilta olisi vihoviimeinen niitti rikollisen mahdollisuuksille palata yhteiskuntakelpoiseksi, joten ehdotuksesi ei toimisi.

Siinä olet täysin oikeassa, että rikoksentekijälle kuuluu vähemmän ihmisoikeuksia kuin muille. Hän esimerkiksi menettää vankeusrangaistuksen myötä vapautensa, joka on tärkeimpiä oikeuksia. En näe kuitenkaan mitään syytä, miksi pitäisi ottaa tänne rinnalle uusia rangaistuksen muotoja, jotka ainoastaan eriyttävät rikollisia yhteiskunnasta sen sijaan, että yritettäisiin saada rikolliset kaidalle polulle.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Henkirikollinen ei menetä ihmisarvoaan. Se on itseasiassa sama, kuin henkirikosta tekemättömällekin.

Sen sijaan uhri menettää arvonsa elävänä ihmisenä. Kuolleella ei ole tarjota yhteiskunnalle minkäänlaista lisäarvoa, kun taas rikoksen tekijälle se on täysin mahdollista.

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Elinkautisen pitäisi nimenomaan olla elinkautinen.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

No, saivarrellaan tähänkin...

Tosiaankin, elinkautinen tarkoittaa elämän pituutta loppuun asti.
Me kaikki olemme tuomittuja elinkautiseen, tosin muurien ulkopuolella.

Rikoksesta tuomitun elinkautinenkin on sattuman varassa. Se voi olla vain päivän mittainen,- tai vuosikymmenien.

Sitäpaitsi, se mahdollistaa oman ratkaisun lyhentää tuomiota.

Nyt vallitsevassa tilassa kun vapauden tiedetään koittavan noin 12 vuodessa, omalle ratkaisulle ei ole motiivia.

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

En näe mitään järkeä riistää rikoksentekijöiltä oikeuksia sosiaaliturvaan. Se ei kannustaisi parantamaan tapojaan. Mutta Suomessa kyllä pitäisi ehdottomasti kiristää vankeusrangaistuksia ja tulisi olla mahdollista antaa sellainen elinkautinen, joka istutaan ihan viimeiseen hengenvetoon asti.

Käyttäjän seppaeo kuva
Oskari Seppänen

Vapausrangaistukset ovat mielestäni oiva juttu, mutta sosiaalietuuksien menetys ei toimisi halutulla tavalla. Ne eivät varmasti vähentäisi rikoksia, vaan johtaisivat uudelleen rikolliseen toimintaan jotta elintason (asunto, ruokaa) pysyisi yllä.

Kansalaisoikeuksista voitaisiinkin tinkiä. Poistaa väliaikaisesti äänioikeus sekä asettuminen ehdolle julkisiin virkoihin ja edustustehtäviin. Tämä olisi kai ns. kansalaisluottamuksen menetys.

Käyttäjän miljasaresvaara kuva
Milja Saresvaara

Olen samaa mieltä että siinä menettää jotain ihmisarvostaan tekemällä tällaisia tiettyjä siis vakavia tekoja (ei tietenkään itsensäpuolustus tms.). Kannatan tod. kovissa näissä rikoksissa tuomion koventamista, mutta toisaalta lievemmissä päissä kuten vaikka kannabiksen poltteluissa seuraamusten lieventämistä.
Jos kuitenkin istuu linnassakin pitkään, niin on aika hankala kannattaa esim.sosiaaliturvan eväämistä. Koska mitä nämä ihmiset sitten tekee, tai tulee toimeen, mikä olisi se ratkaisu. Tai että olisi jotenkin lapsia siinä, niin lapsilisien sun muiden evääminenhän kohdistuisi myös lapsiin, eli kommenttisi tarkoittanee että huoltajuus olisi sitten pysyvästi mennyttä jos syyllistyy tällaisiin tekoihin, mikä tietysti on ymmärrettävää jos ihan mielipuolista murhareista tai jammu-sedistä puhutaan, joita tietty on perusteltua pitää jos ei vangittuna niin ainakin hyvin valvottuina lopun ikäänsä.

Käyttäjän jannemuhonen kuva
Janne J. M. Muhonen

"...eli kommenttisi tarkoittanee että huoltajuus olisi sitten pysyvästi mennyttä jos syyllistyy tällaisiin tekoihin, mikä tietysti on ymmärrettävää jos ihan mielipuolista murhareista tai jammu-sedistä puhutaan, joita tietty on perusteltua pitää jos ei vangittuna niin ainakin hyvin valvottuina lopun ikäänsä."

Bingo! Puhe ei siis toki ollut päin punaisia kävelemisestä tai autolla ajamisesta, kannabiksen käytöstä tai velallisen epärehellisyydestä. Mielipuoliset murhaajat, erityisesti rikoksenuusijat ja "Jammu-sedät" ovat varmaan jokaisen mielestä melkoisen sopimattomia huoltajiksi mahdolliselle jälkikasvulleen.

Ja se, mitä en kyllästy toistamaan: Kaikista rikosoikeudellisista seuraamuksista on täysin mahdollista ja lopulta helppoakin pysytellä erossa elämällä nuhteettomasti, sekä kunnioittamalla kanssaihmisiä ja ympäristöä. Tässä ovat onnistuneet maailman sivu luultavasti miljardit ihmiset.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Mistä on mahtanut tulla termi lainsuojaton?

Ainakin villissä lännessä sellaisista maksettiin silkkaa rahaa, elävänä tai kuolleena. Olisi tästä vaihtoehdoksi ja kenties tienestiksi jokuselle suomalaiselle?

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Aikanaanhan vakavan rikoksen tehnyt menetti kansalaisluottamsuksensa; ainakaan äänestää ei saanut.

Petrik Halinen

Kyttähallitus ehdotti vasta taannoin, että rikollisten oikeus sosiaaliturvaan pitäisi poistaa.

Mikään muu ei ole niin vaarallinen rikollinen kuin nälkäänsä ryöstävä. Silloin millään ei ole mitään väliä, ja vain muutaman dollarin tähden voidaan tappaa kyselemättä. Sen sijaan rikoksia harrasteleva puuhailija on hyvin harmiton, kun aina voi heittää hanskat tiskiin ja elää sosiaalituilla. Kovilla rangaistuksilla on myös raaistava vaikutus: kun tuomio on joka tapauksessa elinkautisen luokkaa, kynnys tehdä lisää rikoksia madaltuu. Esimerkkinä ryöstö ja sen yhteydessä tapahtuva tappo. Harvinaista pohjoismaissa, hyvin yleistä sekundäärisissä maissa.

Suomalaisten pitäisi perehtyä ulkomaiseen rikollisuuteen. Kaikissa maissa, joissa ei ole toimivaa sosiaaliturvaa, on toimiva mafia. Itsekin kävisin ennemmin rötöstelemään kuin kuolisin nälkään, ja ääritilanteessa painottaisin oman henkeni sivullisen henkeä arvokkaammaksi. Historia osoittaa, että ylivoimainen enemmistö ihmisistä ajattelee näin.

Rankaisemisen sijaan sivistynyt yhteiskunta pohtii syitä rikoksiin, ja etsii keinoja niiden poistamiseksi. Pohjoismaissa tässä on onnistuttu jo nyt parhaiten maailmassa, juurikin niin toimin, joita nämä laitaoikeistolaiset kovasti arvostelevat.

Juhani Penttinen

Vuosikymmeniä sitten oli käytössä kansalaisluottamuksen menetys. Sosiaaliturvaa ei juuri muutenkaan ollut joten sen menettämisellä ei voinut rangaista. Lisäksi käytössä oli kuritushuone. Ja toistuville rikoksen uusijoille pakkolaitos josta vain vankilaoikeuden päätöksellä oli mahdollista vapautua. Pakkolaitosvangeista suurin osa oli toistuvasti omaisuusrikoksiin syyllistyneitä eikä niinkään henkirikoksen tekijöitä.

Olivatko asiat siis ennen , muutama vuosikymmen sitten, paremmin ? En usko näin.

Toimituksen poiminnat