Janne J. M. Muhonen Kriittisiä puheenvuoroja oikeudenmukaisuuden puolesta.

Ankea byrokratian ja rajoitusten mallimaa iskee taas

  • Ankea byrokratian ja rajoitusten mallimaa iskee taas

Suomea on varsin monesti – etenkin maahanmuutto- ja monikulttuurisuuskeskusteluissa – luonnehdittu ankeaksi, harmaaksi ja leikkisästi myös impivaaralaiseksi valtioksi, joka kaipaa lisää väriä, säpinää sekä vireyttä, mm. luomaan uusia innovaatioita. Valitettavasti me olemme ja pysymme ankeana sekä harmaana, vaikka kansalaiset taustoistaan huolimatta haluaisivatkin tuoda esimerkiksi katukuvaamme piristystä asiakaslähtöisyyden hengessä.

Helsingin kaupunki on juhlapuheissaan mainostanut yritys- ja yrittäjämyönteisyyttä. Tämä on ilmeisesti täysin alakohtaista puhetta, koska kaupungin uudet ja kieltämättä maallikostakin täysin käsittämättömiltä kuulostavat terassiohjeet aiheuttavat ravintoloille miljoonien eurojen lisäkustannukset.

    "Kaupunki kieltää moniväriset markiisit ja päivävarjot. Myös valkoisten terassitekstiilien käyttö on pannassa. Lasikaiteita ja niillä olevia sisustuskankaita ei sallita. Terassin lattian kattaminen on kiellettyä, vaikka se on Suomen ilmasto-olosuhteissa merkittävä asiakasviihtyisyyden lisääjä. Myös talviterassien perustaminen on osoittautunut erittäin vaikeaksi ja kalliiksi."

Vai tällä tavoin saamme Helsingin katukuvaan vireyttä, ja näin me kannustamme yrittäjiä kehittämään toimintaansa asiakaslähtöisesti, sekä tekemään investointeja? En suoraan sanottuna jaksa etsiä käsiini minkään valtakunnan perusteluita esimerkiksi sille, mikseivät valkoiset terassitekstiilit käy päinsä.

Oikeastaan tarkistin pariin otteeseen, että onko aprillipäivä siirretty ja todettuani, ettei näin valitettavasti ole, ei auttanut muukaan kuin hyväksyä parodiahorisontin jälleen kerran ylittyneen aimo harppauksella. Ristiriitaisena voitaisiinkin tässä omiin muroihin kusemisen tuoksinnassa pitää sitä, että ...

    "... Helsingin kaupunki on nostanut matkailun kehittämisen keskeiseen asemaan elinkeinopolitiikassaan."

Oikeastaan kysymys väriloistosta, säpinästä ja eksotiikasta on tässä tapauksessa toissijainen, vaikkakin huomionarvoinen. Ihan ensimmäinen ajatukseni asian tiimoilta oli, että miksi, oi miksi, jopa tällaisiakin asioita tulee muka erikseen rajoittaa? Eivätkö nämä ole täysin yhdentekeviä ja terassien ulkoasun suunnittelu voitaisiin antaa huoletta ravintoloitsijoille itselleen? Laki esimerkiksi säädyttömyydestä, herjaamisesta sun muista laittomuuksista, joita voitaisiin toteuttaa julkisesti, riittävät pitämään terassit asiallisina.

Näen sieluni silmin, että kankean byrokratian, sääntöjen sekä rajoitusten esimerkkimaa Suomi ja sen pääkaupunki on asettanut erikseen harmaisiin jakkupukuihin sonnustautuneiden, vakavailmeisten juristitätien konklaavin pohtimaan asiaa. Ryhmän kokoustaminen itsessään on turha kuluerä ylimitoitetussa julkisen sektorin byrokratiakoneistossamme.

Lopputuloksena on erittäin ikävällä tavalla tasapäistävältä vihersosialismilta haiskahtavat 130 ulkoasunsa puolesta identtistä terassia pitkin Helsingin keskustaa. Onko tarkoituksena kenties se, ettei hieman visuaalisesti lahjakkaampi tai markkinointia opiskellut ravintoloitsija saa saada terassien välisessä kilpailussa itselleen etulyöntiasemaa?

Puheena olevan uutisen johdosta mieleeni palasi myös Antti Halosen mainetta niittänyt sekä keskustelua kirvoittanut kirjoitus Kanssaveljeni - äänestä jaloillasi ja pelasta maksasi, jossa hän kirjoittaa mm. seuraavasti:

    "No, siellä [= Saksassa] sitten köllöteltiin ja aika nopeasti ymmärsin erään asian, jota en varsinaisesti osannut odottaa. Vapauden tunne! Se fiilis, että hetkinen, koko ajan ei ole joku saatanan sääntösakari kyttäämässä ja sanelemassa mikä on sallittua ja mikä ei."

Sekä:

    "Ihan samat EU-säädökset siellä on kuin Suomessa, mutta ero on se, että sakemannit on sen verran lungia porukkaa ettei ne ole niitä tyhmimpiä sääntöjä pakottamassa päälle."

Tein itsekin hieman samansuuntaisia havaintoja, vaikken viettänytkään Saksassa kuin muutaman päivän. Sitä eroa kotimaahan ei vaan voinut olla huomaamatta niinkin lyhyen visiitin aikana: pieniä erikoisruokakauppoja (tai ihan vain vaikka yksinomaan lihaan tai leipään keskittyneitä sellaisia), kahviloita, döner-kebab-ruokaloita, pikaruokakojuja sekä katutaiteilijoita. Halonen sen sanoi: ilmapiirissä huokui elämän maku.

Toki myös Starbuck's Cafe -kahviloita oli suunnilleen jokaisessa kadunkulmassa, mutta tulkintani mukaan myymäläketjuihin kuulumattomia liikkeitä tai ruokaloita oli runsain mitoin. Yrittäjän itsensä eikä mielikuvituksettoman hallintobyrokraatin näköisiä.

Vaikka Saksakin siis on EU-maa, väitän, ettei siellä kaikkien edellä mainittujen yrittäjien kimppuun hyökkää vastaava rautakankia niellyt byrokraattiarmeija kuin Suomessa. Suomessa, jossa kaikki on luvanvaraista (mieluiten määräaikaista, jotta kohde päästään pakottamaan paperisotaan uudestaan ja uudestaan), säädeltyä ja rajoitettua, ja jossa joka ikinen direktiivinpoikanenkin otetaan kuolemanvakavasti.

Ja jota sovelletaan maksimaalisen tarkasti, kaikkein tiukimpien kriteereiden mukaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Monivärinen päivänvarjo, raidallinen markiisi ja valkoinen pöytäliina? En ole osannut noita vielä pelätä, mutta aina sitä oppii uutta. Toivottavasti terassitarkastajan virkoja perustetaan niin monta, että uskallan liikkua Helsingissä vastakin. Kaupungin pitää nimittäin olla harmaa, koska muuten värisokeat (ja Itä-Pasilassa asuvat) joutuvat eriarvoiseen asemaan.

Toimituksen poiminnat