Janne J. M. Muhonen Kriittisiä puheenvuoroja oikeudenmukaisuuden puolesta.

Avoin kirje paljastettu.fi -sivuston väelle

Toisin kuin kyseisen sivuston keskeisten ylläpitäjien sekä sisällöntuottajien toimintatapa vaikuttaisi olevan, en epäröi linkittää tähän kirjoitukseen niitä paljastettu.fi -sivuston artikkeleita, joista lukijoiden on helppo käydä arvioimassa materiaali sekä laatimassa omat johtopäätöksensä. Siitäkin huolimatta, että pidän valtaosaa sivuston artikkeleista epäasiallisena, ennakkoluuloisena ja kyseenalaistamattomana paatoksena, jota lukiessa tulee lähinnä vihaiseksi. Ei sen vuoksi, että voi turkanen, kun sitä rasismia nyt onkin joka paikassa, vaan siksi, että hysterisointi, leimakirveiden heittely ja mauton tykitys lähtee ajoittain Maata kiertävälle radalle.

Mitä mainitsemallani tavalla toimivat pelkäävät? Esim. Scriptasta originaalin kirjoituksen luettuaan itse kukin havaitsee median ja yksityisten hysteerikkojen rasismifasismista luoman mielikuvan ja asioiden todellisen laidan välisen ristiriidan? Eihän sieltä löytynytkään lynkkauskehotuksia!

Heidi Perälampi kiteytti asian ytimen oivallisesti. Modifioin lainausta aavistuksen verran siten, että tekijäksi muutetaan henkilön sijaan rasismihysteerikko (jälkimmäisessä kappaleessa kursivoitu), joka ...

    "... toimii itseasiassa maahanmuuttokriittisten hyväksi. Ei varmaan sitä itse tajua, mutta hän jatkaa samalla linjalla, jota media yritti aiemmin ja joka toi persuille mittavan äänisaaliin ja nosti Halla-ahon kannatuksen huippulukemiin. Media on näemmä tämän jo tajunnut ja lopettanut hysteerisen mustamaalauksen, mutta onneksi edelleen yksityiset bloggaajat jatkavat samalla linjalla.
    Mitä hysteerisemmin hysteerikko huutaa perussuomalaisten rasismista ja Halla-ahon maahanmuuttonäkemyksistä, sitä useampi tutustuu näiden näkemyksiin. Ja kun kontrasti todellisuuden ja hysteerikon juttujen välillä tulee siinä vaiheessa näkyviin, yhä useampi havahtuu hysteerikon edustaman "suvaitsevaisuuden" todellisuuteen ja kääntyy siitä pois."

Asian voisi ajatella myös niinkin, että jos ja kun on vakuuttunut siitä, että Halla-ahon (tai kenen tahansa inhon ja paheksunnan kohteen) blogi pursuaa rasismifasismia, toimisi linkki siihen/niihin kirjoitukseen/-iin, joista tätä vihapuhetta löytyy, erinomaisena tukena ko. väittämälle.

Oman näkemykseni mukaan lukijalle täytyy antaa vastuu johtopäätösten teosta. Blogisti ei saa tehdä niitä lukijan puolesta syöttämällä valmiita (ja tässä tapauksessa tuulesta temmattuja) oletuksia hänen päähänsä, ja hankaloittamalla alkuperäisen materiaalin äärelle pääsyä. Sivuston artikkeleiden laatijoiden automaationa asettamat, jopa tautologiset ja inhoa tihkuvat, premissit "Suomea repivästä ja raastavasta uusfasismista, rasismista sekä muukalaisvihamielisyydestä" ovat ikävää ja demonisoivaa luettavaa.

Minusta kun asiat eivät ole oikeisiin mittasuhteisiin asetettuna lainkaan niin huonosti kuin miten sivustolla annetaan ymmärtää. Toisaalta olen jo pitkään hämmästellyt sitäkin, että miksi noilla ihmisillä on niin vimmattu tarve nähdä rasismia ja fasismia kaikkialla, tarpeen niin vaatiessa mielikuvitusta venyttämällä? Eikö olisi mukavampaa löysätä pipoa ja todeta, etteivät asiat todellakaan ole niin kurjasti kuin he kuvittelevat?

Sama meininki jatkuu Uudessa Suomessa. Kaikki samanhenkiset kokoontuvat atomikellon tavoin paikalle tyrmistymään ja paheksumaan mitä tahansa tyhjästä revittyä olettamusta fasismirasismin täyttämästä yhteiskunnasta. Kirjoituksessa, joka on papukaijamaisella geneerisyydellä laadittu kauhistelu- sekä kukkahattuilupläjäys, jonka täyttää aina vain samat mahtisanat: rasisti, uusfasisti, maahanmuuttajavastainen, ihmisvastainen, äärinationalisti jne. Premissien vastustaminen on ankarasti kiellettyä.

Kuten paljastettu.fi:n keskusteluosioonkin kirjoitin, siihen edes Panu Höglundin tavaramerkiksi muodostunutta nenäkästä, pilkallista ja ylimielistä vastausta saamatta, sivustossa vaikuttaisi olevan perusidealtaan potentiaalia ihan oikean rasismin tukahduttamiseksi.

Valitettavasti uskottavuus karisee sitä mukaa, kun sivuston antia lukiessa johtoajatukseksi paljastuu etupäässä etenkin Höglundin patologisen persuvihan loputon manifestointi mitä mielikuvituksellisimmilla keinoilla. Mainittakoon saamamme lempinimi, persnatsit. Ala-arvoista ja säälittävää retorista kikkailua sekä mustamaalausta, josta asianosaiset kehtaavat syyttää ja paheksua muita. Lisäksi vertaukset ja vihjailut ovat erittäin loukkaavia.

Kokonaan oma asiansa onkin se, millaisen inflaation rasismi, l. rotusyrjintä, käsitteenä kokee, kun siitä huudellaan aivan joka paikassa, esim. karamellien käärepapereiden johdosta. Tai kun joku kokee syrjintää ikänsä, seksuaalisen suuntautumisensa taikka sukupuolensa vuoksi. Tämä ei ole faktista rasismia.

Yksin tämän vuoksi liian hanakka syyttely ja vanhojen tuttujen voimasanojen holtiton viljely tekee oikean ja vakavan asian käsittelyn osalta valtaisan suuren karhunpalveluksen.

Toistan saman asian täydennettynä. Ilman asioiden ja ihmisten jatkuvaa tarkastelua mieleisten silmälasien läpi, kyseenalaistamattomia sekä ennakkoluuloisia premissejä ("Persut julkirasisteja uusfasisteja natseja, piste. Eri mieltä olevat ovat rasistinatsien puolustelijoita sekä heidän karmaisevien, ihmisvastaisten tekojen vähättelyä, piste.") ja niihin vetoamista kehäpäättelyn parhaita perinteitä kunnioittaen, uskoisin lopputuloksen miellyttävän jopa minua.

Mikäli perustaisin mieleiseni sivuston ja vetoaisin asettamieni sekä omaa agendaani tukevien premissien paikkansapitävyyden osalta sivustoni sisältämiin ja itseni sekä samanmielisten ihmisten laatimiin artikkeleihin, joissa puoltavia näkemyksiä ladotaan pöytään kuin liukuhihnalta, olisiko tämä uskottavaa?

Paljastettu-sivuston tapauksessa inhoa ja vastenmielisyyttä tihkuvat artikkelit ja mukajohtopäätökset kertovat huomattavasti enemmän niiden laatijoista sekä heidän ajatusmaailmastaan, asenteellisuudestaan ja ennakkoluuloista kuin mistään oikeasta asiakysymyksestä. Puhumattakaan halusta tuoda mukaan omia ehdotuksia asioiden parantamiseksi, ts. muuttamisesta mieleisiksi.

Fanaattisen ja hysteerisen paatoksen sekä mustamaalaamisen sekundaariselta tavoitteelta vaikuttaa kohteen provosointi käyttämään karkeaa kieltä, jotta inhoavilla, vihaavilla ja aggressiivisilla ihmisillä päästäisiin mehustelemaan ja repostelemaan aina vain enemmän. Myös porttikielto keskusteluun saa oikeutuksen, eikä epämiellyttäviin tosiasioihin, joita mukaan kärsivällisesti tarjotaan, vastaamaan tarvitse vaivautua.

Oikeusministeriö laati takavuosina lausuntopyynnön koskien Rasistiset rikokset -työryhmän ehdotusta hallituksen esitykseksi eduskunnalle sekä lausuntoa tarpeesta ryhtyä lainsäädäntötoimiin keskustelupalstan ylläpitäjien vastuun selkeyttämiseksi. Tarkemmin ottaen aloitteen tarkoituksena oli sälyttää internetsivustojen ylläpitäjille vihapuheiden varalta entistä suurempi vastuu ko. materiaalin julkaisemisen sekä esilläolon suhteen.

Lausuntopyynnöllä oli varsin laaja jakelu ja se sisältää liitteen, joka kantaa nimeä "Muistio tarpeesta säätää internet-sivustojen ylläpitäjille erityinen rasistisen rikoksen tunnusmerkistön täyttävän aineiston valvonta- ja poistamisvelvollisuus". Myös se löytyy täältä.

Tyhmempikin siis tajuaa, että kyseistä asiaa puuhattiin nimenomaan monikulttuurisuususkontoa kritisoivan kansalaiskeskustelun tukahduttamiseksi, mutta mielestäni tämä toimisi myös toiseen suuntaan. Minkä tahansa paikkansapitämättömän agitoinnin julkaiseminen rikkoo hyvää makua.

Koskipa se sitten muslimeita tai persuja, kuten oikeamielisyyden airueessa, paljastettu.fi -sivustolla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Veikko Penttinen

Paljastettu.fi sivusto paljasti minulle välittömästi, että tekijöinä on jälleen näitä lapsena säikähtäneitä, joille lapsuuden vaatekaapissa asunut mörkö on vaihtunut milloin minkinmoiseen korvikkeeseen. Yhtä todelliseen kuin se mörkökin, mutta kauhu on säilynyt todellisena ja muuttumattomana.

Lopetin kuitenkin lukemisen kun Helena Erosen kirjoitukset rinnastettiin Breivikkiin. Kauhu oli jo tässä muuttunut perverssioksi. Näitä ihmisiä riittää, eikä siinä mitään. Tylsintä on että nämä mörköjuttujaan kertovat ovat itse elämänsä pahimpia mörköjä ja varmasti monen lähimmäisensäkin.

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Tutustumisen jälkeen jäi epäilys ko. kirjoittajien "mielenmaiseman vakaudesta". Fundamentalistista persuvihaa, mutta persujen laariin se ropisee.

Pentti Järvi

Veikkoseni. Luulenpa, että Espanjassa tuollaiset ihmiset laitettaisiin psykiatrin/psykologin puheille viipymättä. Se heidän toimintansa on eräänlaista itsensä tuhoamista enkä halua että semmoinen sataisi kenenkään laariin, vaikka niin siinä taitaa käydä.

Antti Jokinen

"keskeisten ylläpitäjien sekä sisällöntuottajien toimintatapa vaikuttaisi olevan, en epäröi linkittää tähän kirjoitukseen niitä paljastettu.fi -sivuston artikkeleita, joista lukijoiden on helppo käydä arvioimassa materiaali sekä laatimassa omat johtopäätöksensä."

Sieltähän löytyi tuttuja nimiä täältä puheenvuorostakin. Nehän kirjoittelee ihan tosissaan noita juttujaan. Ja minä, kun olen ottanut ne ihan vitsinä koko ajan. Nooh, kyllä maailmaan mölyä ja muutakin saastetta mahtuu.

Silmäilin muutaman blogin sieltä. Taitaa olla sellainen perussuomalaisten vastainen sivusto. Halla-aho taitaa erityisesti olla vihan kohteena.

Pentti Järvi

Henk.koht. melkeinpä suutahdin Helena Erosesta tehtyä kirjotuksen tapaista kunnes huomasin, että se kaikki oli lähes pelkkää copy-peistailua. Niille H.E:n jutuille oon aikanani nauranut makeasti. Hihamerkkikirjoitus oli paha, sillä tiesin, että se käsitetään täysin väärin, kuten tapahtuikin.

Tapio Vehmaskoski

Itse olen ihmetellyt pidemmän ajan Härkösten-tapaisten ihmisten toisten syyllistämistä ja sanoisinko panettelua esim. vaikka Halla-ahosta? Alunperin en minäkään ollut järin kiinnostonut koko Halla-ahosta, mutta yhden ihmisen vainoaminen Suomi nimisessä maassa saavutti sellaisen laajuuden ja mittasuhteet, että oli pakko tutustua hänen kirjoituksiinsa. Hämmästykseni oli suuri, kun huomasin hänen olevan taitavan kirjoittajan ja mitä ilmeisimmin myös älykäs.

Luultavasti tämä onkin ollut Halla-ahon suurin virhe. Tulee mieleen vanha satu Keisarin uusista vaatteista http://www.kotiposti.net/raamattu/jt/lisatietoja/s...

Kun Halla-aho on tuonut esiin todellisuuden käyttäen taitavasti esim. Kalevan pääkirjoitusta.
http://keronen.blogspot.fi/2012/06/jussi-halla-aho...
On tarvittu hännystelijöiden ja hymistelijöiden edesauttamana ja vääristelemänä jopa Suomen korkeinta oikeutta, kun ei ole muutoin pärjätty älykkyydessä ja sanankäytössä hänelle.

Huolestuttavaa on myös Suomen kansalaisten arviointikyvyn aliarvioiminen asiassa siis tämän kansan, joka kaikkien Pisatutkimustenkin mukaan on jo kouluasteelta alkaen kyvykkäämpää kuin useimmat muiden maiden kansalaiset tällä avaruudessa kulkevalla kiven möykäreellä.

Mitä tule Persuihin niin varmasti he puolueena ja ihmisinä ovat yhtä politiikkoja kuin muidenkin puolueiden itsensä kehujat. Miksi Persuista pitää tehdä numero, miksi heitä pitää mollata ja onko Hakkaraisen töppäilyjen seurauksena kaikki samanlaista köykälistöä?

Olen ajat sitten lopettanut intomielisen Härkösten seurailun, koska heidän antinsa on köykäistä ja heidän kirjoituksensa kertovat enemmän heistä itsestään typertelijöinä kuin niistä, joita he yrittävät mollata.

Sananvapaus on kaikille sallittua paitsi Halla-aholle, jonka suu ja kirjoitukset on yritetty tukkia oikein oikeustoimin. Kai oikeuskin saa itsensä nolata. Se ei vaan nosta arvonantoa ko. virkatoimelle eikä tee "Härkösten" vihanpidosta hyväksyttävää omaehtoisesti ajattelevalle kansalaiselle.

Antti Jokinen

" Kai oikeuskin saa itsensä nolata."

Näinhän siinä kävi.

Mika Samuel Kiekkijev

Näen, että paljastettu.fi:n kaltaiset virtuaalivertaistukiryhmät toimivat jonkinlaisena vaihtoehtona varsinaisille asiantuntijapalveluille näinä taloudellisesti vaikeina aikoina, jolloin esim. terveynhuollon eri sektorit ovat pakotettuja leikkaamaan palveluitaan.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Onhan se hyvä että tiedotat tärkeän sivun olemassaolosta!

Mika Samuel Kiekkijev

On aina hienoa, että apua tarvitsevat ohjataan oikeaan paikkaan.

Käyttäjän Savolax kuva
Jukka Heikkinen

Luulisi Härkösten (monikossa) olevan tyytyväisiä kun Halla-aho poistuu maasta...
Mutta eiköhän ne keksi jotain uutta...

Käyttäjän OulaLintula kuva
Oula Lintula

Omaa viiden sentin psykiatriaani: tavallaan tietysti hyvä, jos vihan katkeroittamat ihmiset saavat tästä purkautumiskanavan omille tunteilleen, mieluummin kuin rupeavat väkivaltaisiksi.

Ja itsehän toki kannatan sananvapautta ja toki kannatan sitä myös noille. Harmittaa vaan että siellä kovasti monet tuntuvat ottavan itselleen sellaisia vapauksia mitä eivät soisi muille. Mutta sellaista tämä on. Paljastetun kaltaisten vihasivustojen olemassaolo on sananvapauden hinta.

Toimituksen poiminnat