Janne J. M. Muhonen Kriittisiä puheenvuoroja oikeudenmukaisuuden puolesta.

Uskonnon pakkosyöttö jatkuu nyky-yhteiskunnassa

  • Uskonnon pakkosyöttö jatkuu nyky-yhteiskunnassa

Opetushallitus päätti toukokuun lopulla, että Suvivirsi saa jatkossakin raikua koulujen kevätjuhlissa, joten asia on niiltä osin loppuun käsitelty. Minulle asia on edelleenkin täysin yhdentekevä. Kysymys sekä suomalaiskouluissa että myös maamme muissa suhteellisen virallisissa instansseissa, esim. puolustusvoimissa, harjoitettavasta kristinuskon automaattisesta läsnäolosta sen sijaan on yhä auki, eikä siihen tahdota ottaa kantaa. Tämä on se varsinainen kysymys, jota tuntemattomaksi jäänyt ja oikeuskansleriin vedonnut henkilö tarkoitti.

Kuten jo aiemminkin kirjoitin, on koko huomio keskittynyt vain yhteen lauluun - lauluun muiden joukossa. Suvivirsi ei ehdottomasti edusta minkäänlaista kokonaiskuvaa siitä, missä määrin Suomen koulutusjärjestelmän useat osa-alueet lepäävät kristillisen indoktrinaatio-opin ja automaattisen läsnäolon varassa.

Erityisen tärkeänä merkille pantavana asiana on - yhä ja edelleen - se, että uskonnottomia lapsia kehotetaan niin tahtoessaan siirtymään pois siitä huonetilasta, jossa järjestetään esim. paikallisen seurakunnan järjestämä aamunavaus, tai pikemminkin aamuhartaus. Uskontoneutraaliuden sijaan lapsia jaetaan kahtia pääsääntöisesti tunnustukselliseen uskonnonopetukseen ja elämänkatsomustieteeseen osallistuviin.

    "- Meillä ei ole ollut mitään hankauksia. Jos joku on välttämättä pois suvivirren aikana, niin hän on pois. Tällaisia tapauksia on kuitenkin hyvin vähän, Raikunen kertoo."

Ongelmia (hankauksia) ei välttämättä ole syntynyt, mutta kuuluvatko tällaiset vastakkainasettelutilanteet laadukkaaseen koulutusjärjestelmään? Koetaanko tällaiset ja mahdollisesti syntyvät tilanteet "hankauksiksi"? Aamuhartauksista oma-aloitteisesti poistuvat lapset ovat varmasti harvassa kuin kanan hampaat, eikä se ole mikään ihme. Esittelen joitain syitä tähän myöhemmin.

Vaihtoehtoa neutraalista "uskontotieto"-nimisestä oppiaineesta ei olla lukuisista keskustelunavauksista huolimatta edelleenkään vakavasti pohdittu. Puhumattakaan uskonnottomista aamunavauksista koulupäivän startiksi. Monissa suomalaiskouluissa on edelleen melko ehdottomasti ja vaihtoehdottomasti kristinuskoon nojaavia tapoja aamunavauksiin.

Todettakoon tähän väliin, että sitkeästi kristinuskon ja sen opetuksen etuoikeuksien puolta pitävä sisäasiainministeri Päivi Räsänen ei edelleenkään ole jäävein mahdollinen valinta huolehtimaan tontistaan. En tarkoita, että Richard Dawkinsia fanittava militantti ateisti olisi parempi vaihtoehto, mutta Räsäsen valtakaudella kehitystä minun ideaalejani vastaavaa uskonnonvapautta kohti ei ole juurikaan tapahtunut.

Kokonaan eri asia on toki se, onko sellainen uskonnonvapaus minkään valtakunnan tavoitteena.

Yleisesti ottaen on sanottava, että (suomalais)kristityt vaikuttavan tulkitsevan yhteiskuntaa ja omaa identiteettiään jokseenkin samalla kaavalla kuin suomenruotsalaiset. Heidän kulttuurinsa elinvoimaisuus on kiinni tasan tarkkaan siitä, kuinka laajamittaisesti sitä saadaan ulotettua kaikkialle. Ei riitä se, että kristityt palvovat keskenään jumalaansa, tai että suomenruotsalaiset puhuvat keskenään ruotsia, ja kenties noudattavat suomenruotsalaista perinnekulttuuria.

Jokaisen suomalaiskoulun tulisi ehdoitta noudattaa kristillisiä traditioita, perinnearvoja (joiden aseman ne ovat kieltämättä ja pieneksi harmikseni saavuttaneet). Jokaisessa suomalaiskoulussa tulee tietystä oppiasteesta alkaen opettaa ruotsia 

Mikä tahansa muu vaihtoehto tulkitaan äkkiväärästi uskonnonvastaiseksi, tai ruotsinvastaiseksi. Vapaus on kirosana.

Mistä tällainen nurinkurinen ajattelutapa johtuu? Siihen haluaisin saada vastauksen. Miten identiteetti voi olla riippuvainen siitä, kuinka paljon väkeä sen takana seisoo?

Otanpa itseni esimerkiksi, vaikkei ketään välttämättä kiinnostakaan. Synnyin varsin perinteiseen tapakristittyyn perheeseen ja vanhempani laittoivat minut seurakunnan järjestämään esikoulukerhoon 5- tai 6-vuotiaana. 14-vuotiaana kävin uskollisesti rippikoulun ja harkitsin lyhyen aikaa, musiikin harrastajana, kanttorin ammattia. Tuohon ikään mennessä se tapakulttuuri, jonka parissa olin koulun uskonnonopetuksen täydentämänä viettänyt, oli vaihtoehdoton itsestäänselvyys.

Tätä juuri tarkoittaa indoktrinaatio.

En usko, että melko vapaamieliset vanhempani olisivat panneet hanttiin, vaikka olisinkin aikanaan ilmoittanut haluavani elämänkatsomustieteiden oppitunneille uskontotuntien sijaan. Olennainen kysymys - edelleen mahtipontiseen termiin indoktrinaatio liittyen - on se, että kuinka keskimäärin kahden kuukauden ikäinen lapsi on passeli liitettäväksi hengelliseen seurakuntaan, vaikkei välttämättä kykene tekemään asiaa koskevia päätöksiä huomattavasti vanhempana, eli vaikkapa yläasteikäisenä tai täysi-ikäisenä?

Miksi tie seurakunnan jäseneksi on lähes automaatio vanhempien tahdosta riippuen, mutta ero on tilkitty aina 18 ikävuoteen saakka? Millaista tilannetta tällä automaatiolla tavoitellaan?

En nimittäin kyllästy muistuttamaan siitä, että alle 18-vuotiaalta vaaditaan seurakunnasta eroamiseen tai uskontokunnan vaihtamiseen huoltajien suostumus. Kolmisen vuotta iäkkäämpänä kuin milloin rippikoulu tavanomaisesti käydään.

Toki monet kristitytkin (= lapsena kastetut) nuoret valitsevat Prometheus-leirin, mutta omalla kohdallani en edes harkinnut sitä, koska kristillinen rippileiri oli ainoa järkeenkäypä vaihtoehto ottaen huomioon taustani. Eräs ystäväni ilmoitti hankkivansa naimaluvan vasta armeijassa, jossa prosessi silloisen tiedon mukaan hoituu nopeammin.

Mitä tapahtui sitten? Vuoden 2005 lokakuussa, 20-vuotiaana, erosin pitkäaikaisen harkinnan seurauksena kirkosta. Päätös oli siinä vaiheessa täysin itsestäänselvä. Sittemmin olen keskustellut sellaisten ystävieni ja tuttujeni kanssa, jotka eivät ole koskaan kirkkoon kuuluneetkaan. Heidän mielipiteensä elämänkatsomuksesta eivät vaikuta olevan läheskään niin ehdottomia kuin omani, koska heillä ei ole sitä taustaa, jossa olisivat kokeneensa tulleensa millään tapaa pakkosyötetyiksi. 

Heillä oli ja on se vapaus, joka jokaisella tulisi olla. Vapaus on minkä tahansa totalitaristisen opin pahin vihollinen.

Sen sijaan kaikkein kiihkein uskonnonvastaisuus, jota kieltämättä itsekin jossain määrin edustan, vaikuttaa kumpuavan siitä aineksesta, jossa uskonto on vähintään lapsuusiällä ollut läsnä elämässä, tai tarkemmin sanoen tuotu osaksi sitä. Itse en varsinaisesti koe oloani petetyksi tai harhaanjohdetuksi. Lopullista totuutta mistään ei tiedä kukaan. Mietin edelleen elämänkatsomuksellisia asioita varsin usein. Ehkäpä jopa tarpeettoman usein.

Eräs asia vaivaa mieltäni alati.

Armoitettu oppikirja-asiantuntija Soili Tiimonenjohon varsin mielelläni viittaan, oli aikanaan sitä mieltä, että vaikkapa keskellä autiomaata ja täten täysin erillään minkään (valta)uskonnon vaikutuspiiristä kasvanut lapsi alkaisi noudattaa kristinuskon oppeja, mikäli olen tulkinnut hänet oikein. Lisäksi hän on lausunut, että "on yliampuvaa leimata lasten uskontokasvatus manipuloinniksi tai uskonnon pakkosyötöksi". 

Tiimonen on (edelleen oman tulkintani) mukaan sitä mieltä, että kristinusko on ainoa oikea ja kaiken kritiikin ulottumattomissa oleva vaihtoehto, mutta eivätkö hänen tavoin ajattelevat todellakaan kykene näkemään eri elämänkatsomusten kulttuurisidonnaisuutta, ja kieltävätkö he itsetarkoituksellisen uskonnonopetuksen selkeän päämäärän?

Ilman miekkalähetystä tai muiden uskontokuntien harjoittamaa oppiensa itsetarkoituksellista levittämistä tunnetuimmat valtauskonnot noudattaisivat nykyistä orjallisemmin maantiedettä, ehkä jopa geopolitiikkaa.

Suomalaiskoulujen (kristin)uskonnonopetus (tai oppilaitosten kristilliset traditiot) ja nk. pakkoruotsi eivät toki suoraan vertaudu toisiinsa, mutta niiden puoltajissa on havaittavissa samankaltaisuutta. Haluaisin jälleen kerran tähdentää, että vapaus valita ei ole keneltäkään yksilöltä pois, ellei omaa identiteettiään sitten satu hahmottamaan yksinomaan jollain tapaa vertaistensa kautta.

Samalla tavalla ajatteleviin tukeutuminen voi olla paitsi kahlitsevaa myös vahingollista. Mikäli joku ajattelee näin etenkin elämänkatsomuksellisissa asioissa, kehottaisin ryhtymään syväluotaavaan itsetutkiskeluun.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Nuoruus ja kapinallisuus kuuluu yhteen :-)

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Tosiaankin. Minä erosin 50-vuotiaana.

Käyttäjän velimattivanhanen kuva
Veli-Matti Vanhanen

Nuoruus - 29v ?. Persunuorten kanta asiassa?

Käyttäjän JouniM kuva
Jouni Minkkinen

Kun kerran kaikki koetaan uskonnon pakkosyöttönä niin pitäisikö mielestäsi siniristilippu kieltää ja ottaa käyttöön vaikkapa punakeltainen vaakunalippu?

Vai mikä on se raja jossa pohjoismainen kristillinen kulttuuriperimä pitää katkaista. Jos kerran kaikki mikä pohjaa uskontoon tulee poistaa, niin poistetaan sitten kunnolla.

"Kansakunta, joka ei tunne menneisyyttään, on tuomittu toistamaan sen."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Skandinaavinen_risti

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Kommentteja:
- kristinuskon asema oppikirjoissa on niin itsestäänselvys ettei oppikirjan tekijäkään osaa sitä kyseenalaistaa
- seurakuntaan liittämisen lapsikasteella ja eroamismahdolliden vasta 18 vuoden iässä avulla valtionkirkko vielä toistaiseksi pystyy turvaamaan uusien jäsentensä rekrytoinnin
- siniristirippuun takertuminen on samanlaisia lillukanvarsia kuin Suvivirteen takertuminen. Ei kai meidän tarvitse lippuamme vaihtaa vaikkei sen takana mitään valtionkirkkoa enää olisikaan.

Valtionkirkon jäljelläolevaksi eliniäksi veikkaan noin 20 vuotta. Silloin kuin pato murtuu eikä raamattuun ei-uskovien tapakristittyjen massa enää koe velvoitetta siihen kuulua.

Käyttäjän JouniM kuva
Jouni Minkkinen

- Valtio ja Kirkko voidaan erottaa aivan hyvin vieläkin etäämmälle, toisaalta kirkko hoitaa monia valtiolle kuuluvia tehtäviä - en osaa sanoa tapahtuuko se kirkon toimesta kustannustehokkaammin vai ei.
- Uskonnon opetus koulussa tulee muuttaa siten että siinä paneudutaan enemmän eri uskontoihin ja filosofiaan, elämän katsomustiedon suuntaan.
- Kristiiliset traditiot eivät ole keneltäkään pois. Kristinusko on liittynyt Suomeen jo lähes vuosituhannen ajan.
- Ennemminkuin puututaan traditioihin tulisi puuttua kotirauhan rikkomiseen rinnastettavaan lähetystyöhön.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Voin hyvin yhtyä edelliseen kirjoittajaan.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Pitäkööt kirkonihmiset messujaan ympäri kaupunkia vaikka joka päivä - kunhan vain minun ei tarvitse verorahoillani osallistua niiden ylläpitämiseen.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Itse luin n. 15-vuotiaana Russelin kirjan Why I am not a Christian, netistä löytyy on line.

Mitä moraalia voi olla sellainen, joka perustuu helvetin pelkoon, hoksasin tuolloin, ja ymmärsin, että uskonnot perustuvat teeskentelyyn, ja pelkoon.

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Kristillisyys perustuu Jeesuksen sanomaan. Helvettiä ei tarvitse pelätä, jos ei ole mitään omallatunnolla ja jos on niin sen voi saada anteeksi. Kristuksen sanoma on lähimmäisenrakkaus ja armo.

Seppo Paasikallio

Ei kristinuskoa pysty koskaan hävittämään pakkokeinoin. Naapurimaassa yritettiin pakolla ja propagandalla, mutta kun pakottava kommunismi hävisi, kristinusko heräsi eloon ja nyt sitä jopa arvostetaan Venäjällä.

Osaisiko blogisti vastata miksi näin tapahtui?

Käyttäjän JuhoRimpelinen kuva
Juho Rimpeläinen

Ei uskontoa koeteta hävittää, vaan sen pakkosyöttäminen.

Seppo Paasikallio

Pakkosyottäminen käytännossä vaikuttaa olevan sitä, että mitään kristilliseen aihepiiriin liittyvää asiaa ei saisi otaa esille missään julkisessa tilaisuudessa.

Hyvin monet ihmiset näkevät Jumalan toiminnan jokapäiväisessä elämässään ja tarkoitus olisi estää näitä saamasta positiivisia ajatuksia mieleensä.

Jumala ei häviä mihinkään sillä, että häntä vähätteleviä mielipiteitä esitetään, mutta on asiallista puhua Jumalasta julkisuudessa, koska hän kuitenkin viime kädessä hoitaa asioita ihmiskunnan parhaaksi.

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Mikäli koulut ovat pakkoindoktrinaatiota niin mikä selittää kasvavan määrän ateisteja? Huonosti aivopesunsa hoitavat! Itse en laulanut mukana yksissäkään suvivirsissä ja koulun kirkkovierailuissakin kiinnosti lähinnä seinämaalaukset.

Uskovaisuusa on kuin homous, kumpikin ärsyttää monia epäloogisuuksiin asti mutta tosiasia on että kummallakin on paikkansa tässä yhteiskunnassa ja kumpikaan ei ole katoamassa mihinkään.

Erkki Joonala

Minusta kristinusko on nykyisessä muodossaan varsin harmiton kulttuurillinen jäänne.

Njoo, minä en tainnut koskaan kuunnella uskonnontunneilla, kun niistä en muista mitään. Ei siis kovin tehokasta aivopesua. Ja kun kotonakaan kukaan ei pakottanut kirkkoon paitsi jonkun häissä/hautajaisissa, min'en kyllä kärsinyt asiasta.

Kirkosta erosin syvältäluotaavan maailmankatsomuksellisesta syystä: ettei tarvitse maksaa kirkollisveroa. Heh.

No, jos muustakaan ei keksi kirjoittaa alustusta niin käyhän se tämäkin.
Mitä Janne muuten ajattelet Stubbista maamme luotsina? Onko tässä tulossa maanpäällinen paratiisi vai painaako hän meidät vielä syvemmälle suohon?

Jonne Sirén

Jokseenkin samat ajatukset vaikka olenkin joutunut aikoinani hyvinkin epäasiallisen käytöksen kohteeksi kirkon virallisen jengin tai hang-aroundien taholta - kiihkouskovainen ala-asteen opettaja ei sietänyt sitä että nousin häntä vastaan jo 11-vuotiaana, yläasteella kirkkoherra suuttui koska kehtasin olla ainoa riparia käymätön, sotilaspappi sanoi estävänsä RUK-reissun jos en käy riparia, se syyllistämiskeskustelu kirkkoherran virastossa josta kävelin tieheni kun yritin ensimmäisen kerran erota kirkosta (toisella kertaa nettieroaminen olikin helpompaa)jne. Onhan tuo myös vähän kuvottavaa että lapsille/teineille yritetään kaataa niskaan tunnustuksellista puolta, erityisesti suoranainen pelottelu "et pääse kirkossa naimisiin jos et käy riparia!" on maailmanlopun loitsua teinitytöille.

Omille lapsilleni olen sanonut etten usko ja heidänkään ei kannata lotkauttaa pahemmin korvaansa asialle ennen kuin ovat tarpeeksi vanhoja (=täysi-ikäisiä) pohtimaan asiaa. Ovat kuitenkin "pienemmän pahan" merkeissä osallisia noihin ala-asteen uskontojuttuihin eikä se suvivirsikään niin paha homma ole, osana vain perinnettä.

Viimeksi kuunnellessani koulun pihakesäjuhlissa katselin uuden rakennussiiven räystäitä ja mietin että on siinä hankalat viimeistelyt edessä...turhaa siitä vedellä herneitä nekkuun jos joku laulaa luikauttaa sen suvivirren. Ja partion "vaparina" voin poistua tilasta jos katson että liikaa kirkkokuviota mukana, mutta turhaa siitäkään tehdä numeroa. Ei partiolaisten koloillan loppuhuutokaan saa minua takaisin kirkon hang-aroundiksi.

Toimituksen poiminnat