Poliisin toiminta on lopultakin turvattava

Turhan monta kertaa Robocop-elokuvatrilogiaa tiiranneiden anarkistien kosteiden päiväunien vastaisesti suomalainen – saati minkään muunkaan maalainen – poliisiviranomainen ei ole kone, joka jaksaa tehdä tärkeän työnsä ylikuormitettuna, aliarvostettuna ja joskus yksin. Suomen Poliisijärjestöjen Liitto ry:n verkkolehdessä julkaistu artikkeli siitä, millaisiin suoranaisiin turvallisuusriskeihin nykyiset ja pahasti alimitoitetut resurssit yksiköitä sekä lopulta yksittäisiä viranomaisia ajaa, on kammoksuttavaa luettavaa.

    "Viime viikonlopun lauantain ja sunnuntain päivävuoroista puuttui 5 poliisimiestä eli 2,5 partiota. Tavoitevahvuus (ent. minimivahvuus) on 9 partiota. Selvää on, että tuollaisilla resursseilla osa hälytystehtävistä on jätettävä hoitamatta."

Ei tarvitse olla poliisiylijohtaja tehdäkseen sen johtopäätöksen, että asiat ovat huonosti. En tiedä teistä, mutta henkilökohtaisesti en epäile tuon kyseisen koosteen paikkansapitävyyttä. Millaista tavoitetta asiaintilan tahallinen liioittelu tai muunlainen vääristely muka ajaisi?

Olkaa kilttejä ja lukekaa, vaikka kooste onkin pitkä.

Tiedostan, että räikeimmät ongelmat saattavat olla varsin paikkakuntakohtaisia, ja lisäksi otaksuisin, että pahimmat jäävuoren huiput esiintyvät tiheimmin asutetulla pääkaupunkiseudullamme. Harvaan asutut seudut kärsivät eniten ja toisaalta alueet, joille keskitetään enemmän resursseja saattavat synnyttää närää vastaanottajaosapuolessa, jota kauniisti asiakaskunnaksikin kutsutaan.

Mutuilen sen verran erinäisiltä keskustelualustoilta lukemani perusteella, että pääsääntöisesti liberaaleja näkemyksiä kannattavat tukevat poliisivoimille osoitettujen määrärahojen asettamista nykyistä tarkempaan syyniin. Kuten aiemmassa aihetta käsitelleessä kirjoituksessani esitin, koskevat pelot mielivaltaa. Tämän lääkkeeksi puolestani tarjosin kansalaisen oikeusturvan kohentamista riittävillä tutkintaan ja itse toimintaan kohdistetuilla määrärahoilla. Koskien myös johtoporrasta, joka valvoo kenttätoimintaa.

Näiden mielivaltaisuutta pelkäävien ihmisten tulisi nimittäin muistaa, että rajalliset toimintaedellytykset rajoittavat myös ihan aikuisten oikeasti tärkeiden rikosten tutkintaa. Ei kannabiksen käyttörikosten (vade retro!), ylinopeussakkojen tai dyykkaamisen vaan esimerkiksi järjestäytyneen kansainvälisen rikollisuuden, jonka läsnäolosta koto-Suomessakin viimeksi tänään uutisoitiin:

    "- Tämä on räjähtämässä käsiin, kun rajat vuotavat. Rikollisporukoita tulee ja menee, mutta emme voi torjua heidän tuloaan maahan, vaikka tietäisimme analyysin perusteella, että he ovat tulossa tekemään rikoksia."

Satunnaista villamyssyanarkistia paremmin tilanteen tasalla oleva poliisi kaipaa tiiviimpää maamme ulkorajojen valvontaa, koska tällä on suora yhteys myös sisäiseen turvallisuuteen. Myös anarkistiin itseensä, vaikkei hän tätä itse tiedostaisikaan.

Ylle siteerattuun liittyen haluaisin kiinnittää huomionne nykyiseen rajavalvontaan sekä Suomen EU-jäsenyyden mukanaan tuomiin menettelytapoihin (esimerkiksi Schengen-sopimukseen). Vapaan liikkuvuuden jalo periaate ei mielestäni kuulu jakamattomiin ihmisoikeuksiin.

Suvereeneilla kansallisvaltioilla on ja tulee olla oikeus määritellä oma rajapolitiikkansa sekä rajoittaa sen viranomaisten saamien tietojen perusteella haitallisiksi tai suorastaan vaarallisiksi katsomien henkilöiden maahanpääsyä.

Mikäli jokin kauhukuva, kuten etninen profilointi, alkaa kylmätä sydäntä, esitän kysymyksen: Sallisitko Breivikin aatetoverin vapaan pääsyn Suomeen, mikäli Suojelupoliisi on ennalta selvittänyt tämän aatteelliset ja toiminnalliset taustat?

jannemuhonen
Perussuomalaiset Jyväskylä

Tärkeimmät arvoni, joihin kirjoituksissanikin pohjaan, ovat oikeudenmukaisuus ja kansallismielisyys. Niistä minulla on omat vakiintuneet käsitykseni.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu