Janne J. M. Muhonen Kriittisiä puheenvuoroja oikeudenmukaisuuden puolesta.

IL: Kansan luottamus ministereihin on kehno

Hallitus koostuu ministereistä, joten kansan luottamusta – tai nykytilanteessa luottamuspulaa – yksittäisiä heikäläisiä kohtaan voidaan käyttää varsin hyvänä suunnannäyttäjänä kuvaamaan luottamusta koko hallituksen toimintaa kohtaan. Iltalehden Taloustutkimuksella teettämän uunituoreen tutkimuksen mukaan luottamus muutamia yksittäisiä ministereitä, etenkin myrskyn silmässä viime aikoina ollutta sosiaali- ja terveysministeri Laura Rätyä, kohtaan on vain muutaman hassun prosenttiyksikön luokkaa.

Otanta tutkimuksessa oli tosin vain 1 085 vastaajaa, mutta mielenkiintoista siinä oli se, että vastaajilta kartoitettiin luottamusta pidemmältä aikajänteeltä kuin juuri tänä päivänä ja tässä tilanteessa. Toisaalta on tietenkin huomioitava sekin, että ulkoministeri Erkki Tuomioja, kehitysministeri Pekka Haavisto ja työministeri Lauri Ihalainen nauttivat varsin mukavaa suosiota.

Tämän artikkelin yhteydestä löytyy kunkin ministerin kouluarvosana, jollainen tutkimuksessa pyydettiin joka iikalle antamaan.

    "Hallituksen yleisarvosanaksi vastaajat antoivat kohtalaisen 6+:n."

Tiedostan, että on tarpeetonta ylireagointia vetää tutkimuksesta kovin laajoja johtopäätöksiä. Katson silti, että jo alkuvaiheessa toimimattomaksi ounasteltua Kataisen sixpack-hallitusta, joka sittemmin "fivepackiksi" kutistui, on tekohengitetty melkoisesti. Näytöt sen toimintakyvystä ovat kiistanalaisia ja ministereitä on vaihtunut kuin liukuhihnalta, osin nimenomaan epäluottamussyistä (Wallin ja Hautala).

Allekirjoittaneen mielestä toiminnassa haiskahtaa valtiovallan jatkuva kasvojen pelastaminen, jopa tärkeämpänä tavoitteena kuin maamme yhteisten asioiden mahdollisimman laadukas ja oikeudenmukainen hoitaminen. Kumman päämäärän tulisi juuri sinun mielestäsi olla prioriteettilistalla korkeammalla?

Niin ikään lienee kiihkoilua vaatia hallituksen kaatamista sekä ennenaikaisia vaaleja, mutta toisaalta olen toistuvasti miettinyt, että onko konfliktikammoisessa poliittisessa kulttuurissamme liiankin korkea kynnys vaatia radikaaleja ratkaisuja, vaikka niille olisi selkeästi tarvetta? Luottamuksesta äänestäminen ei luullakseni minkäänlaisiin toimenpiteisiin johtaisi – kiitos nykykonsensuksen, niukan enemmistöhallituksen ja poliittisen ilmastomme, jota siis pidän yliherkkänä ristiriidoille.

Missä tahansa erinäisistä viranhaltijoista koostuvassa yhteisössä – yrityksessä, järjestössä tai yhdistyksessä – epäpätevät ja/tai -luotettavat henkilöt saavat kyytiä pesteistään. Miksi hallituksen tulisi muodostaa poikkeus? Sitä suuremmalla syyllä siksi, että heillä on toimeenpanovaltaa ja kaikista suurin vastuu. Jos elämme jatkuvasti taantumassa kehityksen ja edistyksen sijaan, on syitä hyvä alkaa etsiä ja korjata.

Tekemiään virhearviointejahan hallitus ei tule ainakaan ennen ensi kevättä ja seuraavia vaaleja myöntämään, edelleen kultaisen kuorensa säilyttämiseksi. Ministereiden harmiksi on todettava, että kyllä kansa tietää ja näkee julkikuvan kiillottamisen ja varjelun taakse. Vielä kun tämä edes jonain päivänä näkyisi vaalituloksissa.

Esimerkkinä maailmalta meitä monellakin mittarilla suuremman Ranskan hallitus jätti eroilmoituksensa noin viikko sitten:

    "Ennen hallituksen eroa pääministeri Valls ja talousministeri Arnaud Montebourg ovat olleet eri mieltä politiikan suunnasta. Montebourg on kritisoinut hallitusta, koska se ei hänen mielestään tee riittävästi Ranskan talouskasvun tukemiseksi."

Meillähän on tismalleen sama tilanne. Kataisen ja Stubbin hallitukset uhkaavat jäädä historiaan siitä, että niiden toimikausilla talouskasvua ei ole syntynyt neljänä vuotena perätysten. Tänäkään vuonna ei Suomen Pankin mukaan ole kasvua odotettavissa. Tuoreimman budjettiriihen vähemmän yllättävä lopputulos oli valtionvelan lisääminen, vaikka Kataisen hallitusohjelmaan kirjattiin mahtipontisesti sen taittaminen.

Keskustan kansanedustaja ja ex-ministeri Sirkka-Liisa Anttila myllyttää hallitusta seuraavin sanankääntein, nimenomaan valtionbudjettiin ja räikeään oman edun tavoitteluun liittyen:

    "- Suuryrityksille ja pääomapiireille sen sijaan löytyi tuosta vaan miljardin euron yhteisöveron alennus. Työllistävät pienyrittäjät eivät vastaavaa etua saaneet, Anttila toteaa nykytilanteesta ja jatkaa."
    - Sen sijaan kokoomuksessa näytettiin varsin hyvin tiedettävän, miten kovapalkkaisia virkoja jaetaan kavereille. Karvat nousevat pystyyn seuratessa tätä suhmurointia ja oman edun tavoittelua, joka on jotain ihan muuta kuin pääministeri Stubbin lupaama uusi politiikka.

Voiko tuota paljon paremmin sanoa.

Syitähän taloustilanteeseen on tietenkin monia, mutta eräs säännöllisesti keskusteluissa esiin noussut ja itseänikin mietityttänyt osanen on vihreiden ajama ympäristöpolitiikka, jota pidetään yhtenä isona tekijänä vientiteollisuutemme huonoon tilanteeseen. Mikäli sillä on yhtä suuri haittavaikutus talouteemme kuin väitetään, olisi koko ilmastolaki syytä ottaa uuteen käsittelyyn. Sitä suuremmalla syyllä siksi, että Suomen tuottamilla hiilidioksidipäästöillä ei ole globaaliin ilmastonkehitykseen mitään vaikutuksia.

Joskus edelläkävijänä ja suunnannäyttäjänä toimiminen ei ole järkevä ratkaisu. Päästökaupasta ja muusta kikkailusta huolimatta hallavaikutukset ovat suuremmat kuin "eettisesti kestävästä ilmastopolitiikasta" saatava mahdollisuus henkseleiden paukutteluun ja rinnan röyhistelyyn.

Lisäksi päästömme ovat Kioton sopimuksen asettamalla tavoitetasolla. Miksi panna kirsikoita kakun päälle ja aiheuttaa itselleen lisähankaluuksia ylimääräisillä päätöksillä, jos niistä aiheutuvat ongelmat ovat Ojaniemen kirjoitusta mukaillen mitattavissa sekä ennakoitavissa? Hän muistuttaa myös, että olemme koko maailmassa kärkipäässä uusiutuvien energialähteiden käytössä.

Henkilökohtaisesti en kuulu ns. denialisteihin, jotka kieltävät ilmastonmuutoksen tapahtumisen. Haluan ainoastaan tähdentää, että suurimmat syylliset löytyvät jostain aivan muualta kuin meidän pienestä Suomestamme, jonka tulisi kilpailukykyä vahvistaakseen – tai edes jonkinlaisen sellaisen säilyttääkseen – ajaa omaa etuaan niin pitkälle kuin suinkin, jottei kotimaan teollisuutemme päädy nykyistä kurjempaan rappiotilaan.

Jos emme itse huolehdi asemastamme globaaleilla markkinoilla, ei sitä tee kukaan meidän puolestamme.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat