*

Janne J. M. Muhonen Kriittisiä puheenvuoroja oikeudenmukaisuuden puolesta.

Ymmärtämisen ja suvaitsevaisuuden loppu

  • Ymmärtämisen ja suvaitsevaisuuden loppu
  • Ymmärtämisen ja suvaitsevaisuuden loppu
  • Kyllä minuakin suututtaa moni asia. Keinoja vaikuttamiseen vain on kovin monenlaisia. Osa tuhoaa, osa rakentaa.
    Kyllä minuakin suututtaa moni asia. Keinoja vaikuttamiseen vain on kovin monenlaisia. Osa tuhoaa, osa rakentaa.

Minkä lie ihmeen vitsauksen johdosta länsimaalaisilta viranomaisilta, oikeusoppineilta ja "asiantuntijoilta" on viime vuosien saatossa unohtunut kansan (intuitiivisesti luultuna) ylivoimaisen enemmistön jakama käsitys oikeasta ja väärästä sekä omistus- ja itsemääräämisoikeuden kunnioittamisesta. Käsitys, jonka mukaan paikkojen tuhoaminen sekä sotkeminen ja väkivalta kanssaihmisiä kohtaan on yksiselitteisesti väärin. Tämäkin on toki kyseenalaistettavissa, koska julkinen valta heijastaa yhteiskunnan arvoja, eikä päin vastoin. Se on nykydemokratian ikävä ominaispiirre.

Jostain on ilmestynyt trendi ymmärtää, tulkita ja hakea oikeutusta mihin tahansa täysin triviaaleista taustatekijöistä. Uhrin asema kärsijänä sivutetaan. Rikoksen tekijästä sen sijaan tulee "rakenteiden" uhri, joka yksinkertaisesti toimii siten kuin on odotuksenmukaista hänen asemassaan, joka on yhteiskunnan aiheuttama alennustila.

Väitän, että suurin osa ihmisistä ei tykkää paikkojen töhrimisestä spraymaalilla tai tarrojen lätkimisestä minne sattuu, esim. linja-autojen istuinten selkänojiin, seiniin, bussipysäkeille, ikkunoihin ja hisseihin. Suvaitsevaiset, avarakatseiset ja moniarvoiset "asiantuntijat" selittelevät asiat parhain päin ja näkevät toiminnassa konfrontaation, yhteiskunnallisen kannanoton, sosiaalisen pahoinvoinnin purkautumisen, syrjäytyneiden hätähuudon ja luonnollisesti syyn itseruoskintaan.

Onko vahingonteko – joko materiaalinen tai jopa henkilöön käyvä – osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun ja hyväksyttävä tapa ilmaista pahoinvointia? Aina vain löytyy syy yhä tarkempaan peiliin katsomiseen.

Seuraavaksi kysellään, mitä me olemme tehneet väärin? Millaisia (vääriä) signaaleja me lähetämme? Kontrolloimmeko liikaa, kun emme siedä vahinkojen aiheuttamista? Voisiko paikkojen sotkeminen ja särkeminen olla vain yksi arvokas katukulttuurin muoto? Ennen vanhaan, kun diskurssia ei ollut vallannut loputon ymmärtämisen hinku, kaikkea yllä mainittua pidettiin vandalismina, jolle ei löytynyt ymmärtäjiä mistään muualta kuin roskasakista itsestään.

Kaiken pohdinnan lopputuloksena järjestystä valvova viranomaiskoneisto on kaikista suurin vihollinen, joka jo pelkällä läsnäolollaan, toiminnasta puhumattakaan, pyrkimällä suojelemaan irtaimistoa sekä kansalaisia, pönkittää kuviteltua poliisivaltiota, jossa kukaan ei ole turvassa.

(Muuan likellä sijaitsevassa kaupassa on meneillään luultavasti jo vuosikausia kestänyt taistelu tuulimyllyjä vastaan, sillä sen sisäänkäynnin seinät vuoron perään joko sotketaan uudestaan spraymaalilla tai puhdistetaan, taikka peitetään uudella maalikerroksella. Kävin aiemmin kyseisessä kaupassa lähes päivittäin ja seurailin touhua.

Eräänkin kerran, huomattuani töhryt poistetun [tai sitten niiden päälle vedettiin ties kuinka mones uusi maalikerros], jäin odottamaan, koska uudet töhryt ilmestyvät. Olisikohan tähän mennyt huikeat kaksi vuorokautta.

Yksittäisen jyväskyläläisen kiinteistön sisätilat ei ole merkittävin yhteiskunnallinen ongelma, mutta oivallinen esimerkki siitä, mitä rehellinen yrittäjä tai oikeastaan kukaan voi tehdä vandalisoinnin edessä. Seinäpinta-alan uudelleenmaalaus nimittäin maksaa. Ja maksaa uudestaan vahingon toistuessa.)

Omaisuuteen, kuten kiinteistöihin tai irtaimistoon, liittyvä rikollisuus on muutoinkin melko vaatimaton huolenaihe. Jopa seksuaali-, väkivalta- ja henkirikoksissa syyllinen tai motiivi ei välttämättä suinkaan löydy tekijöistä itsestään tekemisineen, vaan ympäristöstä, joka syrjäyttää ja ajaa epätoivoisiin tekoihin – viitaten useammankin Euroopan kaupungin asuinlähiöitä riivanneisiin mellakoihin kuluneiden n. 10 vuoden aikana. Joka taas pääasiallisesti keskittyi materiaan eikä ihmisiin, mutta onko trendiä silti väheksyminen?

Jos julkisen omaisuuden tuhoaminen on välitön ja väistämätön seuraus syrjäytymisestä, kuinka voi olla mahdollista, että enemmistö yhteiskunnan kelkasta pudonneesta nuorisosta istua nököttää "itsemurhayksiöissään" selaamassa 4chania ja litkimässä energiajuomia, ja – mikä olennaisinta – pitää vääränä sitä, mitä "syrjäytyneiksi" oletetut "aktivistit" tekevät?

Ettei vain olisi niin, että yltiösuvaitsevainen arvomaailma puolestapuhujineen itsessään lietsoo ongelmia? Voisiko olla mahdollista, että epäkelpo väestönosa aktiivisesti ja vakavailmeisten tutkijatätien tekijät uhriuttavien tulkintojen yllyttäminä hakevat oikeutusta sille, mitä heidän tekisi joka tapauksessa mieli tehdä – tuhota, hakata ja meuhkata –, koska yksinkertaisesti pää on sekaisin?

Tai koska he eivät jaa samoja arvoja ympäröivän yhteiskunnan kanssa; julkisen omaisuuden siistinä pitämisestä, yksilöiden omistusoikeudesta ja fyysisestä koskemattomuudesta? Oliko Ulrike Meinhoff ymmärtäväistön mielestä esimerkinomainen kansalainen?

Miksi viranomaisista, tutkijoista ja asiantuntijoista on tullut selittelijöitä, jotka eivät uskalla puhua asioista niiden oikeilla nimillä sekä tuomita mittavien inhimillisten tragedioiden aiheuttajia siksi, että he tekevät pahuutta, vaan haluavat löytää teoille syyn jostain ihan muualta kuin tekijöidensä korvien välistä? Olipa taustatekijä todella mikä hyvänsä, syyllinen-uhri-asetelman pitäisi olla itsesäänselvä ja asennoitumisen asianmukaista.

Miksi uhreja halvennetaan kerta toisensa jälkeen maalaamalla elämänkertoja rikosten tekijöistä, kuten esimerkiksi Oulun kirvessurmaajasta? Hän oli varmasti ystävällinen ja kohtelias tiettyyn pisteeseen saakka. Entä sitten? Ei minua kiinnosta. Minua kiinnostaa vain se, että oikeus toteutuu – joskaan näin ei kyseisessä tapauksessa käynyt nykyisen oikeusjärjestelmän ihanteiden mukaisesti.

Miksi selittely, ylisensitiivisyys, loppuun saakka ymmärtäminen ja käsittäminen, kulttuurirelativismi ja pahuuden välttely ovat ottaneet kaikesta järjellisestä, rationaalisesta, ajattelusta täydellisen niskalenkin? 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki on useasti kääntänyt suopean katseensa "graffititaiteilijoiden" puoleen. Niinpä erilaiset sotkijat ovat korkean tahon suojeluksessa.

Mistä muuten nuo kaikenlaiset spraytölkit tulevat? Nehän ovat kalliita. Ostavatko nämä sottaajat ne sossusta saaduilla rahoilla vai, hui kauheaa, varastavatko he niitä?

Toimituksen poiminnat