*

Janne J. M. Muhonen Kriittisiä puheenvuoroja oikeudenmukaisuuden puolesta.

Muutama huomio yksittäistapauksista, joita ei saa...

Kun mistä tahansa uutisoidaan, on joko vastaanottajan poliittisista tai ideologisista taustoista taikka puhtaasta intuitiosta kiinni, kuinka hän käsittelee saamansa viestin. Audiovisuaaliset selonteot kehitysmaissa käyvästä aseiden kalistelusta, nälänhädästä, massapakolaisuudesta, vainosta ja lapsityövoimasta synnyttävät toisessa "hällä väliä" -reaktion, ja toisessa huonon omantunnon tuulahduksen. Kriittistä itsetutkiskelua aletaan velvoittaa myös muilta samassa viiteryhmässä tai sosioekonomisessa asemassa olevilta.

Kun äärioikeistosta kertovan kirjan markkinointitilaisuudessa vilahtaa kättä pidempää, ovat reaktiot saman suuntaisia vastaanottajien kummassakin ääripäässä. Osa vähättelee tapausta ja kommentoi sitä sarkastiseen sävyyn, mutta osa taas saa pitkäksi aikaa kiistattoman näytön siitä, kuinka sananvapauden väkivaltainen tukahduttaminen on vallannut jopa parlamentaariset elimet.

Uutinen rikostyypiltään tuontitavaranomaisesta joukkoraiskauksesta synnyttää toisessa vastaanottajassa "yksittäistapaus, näitä sattuu, ei mahda mitään" -reaktion ja toisessa taas suoranaista lynkkausmielialaa. Kummatkin suhtautumistavat ovat pelkkinä mielipiteinä oikeutettuja, joskin jälkimmäinen toteutuksen asteelle yltyvänä huomattavasti vahingollisempaa. Oikeuden ottamista omiin käsiin ei toivottavasti tarvitse nähdä.

Jokin rele toiseususkovaisen aivoissa kuitenkin poksahtaa. Yhtäällä ja kausaalisuhteita pohdittaessa toisiinsa linkitettävät tekijät (äärioikeistolainen – päällekäynti) eivät enää pädekään toisaalla (ulkomaalaistaustainen – joukkoraiskaus). Kärjistetysti sanottuna mikään teko ei ole liian vähäinen ja harvalukuinen (Pride-iskutJyväskylän kirjaston välikohtaus), jottei siitä voisi tehdä laajempia ryhmiä koskevia johtopäätöksiä-

Toisenkaltaisissa tapauksissa mikään teko ei ole tarpeeksi tavanomainen (maahanmuuttaja[taustais{t}e]n suorittama puskaraiskaus), jotta sitä voitaisiin pitää minään muuna kuin sattumanvaraisena yksittäistapauksena.

Kourallinen yksittäisten hörhöjen edesottamuksia tai nettikeskusteluissa käytetty retoriikka on antanut joillekin aiheen varoitella yleisöä koko kansakunnan rakenteisiin pesiytyneestä uusfasismista, muukalaisvihamielisyydestä, maahanmuutto- ja maahanmuuttajavastaisuudesta, pigmenttikammoisuudesta, vieroksunnasta et cetera lukuisia enemmän tai vähemmän tuoreita rinnakkaiskäsitteitä.

Myös yhtymäkohtien ketju on... no, miten sen nyt sanoisi. Mielenkiintoinen.

Kunkin vastaanottajan yksilöllisistä ja enemmän tai vähemmän ulkoisten vaikutteiden ansiosta muovautuneista lähtökohdista riippuen syntyy myös pohja, josta käsin tiettyjä uutistyyppejä kyseenalaistetaan. Kun kansainvälinen televisiokanava esittää kiihkeää ja runsaslukuista ihmisjoukkoa julistamassa sanomaansa kovaäänisesti, saatetaan tätä pitää kuvanauhan informaatioarvon kustannuksella tarkoitushakuisena.

Ilmeisen lavastettua touhua tai tarkoituksella taltioitua fundamentalistien marginaalitouhua, jolla pyritään lietsomaan vastakkainasettelua. Jotain kaukaista, jolla ei voi olla mitään tekemistä oikeaoppisen uskonnonharjoittamisen kanssa, saati yhtymäpintaa Suomeen – sanoivatpa Suojelupoliisi tai tiedotusvälineet mitä tahansa.

Avauskappaleeseen palatakseni kukaan ei kuitenkaan kyseenalaista videotallenteita köyhissä oloissa riutuvista ja vesiruukkuja päidensä päällä kantavista poloisista. Harvinaisen epäkorrektia olisi väittää, että nämäkin uutiskuvat olisivat lavastettuja tai poimittu tarkoitushakuisesti höllentämään länsimaalaisten imperialistien kukkaroiden nyörejä. Seisoohan (tai peräti istuu) kalliin kameran toisella puolella ehta hyvinvointisika.

Mieleeni tuli jostain syystä tätä kirjoittaessa Aku Ankka -sarjakuvissa toisinaan toistuva elementti, jossa sekä pieni piru- että enkelihahmoinen Aku istuu asianosaisen olkapäillä kertomassa näkemyksiään. Kun Akulla on käsillään päätöksen paikka, yllyttää toinen kääntämään tilanteen omaksi eduksi muista välittämättä ja toinen taas vetoaa laupeuteen, ymmärtäväisyyteen ja epäitsekkyyteen.

Voisin kuvitella, että keskimääräinen "suvaitsevaiseksi" itsensä identifioiva käy samanlaista jaakobinpainia pohtiessaan erilaisia trendejä, suuntauksia ja tendenssejä, jos nyt yli päätään sattuu moisia mietiskelemään. Mikä on yleistettävissä ja mikä ei, ja vaikuttaako lopputulokseen se, millaista ihmistyyppiä prosessoitava materiaali edustaa.

Kirjoitus on tematiikaltaan jatkumoa tälle.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat