Janne J. M. Muhonen Kriittisiä puheenvuoroja oikeudenmukaisuuden puolesta.

Haglund ja Suomen sekä Afrikan sotalapset

  • Haglund ja Suomen sekä Afrikan sotalapset
  • Haglund ja Suomen sekä Afrikan sotalapset
  • Haglund ja Suomen sekä Afrikan sotalapset

Silkkaa hyväuskoisuuttani kuvittelin jo aikoja sitten, että kaikkein väsyneimmistä siirtolaisuutta koskevista kliseistä ja rimanalituksista oltaisiin päästy eroon. Puolustusministeri (vielä toistaiseksi) Carl Haglund kuitenkin yritti pari päivää sitten esitetyssä A-Studiossa tyhjentää pajatsoa ja kaivoi keskusteluun Suomesta toisen maailmansodan aikaan Ruotsiin lähetetyt sotalapset ja Välimeren kautta Eurooppaan pyrkivät venepakolaiset.

Käyttämäni termi on hyvinkin todenmukainen kuvastamaan sitä profiilia, jota tulijat pääsääntöisesti edustavat. Ikä joudutaan todistamaan yksilön hampaisiin (hammaskarttoihin) perustuvan oikeuslääketieteellisen prosessin avulla eikä suinkaan passia – biometristä tai ei – kurkkaamalla. Hyvinkin usein paljastuu, ettei alaikäiseksi esittäytyvä tulija ole sellaista nähnytkään.

    "Carl Haglund muistuttaa, että myös Suomi on saanut muilta mailta kehitysapua 1900-luvulla. Tämä tulisi muistaa, kun teemme päätöksiä muiden auttamisesta vuorostamme.
    – Kun Suomi oli sodassa, lähti lapsia Ruotsiin turvaan sotien aikana, toteaa Haglund."

Haglundin sanomiset voisi siis jättää omaan arvoonsa paljolti tässä Laura Huhtasaaren kirjoituksessa kiteytetyn logiikan (ikään kuin yhdeltäkään maailmanparantajalta olisi lupa moista odottaa) puutteen johdosta, mutta kun en pysty. Ei kykene. Joku vastaavankaltaista tekopyhää maansurua poteva auktoriteettiuskovainen saattaa ottaa rinnastuksen vakavasti ja taas ripotellaan tuhkaa lattialle.

Jos nyt ihan aluksi asetetaan tilanteet historialliseen kontekstiin ja pureudutaan näiden molempien muuttoliikkeiden syihin. Ensin mainitussa ja kaikkien tuntemassa tilanteessa kyse oli siitä, että Neuvostoliitto vyöryi kyseenalaisella mandaatilla Suomeen. Tuhannet jäivät kodittomiksi ja kaipasivat uudelleenasutusta isänmaansa sisältä, ja näin myös toimittiin (joitain poikkeuksia lukuun ottamatta, joista lisää myöhemmin). Ruotsi tuli apuun vapaaehtoisesti.

Afrikassa kyse taas on mitä suuremmissa määrin sisällissodista, joissa eripuraiset kansanosat kinastelevat keskenään aseellisesti ja tästä johtuen kynnelle kykenevät pakenevat ulkomaille keinolla millä hyvänsä. Toisessa tyyypillisessä skenaariossa osaksi, edelleen, samaa kansaa edustavat väkivaltaiset ryhmät (esim. al-Shabaab, ISIS ja erinäiset sissiliikkeet) terrorisoivat heille vääriä ihmisiä taikauskon nimissä.

Sen lisäksi Suomen sotalapset olivat väliaikaiseksi ratkaisuksi tarkoitettu ja lopulta suurimmilta osin sellaiseksi olikin. Toisin sanoen enemmistö Ruotsiin lähetetyistä lapsista palasi kotimaahan. Suomesta ei liene palannut Somaliaan tai juuri minnekään muuallekaan kuin kourallinen lapsia jos sitäkään. Päin vastoin lasten perässä on seurannut jotain ihan muuta väkeä kuin lapsia, eli aikuiset sukulaiset perheenyhdistämisten kautta.

Suomalaiset sotalapset sijoitettiin ruotsalais-, tanskalais- ja norjalaisperheisiin, eikä vastaanottokeskuksiin. Kaiken edeltävän lisäksi meillä on humanitaarisesta maahanmuutosta leipänsä tienaava koneisto, joka integroi, kotouttaa ja sitouttaa kaikkia tulijoita Suomeen, jottei heidän tekisi mielikään lähteä, vaikka entisestä kotimaasta kehittyisi siedettävä paikka asustaa. Jo yksin tämä aspekti riittää osoittamaan sotalapsivertauksen naurettavuuden.

Toistan epäilykseni koskien sitä, ettei kolmannen maailman konfliktien odotetakaan ratkeavan ihan pian, joka toisaalta onkin väestöräjähdyksen vuoksi paikkansapitävä ennuste. Tässä odotellessa onkin todella mielekästä harrastaa väestönsiirtoa ja -vaihtoa. (En malta olla tähän väliin mainitsematta, että seuraava kirjoitukseni koskee nimenomaan Euroopan demografista kehitystä suuressa mittakaavassa.)

Sivuhuomiona Haglund ja muut suomenruotsalaiset esi-isineen ovat olleet Karjalan evakkojen ja nykypäivän pakolaisten asuttamisen suhteen "turvassa". Vaatimuksia kuitenkin tulee sydän läpättäen kuin liukuhihnalta. Joltinen hinku asuttaa maahanmuuttajia ruotsinkielisille alueille on sekin ollut lähtöisin tarpeesta taata suomenruotsalaisen väestön säilyvyys, ts. ruotsia puhuvia myös tulevaisuudessa.

Oma asiansa on se, miten vertautuvat toisiinsa valtioina toisen maailmansodan aikaiset Suomi ja Ruotsi, sekä nykypäivän Suomi ja Eritrea, Suomi ja Norsunluurannikko tai Suomi ja Somalia. Suomesta on Somaliaan matkaa n. 6 500 km, Eritreaan hieman vähemmän. Voidaan katsoa, että Ruotsilta oli syytä odottaa lojaaliutta itänaapuri-Suomea kohtaan siitä yksinkertaisesta syystä, että se piti maa-aluettamme vallassa satoja vuosia. Silti kukaan ei vaatinut tai edellyttänyt Ruotsilta mitään. Ei paasattu taakanjaosta. Järjestely oli koordinoitua ja oma-aloitteista sekä onnistui oikeinkin hyvin 1940-luvun oloissa.

Millä ihmeen kummalla logiikalla vastaava lojaliteetti, ts. vastuuvelvollisuus, vallitsee Suomen ja Eritrean, Suomen ja Norsunluurannikon tai Suomen ja Somalian välillä siten kuin Suomen ja Ruotsin kesken aikanaan? Olenko ainoa, jonka mielestä olisi hieman hassua tai ainakin kornia todeta vuoden 1939 ruotsalaisiskulausetta mukaillen: "Eritrean asia on meidän!"?

Haglundin tuoreimman kaltaisia sekä samoja, vanhoja ja moneen kertaan kumottuja kliseitä sisältäviä esiintuloja lueskellessa tulee ajatelleeksi, kuinka tyhmänä eliitti oikein mahtaakaan pitää kansaansa, alamaisiaan. Taustalla on johtoajatus – dogma –, jonka mukaan humanitaarista maahanmuuttoa pitää harrastaa ja kustannuksia ei saa laskea, vaikka ongelmia saataisiin helpotettua tehokkaamminkin.

Dogman tueksi saa heitellä lonkalta milloin mitäkin puolivillaisuuksia ilman mitään kunnon rationaalisia perusteita ja samalla oletetaan, että kaikki uppoaa vastaanottajaan kuin väärä vitonen. Se, että dogmalla on jalustalle nostettu ja kaiken kritiikin ulkopuolella oleva itseisarvo, jolle ei poliittisen korrektiuden nimissä edellytetä minkään valtakunnan perusteluita, on todella häiritsevää. 

Internet-aikakaudella tällainen autoritaarinen ja yhtä ainoaa totuutta paaluttava hallintatapa ei kuitenkaan enää niin vain onnistukaan. Haglund ei saanut minua tai montaa muutakaan kyseisen lähetyksen katsonutta aiempaa suopeammaksi monikultturismia, humanitaarista apua ja kehitysyhteistyömäärärahojen kasvatusta kohtaan.

Vaikka suurin osa väestä onkin melkoisia lampaita, koen, etteivät suomalaiset keskimäärin pidä siitä, että se, kuinka heidän tulee ajatella, sanellaan valmiiksi.

Vielä pieni huomio tuosta tv-lähetyksestä ja ministerimme esiintymisestä siinä:

    "Haglund pudisteli päätään A-studiossa näytetyn insertin lopuksi. Hänen mukaansa uuden hallituspohjan EU-linjaus on sellainen, että perussuomalaisten eduskuntaryhmä äänestää tukipakettien puolesta, kun ne eduskuntaan tulevat.
    – Tämä ihan naurattaa jo, Haglund sanoi."

Heittäydyn tosikoksi ja kysyn, että mikä kumma tässä on naurun arvoista? Minua se, että Suomi on velvoitettu omasta poliittisesta tahdosta riippumatta (kaikki kyllä tietävät, mitä mieltä euroelitisti Haglund ja rkp on asiasta) lappamaan rahaa Kreikkaan, ei suinkaan naurata, eikä pitäisi ketään muutakaan. Vähiten eturivin poliitikkoa.

Joko minun ja Haglundin huumorintajut ovat eri planeetoilta tai sitten vahingonilo ja poliittinen teatteri, jossa toisten nöyrtyminen konsensukseen alkuperäisten vaateiden sijaan paitsi antaa kiksejä myös on sitä paljon puhuttua vastuun kantamista, johon hän on toisia kannustanut. Kansan etua ajavaa politiikkaa.

Miksei Haglund ole iloinen ihan muista syistä, kuten siitä, että vakiintuneen rahoitusmekanismin johdosta Suomi mitä todennäköisemmin luovuttaa pääomaa etelän maihin myös jatkossa? Sehän, samoin kuin kaikki muu EU:n ja rahaliiton mukanaan tuomiin ikäviin velvoitteisiin osallistuminen, kun on omien havaintojeni mukaan Callen mielestä vastuunkantoa parhaimmillaan.

Tällä viikolla Yle Puheella ääneen pääsi muistaakseni joku pakolaisneuvonta ry:n edustaja (voin olla väärässäkin, koska en löydä taltiointia), joka peräänkuulutti itse ongelman ratkaisua, eikä siitä koituviin seurauksiin puuttumista. Hän tuomitsi EU:n aikeet alkaa tuhota ihmissalakuljettajien aluksia, mutta puolsi epäröimättä ja mielestään ratkaisuna ongelmaan Suomen pakolaiskiintiön kasvattamista 2 000 yksilöön.

Onko tämä muka minkään valtakunnan ratkaisu siihen, miksi maailmassa on miljoonatolkulla pakolaisia etsimässä itselleen parempaa tulevaisuutta keinolla millä hyvänsä, kuten maksamalla tuhansia dollareita tai mitä hyvänsä rahayksiköitä ihmissalakuljettajille? (Tai millä tahansa muulla keinolla paitsi yrittämällä tehdä kotimaastaan siedettävän paikan.)

Tottahan toki! Maahanmuutto on poliittisesti korrektin liturgian mukaan kaikkein Oikeinta ja Humaaneinta vastuunkantoa. Aiempaan kirjoitukseeni palatakseni katson, että pääasiallinen tarkoitus on vanha tuttu moraalinen ruoskinta, syyllistäminen sekä velvoittaminen.

Juuri silloin toimitaan väärin, jos ei Eurooppaa "monietnistetä" oikein urakalla. Sillä, että hukkumiskuolemat saadaan mahdollisesti supistettua murto-osaan tämänhetkisestä katastrofista, ei ole merkitystä. Olennaisinta on potea jatkuvaa Weltschmerzia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Yksi näistä sotalapsista oli Esa Putkonen, olikohan Matille sukua ?

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Jos itärajalle syntyisi venäjän kansalaisista koostuva pakolaisvirta Suomeen päin - satoja pakolaisia päivässä, mitähän mahtaisi ministeri Haglund tehdä:
a) Pyrkisi sijoittamaan kaikki pakolaiset vaivaa säästämättä?
b) Vaatisi EU:lta taakanjakoa?
c) Käännyttäisi pakolaiset rajalta takaisin kotimaahansa?

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren

Onko ihmisen arvo jotenkin vähäisempi jos on vääränikäinen tai pakenee vääränlaista sotaa?

Ilman muuta tarvitaan muunlaisia toimia kuin pakolaisten/siirtolaisten vastaanottamista. Ehkä jopa aseellisia toimia mm Libyan salakuljetusliigoihin. Mutta siitä huolimatta jo tänne tulleet turvapaikanhakijat pitää siirtää tasaisemmin EU:n sisällä. On kohtuutonta että juuri Kreikka ja Italia joutuu yksin kantamaan vastuuta.

Afrikka ei ole mikään yhtenäinen maa vaan maanosa missä on 50+ maita joilla hyvin omanlainen tilanne. Afrkan väkiluku kasvaa nyt siinä missä Aasian väkiluku kasvoi viime vuosikymmeninä. Kasvu johtuu pääosin siitä että elinikä pitenee. Mutta eihän tuo väestönkasvu ole tämän ongelman taustalla vaan muut asiat.

Käyttäjän jarviriina kuva
Riitta Järvi

Mitä Suomen sotalapsiin tulee on hyvä pitää mielessä seuraava:

Ruotsi ei ottanut lojaalisuuttaan suomalaisia lapsia, vaan mitä ilmeisimmin sen tähden, että Ruotsissa oli koko 1900-luvun vallinnut katastrofaalinen VÄESTÖKATO.
YLI puolitoista miljoonaa Ruotsin kansalaista muutti SIIRTOLAISINA, siis taloudellisina pakololaisina, muihin maihin, etupäässä USA:han ( kuten mm. allekirjoittaneen amerikkalaisen vävyn ruotsalaiset vanhemmat ).
Tämän kertoi professori Jorma Sipilä Helsingin yliopiston naisten päivän juhlassa äitinsä Helvi Sipilän muistopuheessa.

Joten se siitä Ruotsin "humaanisuudesta " ja "solidaarisuudesta" Suomea kohtaan.
Suomessa ei asiasta tehty mitään virallista päätöstä, siis Eduskunta ei päättänyt asiaa.
Fagerholm ja Mannerheimin sisar alkoivat vain viedä asiaa eteenpäin suuren propagandakoneiston säestämänä. Kaikki sai alkunsa Ruotsista, yksityisten ministerien aloitteellisuudesta. Ilmeisesti huolestuneina Ruotsin tilanteesta, eli lasten puutteesta.

Muuten muistakaamme samalla Suomen ruotsinkielisten puheet aikoinaan Karjalan evakoista. Eli painokelvotonta.

Käyttäjän jannemuhonen kuva
Janne J. M. Muhonen

Tiedän kyllä tämän, mutta pidän vastaanottamisen tarkoitushakuisuutta pikemminkin teoriana kuin vakavasti harkittuna sekä lopulta toteenpantuna käytäntönä.

Toimituksen poiminnat