*

Janne J. M. Muhonen Kriittisiä puheenvuoroja oikeudenmukaisuuden puolesta.

Polarisoituminen on keskusteluilmapiirin syöpä

  • Polarisoituminen on keskusteluilmapiirin syöpä
  • Polarisoituminen on keskusteluilmapiirin syöpä
  • Polarisoituminen on keskusteluilmapiirin syöpä

Näinä aikoina, kun ilmapiiri on polarisoituneempi kuin aikoihin ja tahallinen väärinymmärtäminen suosittua, kannattaa keskustelurintamalla edetä kieli keskellä suuta. Itsessään se, että ns. keskustelukumppaneille ei tuota omantunnon tuskia tukahduttaa kritiikkiä leimaamalla vastakkaista osapuolta mahdollisimman tökeröin keinoin, on mielenkiintoista ja kertoo pikemminkin epävarmuudesta omaa agendaa kohtaan kuin perustellusta huolesta fasismin ja natsismin avoimesta valtavirtaistumisesta.

Tarkalleen ottaen polttopulloiskuja tehneillä ei ole mitään tekemistä sen maahanmuuttokriittisen liikkeen kanssa, jota minä katson edustavani, mutta koska harhaisten, pakkomielteisten sekä hysteriaa lietsovien yhtäläisyyksien hakeminen todella on suorastaan sääntö poikkeuksen sijaan, saadaan kaikki tarkoitushakuisesti näyttämään ns. suurelle yleisölle saman tahon aikaansaannoksina.

Jatkossa mitään maahanmuuttopolitiikkaan kantaa ottavaa ei ole mahdollista lausua ilman, että joku nostaisi esiin polttopullot ja muut äärimmäisyydet, jotka tulee tuomita äärimmäisen jyrkästi.

Mikäli pysytellään pelkästään sanallisella tasolla, ei eri diskurssienkaan välistä eroa haluta nähdä tai ainakaan tunnustaa. On kaiketi ihan yhtä rasistista, äärimmäistä, ihmisvihamielistä, muukalaiskammoista, pigmenttifobista, fasistista, kansallissosialistista ja [lisää voimasana tähän] todeta seuraavat asiat:

    "Saatanan karvaperse/karvaperseet.Ählämit/Mokkakikkelit!!Pitäis rullata rintakarvat solmuun ja oikoo käkkärät suorix.Potku perseelle ja matka kuuhun!!" (Lähde: Vihamuki.)
    "Ymmärrän lietsovani mielialaa, jonka mukaan tulijat ovat Suomelle taloudellinen rasite, jonka tiedostaminen ei välttämättä innosta integroitumaan. Totta se tietysti on, mutta minua kiinnostaa paljon, paljon enemmän se, että mistä kummasta yhä lisääntyvät maahanmuutosta syntyvät kustannukset tullaan jatkossa kattamaan. Tälläkin kertaa kritiikki on osoitettu niille, jotka päätöksiä tekevät – ei ensisijaisesti edes niille maahantulijoille, jotka käyttävät järjestelmää härskisti hyväkseen." (Lähde: Tämä blogi 2.11.-15.)

Käykää oikeasti lukemassa tuota "vihamukia" – erityisesti aina silloin, jos arvelette törmänneenne rasistiseksi tulkittavaan kirjoitukseen jossain päin verkkoa. Hakekaa perspektiiviä asioihin. Älkää antako itsenne tulla hämätyksi luulemaan, että maahanmuuttokriittisyys olisi sama asia kuin rasismi, vaikka teille sitkeästi yritettäisiinkin näin uskotella.

Vastaavasti niskavillat pörhentyivät luettuani marraskuun alussa Joutsenossa raa'asti surmatusta sekä lopulta kellarista löytyneestä nuoresta suomalaistytöstä. Tapauksen järkyttävyyttä ja vastenmielisyyttä itsessään tuskin tarvitsee erikseen korostaa. Tiedonvälityksen kannalta asiaa pahensi se, että syyllisyyttä henkirikokseen oltiin sosiaalisessa mediassa ehditty vyöryttää epätotuudenmukaisesti maahanmuuttajataustaisen henkilön harteille. Ketään ei ainakaan minun tietääkseni ja onneksi oltu ehditty mainita nimeltä.

Lisäksi levitettiin perätöntä tietoa siitä, että uhri olisi poltettu. Disinformaatiota siivitti luultavasti se, että Joutsenossa sijaitsee yksi Suomen suurimmista turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksista. Poliisi katkaisi huhulta siivet ilmoittamalla, että syyllinen oli huhusta poiketen suomalainen, vieläpä tarkennettuna kantasuomalainen, henkilö.

Poliisin edustajan ilmoitusluontoinen asia seiskauutisissa olikin poikkeava, koska on epätavanomaista, että rikoksentekijän etnisyys ilmaistaan yhtä eksplisiittisesti. Ehdottoman riittävä syy tähän kuitenkin oli asian tiimoilta vellomaan lähteneet asiattomat huhut. Kenties huhujen synnyttäjät ja niitä levittäneet ajattelevat silti päivilipposmaisesti, että olisi voinut olla.

Valheellisilla huhuilla on olemassa se vaara, että ne jäävät viranomaisten oikaisusta huolimatta elämään ja niiden levittäminen vieläpä jatkuu. Tällaiset tapaukset jos jotkin ovat omiaan sekä herättämään että ylläpitämään ennakkoluuloja, lietsomaan vaarallista häiriökäyttäytymistä ja rasismia. Kuluneen syksyn polttopulloiskujen, tappouhkauksien ja sekä avustusjärjestöjen työntekijöiden että turvapaikanhakijoiden häirinnän johdosta tämä on ilmiselvä ja äärimmäisen vaarallinen kehityssuunta.

Jos joku suoranaisia valheita maahanmuuttajista esittävä puolestaan kuvittelee, että polttopullojen kanssa "väärän värisiä" ihmisiä huhujen vuoksi jahtaavat "kansalaisaktivistit" tekevät jonkin sortin palveluksen turvapaikkajärjestelmää, löyhästi kontrolloitua maahanmuuttoa ja laitonta siirtolaisuutta kohtaan täysin ansaitusti osoitetulle kritiikille, ei paljon vääremmässä voisi olla. Väkivalta missään sen muodossa on aina tuomittavaa.

Se, kuinka paljon vahinkoa polarisoimalla saadaan aikaiseksi, palvelee kaikkiin suuntiin. Kultainen keskitie, maltti, asioiden selvittäminen ennen kuin elämöidään, suhteellisuudentaju ja sisälukutaito. Siinä avainsanoja kohti asiapitoista ja tervettä keskusteluilmapiiriä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

"Käykää oikeasti lukemassa tuota "vihamukia" – erityisesti aina silloin, jos arvelette törmänneenne rasistiseksi tulkittavaan kirjoitukseen jossain päin verkkoa. Hakekaa perspektiiviä asioihin. Älkää antako itsenne tulla hämätyksi luulemaan, että maahanmuuttokriittisyys olisi sama asia kuin rasismi, vaikka teille sitkeästi yritettäisiinkin näin uskotella."

On käyty ja luettu, mutta perspektiivin hankkiminen tutustumalla alhaisimpaan ryönään ei muuta puleeratumpaa rasistista ryönää vähemmän ikäväksi ja vahingolliseksi. Joillekin maahanmuuttokritiikin välineistöön kuuluu rasististen mielipiteiden esittäminen, joillekin väkivalta, tuhotyöt ja väärän informaation levittäminen vahingoittamistarkoituksessa ja/tai narsismia palvelevista lähtökohdista. Maahanmuuttokriittisessä keskustelussa äärimielipiteet leimaavat helposti koko keskustelun. Niillä halutaan manipuloida tunteet pintaan ja siinä onnistutaan.

Hyvä kirjoitus Jannelta, mutta herättääkö se keskustelua peräänkuuluttaessaan kohtuutta ja keskitietä?

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren

Kiitos erittäin asiallisesta kirjoituksesta! Kuinka paljon hyvää saataisi yhdessä aikaiseksi jos tolkkua ja malttia löytyisi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset