Janne J. M. Muhonen Kriittisiä puheenvuoroja oikeudenmukaisuuden puolesta.

Turvapaikkajärjestelmän uskottavuus on turvattava

  • Turvapaikkajärjestelmän uskottavuus on turvattava
  • Turvapaikkajärjestelmän uskottavuus on turvattava
  • Alimmassa kuvassa natsifasistiviranomainen tekemässä hänelle määrättyä työtä, josta hän maksaa ansiotuloveroa.
    Alimmassa kuvassa natsifasistiviranomainen tekemässä hänelle määrättyä työtä, josta hän maksaa ansiotuloveroa.

Merivartioston asiakirjatutkija Pekka Hiltusen mukaan tietyllä sota-alueella asumisen todistamaan pyrkivien asiakirjojen väärennöstapaukset ovat kaksinkertaistuneet verrattuna aiempaan. Syy on turvapaikanhakijakriisi, eikä ole tietenkään missään määrin yllättävää, että lisääntyneen laittoman siirtolaisuuden myötä myös väärinkäytösten määrä kasvaa.

    "Väärennettyjä asiakirjoja löydettiin yhteensä noin 600 kappaletta ja kiinnijäämistapauksia oli noin 300. Myös kiinnijäämistapausten määrä kaksinkertaistui. Kiinnijäämistapauksista noin puolessa oli kyse irakilaisista asiakirjoista."

Tästä ei voi eikä pidä päätellä muuta kuin sen, että Suomen hädänalaisille tarjoamaa turvapaikkajärjestelmää pyritään käyttämään härskisti ja järjestelmällisesti hyväksi. On täysin perusteltua epäillä, että väärennettyjen asiakirjojen esittämisestä kiinni jääneiden henkilöiden ja perusteettomien turvapaikkahakemusten välillä vallitsee positiivinen korrelaatio.

Omien taustojen tueksi (tai pikemminkin korvaajaksi) ja turvapaikan saamiseksi tarvitaan sepitetty tarina ainoastaan siinä tapauksessa, että totuuden kertominen ei riitä. Vastaavasti turvapaikan saa asetettujen kriteerien mukaisesti sellaiseen oikeutettu henkilö valehtelematta. Asia on tasan näin yksinkertainen.

Facebook-ryhmissä on jaettu aikaisemmin ohjeita, kuinka valehdella mahdollisimman uskottavasti turvapaikkahaastattelussa. Väärennetyt asiakirjat ovat mitä ilmeisimmin tarkoitettu tukemaan valheellista kertomusta.

Turvapaikkapolitiikassa lähtökohdaksi tulee valita se, että kukin sellaista hakeva on opportunisti, oman edun tavoittelija, eikä häntä kiinnosta piirun vertaa se, millä juridisella statuksella hän saavuttaa oikeuden oleskella kohdemaassa. Turvapaikkajärjestelmästä on valitettavasti ja alkuperäisen tarkoituksensa vastaisesti muotoutunut merkittävin laittoman siirtolaisuuden kanava.

Asia on tärkeä ja merkityksellinen siksi, että Suomen turvapaikkajärjestelmän tulee pyrkiä säilyttämään uskottavuutensa ja tarkoitusperänsä. Järjestelmä, jota voidaan käyttää viekkaudella, vääryydellä ja laittomuuksilla hyväksi, ei ole uskottava.

Mahdollisuus saada turvapaikka ilman perusteita ja näin ollen viedä sellainen joltain oikeasti hädänalaiselta nakertaa järjestelmän luotettavuutta. Kansalaisten myötämielisyys ja tuki ovat riippuvaisia uskottavuudesta ja luotettavuudesta.

On erinomaisen tervetullut asia, että tässä tapauksessa merivartioston toimintaedellytykset ovat riittäneet tutkimaan turvapaikanhakijat siten, että asiakirjaväärennöksiä on saatu selvitettyä. Puolet väärennettyihin asiakirjoihin osallisista henkilöistä kuitenkin ovat selvittämättä.

Työn sarkaa riittää. Perustelut tälle esitin yllä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän SibilYanev kuva
Sibil Yanev

Siis Suomen seulontojärjestelmä on erittäin tehokas (asiantuntijoiden ristinkuulustelut, aksentin paikantamistoimet, dna-tutkimukset perheen tapauksissa, hamppaiden kautta iänmääritys alaikäisille jne.). Se selittääkin korkea raukamis- ja kielteispäätösten määrää. Ongelmana on katkoituspäätösten vaikeus ja oikeusturvan väärinkäyttö hakuprosessissa.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Vaikea on pääministerin tohkeissaan esittämää kutsuhuutoa vetää takaisin. Sen vaikutukset ovat olleet paljon suuremmat, kuin edes voidaan arvata. Suomeen halutaan tulla ainoastaa ilmaisten lounaiden toivossa. On ihan turha muuta edes kuvitella.
Rajavalvonnan kiristyminen on ainoa oikea ja hyvä suunta. Nyt meillä on jo 27.000 kutsuttua suuta elätettävänä, siis nämä, jotka odottavat päätöstä turvapaikasta. Kun eivät sitä sitten saa, niin valtion maksamat juristit kyllä vetkuttavat tapaukset läpi eri oikeusasteiden. Maksettavaa ja lystiä siis riittää monin verroin ja vielä pitkään. Tämän tulee jokainen näkemään myös verotuksen kiristymisenä.

Kova hinta Suomelle. Moni Euroopan maa osasi kiertää tällaiset sudenkuopat. Mitä teki samaan aikaan SSS miehet ?

Elu Auvinen

Oliko nyt niin, että nämä kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet, jotka kieltäytyvät palaamasta, ettei heitä otettaisi vastaan kotimaassaan ilman voimassa olevia sopimuksia.

Voisiko heidät sitten palauttaa virallisille pakolaisleireille, josta paluukyytiin siellä pakolais statuksen jo saaneita.

Ne,turvapaikanhakijat jotka jäävät saisivat täällä "opintolainaa", jonka maksavat takaisin, kuten muutkin maassamme.

Toimituksen poiminnat