Janne J. M. Muhonen Kriittisiä puheenvuoroja oikeudenmukaisuuden puolesta.

Leipä miehen tiellä pitää

Vaikka elämme Suomessa ainakin väitetysti kaikkinaisen yltäkylläisyyden aikoja, saa ruoasta valittaminen valtaosan kansalaisista näkemään punaista, tai näin ainakin luulen. Edellisvuonna alkaneen turvapaikanhakija-aallon aikana ei ole ollut ainutkertaista, että vastaanottokeskuksissa tarjotun ruoan laatu kyseenalaistetaan. Imatralainen-lehden artikkelin "Toimettomuus rasittaa Imatran vastaanottokeskuksen asukkaita" kuvituksen kuvatekstistä poimittua:

    "Mustafa Abdekarim, Abdekarim Kadam ja Nasima Nasar eivät ole tyytyväisiä Imatran vastaanottokeskukseen. Huone on heidän mukaansa liian pieni, ruoka maistuu pahalta eikä apua ole saatavilla."

Veikkaan olevan turhaa nostaa erikseen esille sitä, millaisia ajatuksia moinen sylkäisy auttavaa kättä kohden minussa aiheuttaa. Sen sijaan haluaisin esitellä erään löytämäni teorian koskien sitä, miksi suomalainen ruokakulttuuri ei ole vastaavalla tavalla kansainvälisesti tunnettu kuin esimerkiksi ranskalainen, italialainen, meksikolainen, kreikkalainen tai kiinalainen.

Tässä jo hieman vanha mutta mielestäni osuva blogiteksti otsikolla "Pane leipään puolet petäjäistä":

    "Ruokakulttuurin historiaa tutkinut Merja Sillanpää sanoo: Nälkä ja niukkuus muovasivat suomalaisen ruokakulttuurin.
    Suomalaisten suhtautumista ruokaan on hallinnut kolme piirrettä:
    • niukkuudesta johtuva kiitollisuus ruoasta
    • yhdenmukainen ruokakulttuuri ja
    • elitismin vastustaminen
    Näin kuvailee suomalaisen ruokakulttuurin ilmiöitä Suomen Akatemian Tiedeviikoilla Sillanpää. Suomalaisen yhteiskunnan maatalousvaltaisuus aina 1950-luvulle asti näkyy edelleen ruoka-asenteissamme. Sadot olivat Suomessa 1800-luvun loppupuolelle asti niukkoja, minkä vuoksi ruokaan jouduttiin hyvinäkin vuosina lisäämään korvikeravintoa kuten pettua. Sillanpään mukaan vielä 1930-luvulla kansakoululaisista 13 prosenttia sai liian vähän ravintoa, 40 prosenttia oli alipituisia ja 33 prosenttia alipainoisia. Suomessa on siis pitkään eletty nälän ja niukkuuden kulttuurissa, Sillanpää sanoo. Talonpoikainen kulttuuri oli hyvin yhtenäinen ja heijastui itse tekemisen ja säästäväisyyden arvostuksena. Tämän arvomaailman mukaan ihmisten piti olla kiitollisia ruoasta. Ruokaa ei saanut kommentoida millään tavalla, vaan pääasia oli, että ruokaa ylipäätään oli tarjolla. Tämä näkyy vielä nykypäivänä niin, että suomalaisten on hyvin vaikea arvostella ruokaa varsinkaan negatiivisesti. Se koetaan edelleen jonkinlaisena syntinä, Merja Sillanpää luonnehtii.
    Maatalouskulttuurista nousee myös elitismin vastustus, joka Sillanpään mielestä näkyy selvästi nykyisessä suhtautumisessamme ruokaan. Viime vuosina elitismin vastustaminen on jopa tietyllä tavalla lisääntynyt, ja sitä käytetään hyväksi myös ruokamainonnassa."

Mielestäni tämä teoria on varsin oikeansuuntainen, jos halutaan esittää syitä sille, miksi suomalainen ruokakulttuuri (sivumennen sanoen monen muun kulttuurimme osa-alueen ohella) on väriloiston sijaan käytännönläheinen ja siinä sivussa arvostus ruokaa kohden kumpuaa ensisijaisesti ruoasta ravintona eikä taiteenlajina.

Esimerkiksi ruoka-annoksen estetiikkaan panostaminen on nähdäkseni suomalaisessa keittiössä verraten tuore ilmiö. Ruoanlaittoaiheisia ohjelmia tuutataan lähes kaikilta televisiokanavilta yhtä kyytiä, mutta perusajatus kansalaisten ruoanlaitossa lienee melko sama.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Ymmärrettävää, sillä ruoantuotannon ehdot tässä ilmastossa ovat olleet vaikeita, josta luterilaiseen perinteeseen yhdistyvä kiitollisuuskin kumpuaa; niukkuus raaka-aineiden variaatioisssa tuottaa yhdenmukaisuutta, ja meillä (historiallisesti) oli verraten pieni eliitti (esim. aatelisto), joka eli mukavuuden ja yltäkylläisyyden tilassa.
"Näillä on menty"...

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Pitää pitää mielessä se kansallinen niukkuutta arvostava ruokakulttuuri kun huomaan kansalaisten suuntaavan pizzeriaan, hampurilaisravintolaan, kebabille tai kiinalaiseen.

Arvostele ja paheksu siinä sitten jos jollekulle ei suomalainen laitosruoka olekaan sellaista josta ei voisi olla kyllin kiitollinen.

Käyttäjän JukkaLaulajainen kuva
Jukka Laulajainen

Ite kun pentuna sotkin lautasen antimet epämääräisesti mössöksi, äitimuori vain tuumasi "nii, meneehä ne kuitenkin sekasin mahassa"

Koulussakin opetettiin että otetaan lautaselle vain niin paljon kuin varmasti jaksaa syödä, hakee sitten lisää jos siltä tuntuu.

Toimituksen poiminnat