Janne J. M. Muhonen Kriittisiä puheenvuoroja oikeudenmukaisuuden puolesta.

Kansallisvaltiot tiivistävät rivejään tuhon varalta

  • Edelleen validi esimerkki siitä, kuinka valtiot ovat alkaneet puolustaa omaa etuaan ylivoimaisen tilanteen edessä.
    Edelleen validi esimerkki siitä, kuinka valtiot ovat alkaneet puolustaa omaa etuaan ylivoimaisen tilanteen edessä.

Nykyisessä tilanteessa ei ole lainkaan turhan aikaista tai ylimitoitettua tehdä tulkinta, jonka mukaan turvapaikanhakijoiden kansainvaellus on aiheuttanut täysin odotetunkaltaisen vastareaktion, eli saanut itsenäiset kansallisvaltiot Euroopassa niin sanoakseni tiivistämään rivejään. Voi niin ikään liioittelematta todeta, että kansallisvaltiot ovat ottamassa takaisin niiden jokaisen ensisijaista rooliaan, eli toimimista yksinomaan oman itsensä ja oman kansansa edunvalvojana.

Kirjoitin jokin aika sitten, kuinka paluu nykyistä kokonaisvaltaisemmin itsenäisiin, suvereeneihin ja omaa etuaan valvoviin sekä puolustaviin kansallisvaltioihin on väistämätön loppuuntulema EU:n rakenteiden natistessa liitoksistaan siirtolaisrallin edessä.

Koska pyörää on turha keksiä uudestaan, liitän tähän olennaisimpia osia kyseisestä tekstistä:

    "Aiemmin mainittuja sopimuksia [Schengen ja Dublin] rikotaan minkä ehditään, vastuuta siirrellään ja vähitellen ollaan alettu ylivoimaisen tilanteen edessä siirtyä puolustamaan omia ulkorajoja. Minkään kansainvälisen sopimuksen täysimääräinen ja poikkeukseton noudattaminen ei olisi ongelma, jos ei siitä koituisi osanottajavaltiolle yksinomaan laskennallista haittaa. Pakkokeinot eivät koskaan ole oikein.
    Tilanteen eskaloiduttua itse kukin EU:n jäsenvaltioista on siirtynyt ajamaan omaa etuaan esim. tiukemman rajavalvonnan kautta, joka toki kuuluu kunkin valtion hallinnon keskeisimpiin ydintehtäviin. Katseet ovat kääntyneet ideologiasta todellisuuteen ja ennen kaikkea tulevaisuuteen. Sellainen jokaisella maalla on tulevine jälkipolvineen edessä. Kera lukuisten ja resursseja nielevien vuosittaisten turvapaikanhakijoiden tai ilman."

Käsitteistössä Kreikan euroeroon tai pikemminkin kai eurosta ja/tai EU:sta erottamiseen viittaavan "Grexitin" ohi on noussut "Brexit", sillä yhdessä EU:n keskeisimmistä vetureista, Iso-Britanniassa, on alkanut kyteä yhä suurempaa halua erota unionista. Unionista, joka on toki nykymuodossaan tuhoon tuomittu varainsiirto-, solidaarisuus- ja kaikkinaisen kärsimyksen yhteisvastuullistava yhteenliittymä.

Käytännön karu todellisuus, joka sanelee tavat, joilla toimia kunkin omaksi parhaaksi, ohittaa jälleen kerran ideologiat.

Millaisessa utopiassa jokainen osapuoli on niin jalo, että on valmis taipumaan, uhraamaan, myymään omatuntonsa ja kantamaan toisten tuskat harteillaan yhä vain vailla merkkiäkään siitä, että mitta alkaa tulla täyteen? Kuten esimerkiksi Ruotsissa turvapaikanhakijoiden myötä, vaikka ex-pääministeri Fredrik Reinfeldt suhteellisen vähän aikaa sitten elvistelikin maahan mahtuvan loputtomasti väkeä.

Jälleen aiemmasta kirjoituksestani:

    "Euroopan unionin toimimattomuuden sydän on kaiken aikaa ollut jäsenvaltioiden keskinäinen hajanaisuus. Jos diversiteetti maiden ominaistapakulttuurissa ja valtiollisessa taloudenpidossa on niinkin erilaista kuin mitä se on ollut esim. Suomen, Espanjan, Saksan, Kreikan ja Romanian asettuessa vertailuun keskenään, on mahdotonta kuvitella, että nämä ja monta eri mittareilla välimaastoon sijoittuvista valtioista kykenisivät muodostamaan aidosti yhden sekä yhteisen päämäärän eteen ponnistelevan kokonaisuuden, joka sanellaan korkeammalta taholta."

Totuus ei pala tulessakaan.

EU:n edellytykset toimia kokonaisuudessaan – jokaista jäsenvaltiotaan myöten, samalla kapasiteetilla ja samoilla säännöillä – säröilee mm. siten, että Unkariin (jota ei tosin olisi koskaan pitänyt nykytilassaan unionin jäseneksi hyväksyä) ei enää palauteta turvapaikanhakijoita, koska heidän oikeudenmukaista kohtelua ei voida mitenkään taata. Unkari kun ei sattumoisin ole EU-jäsenen statuksestaan huolimatta mikään ihmisoikeuksien paraatiesimerkkimaa.

Käsillä on jälleen kerran esimerkki siitä, kuinka suhteellisen hyvin asiansa hoitanut ja hyvin ihmisiä lainsäädäntönsä puitteissa kohteleva Suomi on nykyisessä tilanteessa sekä järjestelmässä takkiinsa ottava osapuoli siksi, että joku toinen ei ole suoriutunut humanitaarisista velvoitteistaan yhtä hyvin. Tästä etenkin Kreikka-tukipaketeissa on kysymys, vaikkei tästä liene tarpeellista muistuttaa.

Ja minua ei tarvitse muistuttaa siitä, että edustamani puolue kuuluu hallitukseen, joka ratifioi yhden niistä.

Turkki on kiistatta epäreilun geopoliittisen asemansa ansiosta kuskin pukilla sen ja EU:n välisissä jäsenyysneuvotteluissa, joita on alettu uudelleenlämmitellä viimeaikaisten lehmänkauppojen myötä. Turkki vastaanottaa turvapaikanhakijoita miljardiluokan rahallista korvausta vastaan, mutta asiakokonaisuuteen sisältyy maan EU-jäsenyys. Myös Turkin ihmisoikeustilanne jättää paljon keskustelemisen aihetta.

Sanokaa minun sanoneen, että mikäli Turkki joskus EU:n jäseneksi otetaan sillä edellytyksellä, ettei Suomi unionista ennen sitä eroa, olemme entistä syvemmällä kärsimyksen ja kustannusten yhteisvastuullistamisen kurimuksessa.

Turkkihan kuitenkin toimii suorastaan oppikirjanomaisesti siten kuin minkä tahansa omaa itseään puolustavan kansallisvaltion tuleekin toimia. Tarvittaessa vaikka painostaa jotain monikansallista toimielintä siten, että oma tilanne turvautuu. Harmaan sävyistä löytyy myös terve kansallinen itsekkyys, joka on käytännön tasolla ties kuinka monetta kertaa korostamaani oman kansansa edunvalvontaa.

Jos ei minkään valtion etua valvo EU:n kaltainen monikansallinen toimielin, on seuraava vastuullinen maa itse, ja mikäli se epäonnistuu, ei jäljelle jää mitään tai ketään.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

EU tuhoaa itse itsensä mutta kauanko eurooppalaiset jaksavat katsoa tätä sirkusta?

Käyttäjän jussisalminen kuva
Jussi Salminen

Tyylikkäästi blogisti argumentoi itseään vastaan. Ensin hän kehrää tyytyväisyydestä kansallisvaltioiden ns. paluusta, ja keskellä tekstiä hän arvostelee ihmisoikeusongelmista Unkaria, joka on edennyt varsin pitkälle kansallisvaltiokehityksessään. Liika on aika liikaa, vai mitä?

Kauko Aatos

Käsittämätöntä, että ei tajuta kansallisvaltion olevan ainoa ja viimeinen turva ns. pienelle ihmiselle. Mr Bigit ja todelliset osaajat liikkuvat sujuvasti globaalissa ja EU-ympäristössä. Tavallinen kansalainen on pitkälti oman kansallisvaltionsa vanki, etenkin suomessa omituisen inuitikielen takia. Itsekin olen ihan samassa tilanteessa - jos olisin taloudellisesti vapaa ja riippumaton ja/tai osaamisellani olisi globaalia kysyntää, lähtisin heti enkä taakseni kattelisi. Suomihan uppoaa, aivan varmasti. Nokian romahdus vei suomen todellisesta vetovoimasta noin 90%. Ainoa vetovoimatekijä on, että täällä voi (vielä vähän aikaa) sossuilla ilmatteeksi.

Toimituksen poiminnat