*

Janne J. M. Muhonen Kriittisiä puheenvuoroja oikeudenmukaisuuden puolesta.

Kunniaväkivalta ja pakkoavioliitot Suomessa - nyt vasta?

  • Kunniaväkivalta ja pakkoavioliitot Suomessa - nyt vasta?
  • Kunniaväkivalta ja pakkoavioliitot Suomessa - nyt vasta?
  • Kunniaväkivalta ja pakkoavioliitot Suomessa - nyt vasta?

Joukkotiedotusvälineiden merkillepanosta päätellen Suomen maaperällä on vasta nyt huomioitu kunniaväkivallanteot sekä pakkoavioliitot ja näin ollen ne on saatettu yleiseen tietoisuuteen. Nytpä ei sitten muuta kun kaikki monikulturismi-ideologiaa ja -ajatusmaailmaa peräänantamattomasti kannattavat otsat kipunoiden pohtimaan, kuinka heikompien alistaminen, väkivalta ja yksilönvapauden riisto saadaan seliteltyä ja/tai tulkittua parhain päin. Mielellään samanaikaisesti kantaväestöä jostain mystisestä sivujuoneesta syyllistäen ja ryöpyttäen.

Jos ajatellaan, että ihmishenkiä säästyy vastaanottamalla halukasta porukkaa yksilöille lievästi ilmaistuna haitallisista kunniakulttuurin maista Suomeen maallistumaan, on se oikein tiukkaan otettuna paljon parjattua yhteen muottiin (tässä tapauksessa esim. kotimainen käsityksemme avioliitosta ja oikeasta iästä siihen) pusertamista, ts. yksilöiden moninaisuuden siivoamista.

Jos taas ajatellaan, että yhteiskunta monimuotoistuu, elävöityy, kihelmöityy, eksotisoituu jne. kyllä, koska puuttumalla vain kulttuurille x ominaiseen kunniaväkivaltaan jäljelle jäävät Marja Sannikkaa lainatakseni ystävyys- ja naapuruussuhteet sekä yhteiset ruoanlaittohetket, on moinen valikoiva monikulttuurisuus toista kulttuuria arvottava ja joitain siihen sisältyviä ominaisuuksia omaa kulttuuria huonompana pitävää ajattelua.

(Jään muuten mielenkiinnolla odottamaan, päätyykö asia vastikään perustetun Suomen feministisen puolueen agendan kärkeen, vai valtaako piikkipaikan jokin sukupuolineutraali hörhöily.)

Paremmuus- tai ehkä pikemminkin preferointijärjestykseen asettaminen sotii melkoisesti vastaan puritanistista monikulttuurisuusideologiaa, jonka mukaan kaikki kulttuurit kaikkinensa, kaikkine elementteineen, ovat keskenään samanarvoisia, eikä niitä sovi arvottaa, eli käytännössä vertailla keskenään, ja näin ollen kaikki ovat myös keskenään yhteensovitettavissa. Vai voisiko joitain hiuksenhienoja eroavaisuuksia kuitenkin olla tunnistettavissa?

    "Merkittävä ero kunniaan liittyvän väkivallan ja muun lähisuhdeväkivallan välillä selvityksessä ilmeni se, että tekoja ei pyritä salaamaan tai peittelemään. Kun lähisuhdeväkivallan tekijä pyrkii yleensä pitämään teot perhepiirin salaisuutena ja ne tuottavat tekijälle häpeää, kunniaan liittyvään väkivaltaan suhtaudutaan yhteisön sisällä avoimemmin."

Tietenkin monikulturisti voi mielipidettä tiedusteltaessa pyristellä eroon ikävästä tilanteesta väittämällä, ettei kunniaväkivalta inherentisti kuulu mihinkään kulttuuriin ja vastaavasti väittää, että kunniaväkivaltaa (tai mitä tahansa ikävyyksiä) harjoittavat henkilöt mikroyhteisöineen eivät edusta aitoa omaa kulttuuriaan, ts. monikulturisti asettaa itsensä itselleen vieraan kulttuurin yläpuolelle.

Tämähän on erittäin yleistä, kun mistä tahansa muusta kuin mistään suomalaisperäisestä kulttuurista löytyy inhottavia ja epämiellyttäviä tapoja. Erittäin yleistä, jopa tavanomaista.

Jos Euroopan Unionista toimielimineen on pakko hakea jotain positiivista, on se niiden esittämien vaatimusten painoarvo. Tämä toimii kahteen suuntaan, koska autoritaarinen EU voi käskyttää Suomen päätöksentekoselimiä toimimaan itseämme kohtaan sekä haitallisessa että hyvässä mielessä. Haitallista on alistaminen mielivaltaisten direktiivien kokonaisvaltaiseen noudattamiseen, mutta vastaavasti erinomaisen tervetullutta olisi, jos Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunta saisi hallituksen kriminalisoimaan avioliittoon pakottamisen.

    "Pakolla solmittu avioliitto pitäisi myös olla mahdollista mitätöidä, valtuuskunta toteaa kirjallisessa kysymyksessä.
    Pakkoavioliitot on kriminalisoitu muun muassa Isossa-Britanniassa, Norjassa, Ruotsissa, Saksassa ja Tanskassa."

Miksei meillä? Mikä sen estää? Aina vain enemmän ja enemmän oksettava kulttuurirelativismi sekä -sensitiivisyys, puhdas poliittisen tahdon puute, eli munattomuus vai kaikista kurjin vaihtoehto, eli tietämättömyys ongelman olemassaolosta?

    "Suomalaisten viranomaisten kyky tunnistaa ja puuttua kunniaan liittyvään väkivaltaan on puutteellista, selviää Ihmisoikeusliiton tuoreesta selvityksestä."

Käytännön tasolla, siis arkielämässä, voidaan selvästi todeta, kuinka kerrassaan yhteensovittamatonta yhteisön kunnian motivoimana harjoitettu väkivalta on oman lainsäädäntömme kanssa.

Kaikista keskeisin myös päätöksentekoon liittyvä aspekti onkin ulottaa tai vaikka suorastaan jyrätä maallinen lainsäädäntö kerralla ja kunnolla kaikkien mielikuvitususkontojen yläpuolelle ja alistaa niitä noudattavat tahot lain alaisuuteen ilman mitään erioikeuksia tai tulkinnanvapautta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Reijo Jokela

Tässä maassahan pikkupojan sukuelimen koskettelu ja silpominen täyttävät törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistön, paitsi silloin kun sen tekee mieleltään köyhä uskontohihhuli. Siihen nähden tuleva tulkinta tuosta pakkoavioliittoasiassa lienee, että tuollainen on kyllä rikos ihmisen itsemääräämisoikeutta kohtaan, paitsi silloin, kun se liittyy uskontoon tai alkukantaiseen kulttuuriin.
Eikö tällöin nämä asiat olisi linjassa. Emmehän voi luopua poliittisesta korrektiudesta noin vähäpätöisten asioiden takia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset