Janne J. M. Muhonen Kriittisiä puheenvuoroja oikeudenmukaisuuden puolesta.

Valtakunnassa kaikki hyvin - vai onko sittenkään?

  • Valtakunnassa kaikki hyvin - vai onko sittenkään?
  • Valtakunnassa kaikki hyvin - vai onko sittenkään?
  • Valtakunnassa kaikki hyvin - vai onko sittenkään?

Alkajaisiksi kirjailijasta yhteiskunnan nykytilanteen ja erityisesti maahanmuuttopolitiikan johtavaksi asiantuntijaksi kohonneen Jari Tervon mietteet eräässä syksyisessä Pressiklubissa, jonka teema oli Suomen turvapaikkapolitiikan moraali. Muistiinpanot hänen kommenteistaan ovat lojuneet "pöytälaatikossa" siitä lähtien, joten pahoittelen, jos litteraatiossa on puutteita.

Tervo:

    "Minä haluaisin sanoa sen, kun minua raivostuttaa tällainen, että kerrotaan aina, että sitten me voimme auttaa kovasti maailman hädänalaisia ihmisiä, kun meidän omat asiat on laitettu kuntoon. Kuka voisi kertoa, mikä hetki on silloin, kun jonkun itsenäisen valtion omat asiat ovat kunnossa? Sellaista hetkeä ei koskaan tule.
    [...]
    Nyt kun heille [turvapaikanhakijat] on laitettu tulppa niin kerropa Sampo [Terho], että nytkö työttömien ja sotaveteraanien asiat lopultakin järjestetään?"

Tämänkaltaisia signaaleita lähettävät tavanomaisesti tosiasiallisista työmarkkinoista riippumattomassa valtion pakastevirassa ylisuurta palkkaa nauttivat ex-poliitikot tai Tervon kaltaiset alati tarpeelliset puhuvat päät, joille luultavasti tarjotaan enemmän mahdollisuuksia päästä esittämään mielipiteitään kuin mitä he ehtivät.

Tarkoitan "parempaa väkeä", kuten kulttuurieliittiä, jolla on duunareiden arkiongelmiin hyvin vähän kosketuspintaa. Tervoa ei luultavasti irtisanomisiin tähtäävät yhteistoimintaneuvottelut, työhyvinvointi tai eläkesäästäminen paljon paina.

Tervon kysymys itsessään on periaatteessa hyvä ja aiheellinenkin, mutta sisältää virheellisen premissin koskien sitä, että Suomi olisi laittanut kokonaan rajansa kiinni saatika lopettanut osallistumisensa kansainväliseen avustusyhteistyöhön.

Hetkeä, jolloin oman maan asiat ovat "kunnossa", ei todella välttämättä koskaan tule. Kansallisesta hyvinvoinnista välittävä ihminen löytää ympäriltään pienehköllä vaivalla kohteita, jotka ovat kaukana siitä tasosta, mitä ne voisivat jonain päivänä olla oikean poliittisen tahtotilan ja kansallisten prioriteettien kohdatessa.

Heti kärkeen työttömien ja pienituloisten asema on pikemminkin heikentynyt tai vähintään säilynyt ennallaan ympäröivän yhteiskunnan ja aivan erityisesti Suomen elinkeinorakenteen muututtua edellisten parin-kolmen hallituksen aikana. Sosiaaliperusteisiin tulonsiirtoihin on toteutettu penseästi indeksikorotuksia, joka on hyvä tapa pitää tuet todellisten elinkustannusten mukaisina.

Samanaikaisesti maahanmuuton kustannukset sekä kehitysyhteistyömäärärahat ovat säilyneet koskemattomina kulumomentteina. Vasta nykyinen hallitus on esittänyt maahanmuutto- ja turvapaikanhakijapolitiikkaan tarvittavia tiukennuksia, jotka asemoivat Suomen vastaanottajamaana suunnilleen samalle tasolle kuin muut Pohjoismaat ja länsieurooppalaiset valtiot.

Tätäkään ei voi vielä "tulppana" pitää. Päin vastoin oikeana kehityksenä, jolloin vetovoimatekijät asetetaan likimain samalle viivalle verrokkimaiden kanssa. En suurin surminkaan ymmärrä närkästystä koskien sitä, että Suomi olisi turvapaikkaturistien silmissä vähemmän houkutteleva maa, kuten läheiset verrokit Tanska, Ruotsi tai Saksa. Pidetään väylä auki aidosti suojelun tarpeessa oleville yksilöille.

Ja jotta toinenkin Tervon mainitsemista esimerkeistä, sotaveteraanit, tulisi otetuksi huomioon, todettakoon, että vanhusten hoito yleisesti on monin paikoin surkealla tolalla ja tästä tulvii lehtijuttuja jatkuvasti tilanteen säilyessä muuttumattomana. Laitoshoidossa olevia asukkaita makuutetaan likaisissa petivaatteissa sänkyihinsä kahlittuina, eikä hoitajilla riitä aika. Tarjottu ruoka on usein hintaansa nähden ala-arvoista.

Julkisella puolella saattaa olla jopa kuukausikaupalla jonoa perusterveydenhuoltoon. Ensimmäinen ja väistämätön kysymys on se, voisiko tämä mahdollisesti pahentaa potilaan oireita ja vaatia jatkossa entistä kalliimpia hoitomenetelmiä sekä pidempiä hoitojaksoja? Mitä aikaisemmassa vaiheessa potilas saa diagnoosin ja hoitosuunnitelman, sitä pienempi on koko prosessin hintalappu, ja sitä parempaan lopputulokseen päädytään.

Sairaanhoitajat uupuvat kohtuuttoman työtaakkansa alla, joka on huutava vääryys ottaen huomioon yksinomaan sen, mikä heidän toimenkuvansa on: ihmisten terveydestä huolehtiminen. Lääkäreiden osalta tilanne alkaa olla sama. Jokunen vuosi sitten uutisoitiin, että lääkäreiden itsemurhat ovat huolestuttavalla tasolla.

Arjen turvallisuuden osalta poliisivoimien toimintaresurssien leikkauksista johtuvat paikallisten yksiköiden lakkauttamiset ja keskittäminen suurempien kokonaisuuksien alle on täysin hyväksymätön kehityssuunta. Tämän johdosta, kuten kaikkien tulisi tietää, välimatkat tehtäväpaikoilta toiselle saattavat olla sellaisia, että aikaa kuluu tuntikaupalla.

Poliisitutkinnat kestävät, viivästyvät ja jopa keskeytyvät resurssipulan johdosta. Tämä syö kansalaisten oikeusturvaa ja viime kädessä yhdenvertaisuutta. Tilanteen ollessa kaikessa karuudessaan tämä vasemmistoanarkistit kehtaavat syyttää Suomen poliisia natsien kätyreiksi ja ties miksikä.

Kaikille näille kipukohdille löytyy toki yhteinen nimittäjäjoukko, joka on mille tahansa yhteiskunnalle (paitsi ehkä Saksalle, joka tuntuu menestyvän aina ja poikkeuksetta) ylittämätön vastus: kylmä, kolkko, kilpailuhenkinen, tuloskeskeinen, tehostettu, ihmisiä inhimillisyyden ohi resursseina arvottava ja talouskasvua jumalanaan palvova hegemonia, jonka jokainen negatiivinen ulottuvuus (positiivisia ei juurikaan ole) etenee omaan suuntaansa pysäyttämätöntä rataansa.

Kaiken yllä mainitun perusteella voitaneen tehdä varsin hyvällä omallatunnolla johtopäätös, että oman ja ensi vuonna 100 vuotta täyttävän itsenäisen Suomemme asiat eivät kenties koskaan ole sellaisessa kunnossa, että ainakaan minä voisin lähteä tukemaan täysin varauksetta ulkovaltojen nykyistä suurempaa rahallista avustamista.

On väärin väittää, ettei Suomi auttaisi itseään erinäisistä syistä heikompia osapuolia sen, minkä kykenee.

On äärimmäisen väärin verrata Suomen absoluuttista avustustoimintaa BKT:ltään ja väkiluvultaan suurempiin valtioihin.

Suhteessa kokoonsa ja potentiaaliinsa Suomi auttaa humanitaarisesti kenties enemmän kuin moni maa, jolla on siihen taloudelliset edellytykset.

Työn sarkaa riittää ilman ulkoisiakin ja osittain keinotekoisia ongelmia, joihin maallamme ei ole tosiasiassa mitään osallisuutta. (Vinkki: kolonialismi, eli siirtomaavalta).

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat