*

Janne J. M. Muhonen Kriittisiä puheenvuoroja oikeudenmukaisuuden puolesta.

Omistusoikeus on suojattava kaavoituspolitiikassa

Kunnallisen päätöksenteon keskeisimpiä kysymyksiä on kaavoitus ja myös siihen liittyvät eri pakkokeinot, kuten maa-alueiden pakkolunastus. Kyseinen menetelmä on teoriassa sama asia kuin neuvostohenkinen kollektivisointi ja näin muodoin yksityisen omistusoikeuden rikkominen, jota en voi missään olosuhteissa kannattaa. Jyväskylän kaupungin mahdolliset kaavoitusongelmat ovat ratkaistavissa muilla keinoilla, sillä vapaata ja kaavoitettavaa maa-aluetta riittää, mikäli kaupunki-infraa halutaan laajentaa.

Kuntalaisten maanomistajien valitusoikeutta kaavoituskysymyksissä ei tule rajoittaa. Sen sijaan se tulee säilyttää ennallaan erityisesti juuri mahdollisia pakkolunastustilanteita silmällä pitäen.

Yksityis- ja joukkoliikennettä on aseteltu tahallisesti vastakkain. Jyväskylän tapauksessa ajatus yksityisautoilun vähenemisestä sellaiselle tasolle, jossa pitäisi peräti luopua pysäköintialueiden rakentamisesta uusien asuinrakennusten yhteyteen, ei ole ajankohtainen. Tilanne, jossa joukkoliikenne nousee tarvehierarkiassa (mikäli asia halutaan näin dikotomisesti nähdä) yksityisautoilun edelle, koittaa väestöpohjan mahdollisesti joskus kasvaessa ja toistaiseksi varsin harvalukuisten esikaupunkialueiden laajetessa.

Tämäkin liittyy kaupunki-infran laajenemiseen, joka ei saa olla itsetarkoitus vaan vaihtoehto muiden joukossa.

Mikäli kaupunki alkaisi tukea uusia yrityksiä tarjoamalla niiden käyttöön mahdollisimman halpoja tontteja, tarkoittaisi tämä käytännössä tontteja jostain loitommalta heikentäen näiden tosiasiallisia toimintaedellytyksiä, joka ei palvele itse tarkoitusta. Toinen vaihtoehto on tarjota tontteja alle markkinahinnan ja reaaliarvon jostain otollisemmalta sijainnilta. Jälkimmäinen vaihtoehto on käytännössä subventio kyseisellä alueella jo toimivilta maan- ja liikekiinteistöjen omistajilta uusille tulokkaille.

Mikäli tonttia tarjotaan alle markkinahinnan, johtaa se muiden saman alueen tonttien arvon alenemiseen. Tonttikysymys ei ole yrittäjyyden tukemisen osalta muutenkaan relevantti, koska työllistämisvaikutuksiltaan tärkeät yritykset sijoittuvat Jyväskylässä pääsääntöisesti jo rakennettuihin kiinteistöihin.

Näin ollen kaavoitusratkaisuissa tulee välttää pakkolunastamista ja markkina-arvolla kikkailua sekä kunnioittaa loppuun saakka yksityistä omistusoikeutta, mitä maa-alueisiin tulee.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Valehtelua vai tietämättömyyttä? Ei pakkolunastus ole missään mielessä neuvostohenkistä kollektivisointia. Maanomistajalle maksetaan käypä lunastushinta laissa säädetyllä tavalla. Korvaus määräytyy seudulla toteutuneiden maakauppojen perusteella.

Se, että raakamaasta ei saakaan timanttiesiintymän tai öljyesiintymän hintaa vaikka haluaisi on sitten eri juttu. Ei yhteiskunnan tarvitse tukea esim. perikuntien ahneutta.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Kenen ne maat on?
Onko sinulla tai sukulaisilla omistuksia kohteissa?

Käyttäjän jannemuhonen kuva
Janne J. M. Muhonen

Tämä on niin väsynyttä "argumentointia". Mihinkään sellaiseenko ei ole varaa ottaa kantaa, johon en itse tai mihin sukulaiseni eivät jollain tapaa liity?

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Eikö Sipilältäkin kysytty serkkujen kaupoista? Ethän sinä ole ihan Sipila.

Käyttäjän jannemuhonen kuva
Janne J. M. Muhonen

Viimeksi, kun katsoin peiliin, ei sieltä pääministeri Juha Sipilä kurkistanut.

Voisitko edes yrittää keksiä jotain itse kirjoitukseen liittyvää kommentoitavaa, jos sellaista ylipäätään on?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset