*

Janne J. M. Muhonen Kriittisiä puheenvuoroja oikeudenmukaisuuden puolesta.

Kenen syy ja kenen vastuu?

Ensimmäiset sateenkaariperheet ovat alkaneet hakea seesteisempää tulevaisuutta Suomesta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjensä heikosta kohtelusta tunnetulta Venäjältä, kertoo Yleisradio tänään. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä edustavien perheiden lapset ovat olleet Venäjällä entistäkin haavoittuvaisemmassa asemassa vuodesta 2013 lähtien, jolloin ns. homopropaganda alaikäisille kiellettiin lailla.

Niin perinpohjaisen rasistinen, homofobinen, ennakkoluuloinen, seksistinen, muukalaiskammoinen, konservatiivinen, kylmä ja kurja takapajula kuin Suomi ilman muuta onkin, ei täällä seksuaalivähemmistöjen yllä sentään leiju akuutti pahoinpitelyn uhka, kuten asian laita on artikkeliin haastateltujen venäläisten mukaan itänaapurissamme.

Koska turvapaikka tai oleskelulupa ei edelleenkään ole automaattinen seuraus hakemuksen jättämisestä vaan voimassa olevaa lainsäädäntöä noudattavan viranomaisprosessin mahdollinen lopputulos, ovat ihmisoikeusihmiset tuttuun tapaansa närkästyneet käännytyspäätöksistä niiden lainvoimaisuudesta huolimatta.

Lakimies Anna Smallenburg Pakolaisneuvonnasta Ylelle:

    "– Sikäli on erikoista, että päätöksissä kuitenkin usein nostetaan esiin se, ettei varsinaista vainoa ole aikaisemmin tapahtunut. Tällä ei pitäisi olla merkitystä, kun arvioidaan tulevaisuuden vainon vaaraa, Smallenburg toteaa."

Ellen täysin erehdy, tulee turvapaikan myöntämisen perustua hakijan henkilöhistorian todennettuihin väärinkäytöksiin, eikä tämän subjektiiviseen tulevaisuuden vainon pelkoon. Vuosittaisten hakemusten määrä, 10 - 20 kpl, ei toki päätä huimaa. Siltikin turvapaikkahakemukset käsitellään samojen laillisuusperiaatteiden mukaan kuin kaikki muutkin. Aina ja poikkeuksetta.

Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtajan Esko Repo:

    "– Tarkastellaan, mitä tapahtuu jos henkilö palaa kotimaahansa. Katsotaan, onko hänen mahdollista saada suojaa, Repo toteaa."

Revon mukaan yksittäiset hakijat ovat jo saaneet turvapaikan. Mitään nollalinjaa ei siis noudateta.

Ennen kuin maahanmuuttovirastoa henkilökuntineen totuttuun tapaan syyllistetään virantoimituksestaan, tulisi huomio kiinnittää siihen epämiellyttävään tosiasiaan, jonka johdosta sateenkaariperheet ovat kotimaastaan kytkintä nostamassa: Venäjän – ei suomalaisten – homovihamieliseen asenneilmapiiriin erityisesti lakia säätävää valtionhallintoa myöten.

"Vastuuta pitää kantaa" -mantra on omaksuttu Suomessa niin kirjaimellisesti kuin Euroopan unionin antamia direktiivejä, eli suosituksia, äärimmäisen kirjaimellisesti ja pilkuntarkasti toteuttavalta valtiolta voidaan suinkin odottaa. Yhtenä monista käytännön sovellutuksista vastuuta suorastaan janotaan ja penätään enemmän kuin sitä on tosiasiallisesti mahdollista "kantaa".

Onko kohtuullista vyöryttää syyllisyystaakkaa Venäjän vähintäänkin kyseenalaisesta ihmisoikeustilanteesta toimenkuvaansa turvapaikkahakemuksia käsitellessään harjoittavien maahanmuuttoviranomaisten niskaan?

Viranomainen maahanmuuttovirastosta on tämän päivän helppo syntipukki humanitaaristen ongelmien juurisyyn piillessä täysin muualla kuin heidän työskentelyssään tai sitä ohjailevassa lainsäädännössä.

* * *

Kiinnittikö kukaan muu kuin minä huomiota kirjoituksen pohjana toimineen Yleisradion artikkelin aikakauslehtimäiseen pohjavireeseen? Mielikuvien maalailua sateenkaarivanhemmista kypsyttämässä lihaa etikassa, toisen nyrpistellessä nenäänsä. Lopulta spagetti, paistettu liha ja salaatit on syöty, ja myös ikävä lumisade on lakannut.

Miten ihmeessä tämä liittyy millään tapaa itse substanssiin, eli venäläisten sateenkaariperheiden turvapaikan hakuun Suomesta?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Kunnioitan viranomaisten lainmukaisen arviointityön puolustamistasi. Juuri sitä varten he ovat olemassa. Pohdit kuitenkin:

Ellen täysin erehdy...

Siihen on todettava että erehdyt, sillä    ulkomaalaislain 87 § määrittelee perusteeksi perustellun aiheen olettaa:

Maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle annetaan turvapaikka, jos hän oleskelee kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa ulkopuolella sen johdosta, että hänellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa siellä vainotuksi...

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Janne voi kokeilla henkilökohtaisesti, onko olemassa vainoa ko. ihmisryhmälle naapurissa, kävelemällä Punaisen torin poikki heiluttelemalla sateenkaarilippua... sen jälkeen kaikki selviää.

Käyttäjän jannemuhonen kuva
Janne J. M. Muhonen

En koe, että minulla olisi mitään tarvetta toimia esittämälläsi tavalla.

Toimituksen poiminnat