Janne Muhonen - valtakunnanärsyyntyjä

Esittely

Esittely

Teitä tervehtii joviaaliksi ja diplomaattiseksikin haukuttu mieshenkilö Jyväskylästä. Olen blogin nimen mukaisesti kova poika ärsyyntymään erinäisistä asioista ja sitä myöten myös innokas avautumaan niistä kirjallisessa tai tarpeen niin vaatiessa suusanallisessa muodossa.

Olen syntynyt vuonna 1985 Jyväskylän etelänaapuri Muuramessa. Asun avoliitossa Hennan kanssa ja kihloissakin olemme. Jo vuosia kannattamani perussuomalaisten jäsen olen ollut kesästä 2011 lähtien.

Aloitin kirjoittamisen toisessa blogissani loppuvuodesta 2007. Sieltä löytyvä noin 150 artikkelin arkisto kannattaa tarkistaa, jos asiani ja tyylini kiinnostaa.

Seuraavaksi kuuluu kai asiaan ladella lista iskulauseita ja ukaaseja? No, täällähän niitä tunnetusti riittää ja täältä niitä myös tulee.

Kannatuksen aiheita ovat rationalismi, eläinten oikeudet, kaikkinainen tasa-arvo (joka tarkoittaa myös positiivisen syrjinnän vastustamista), tuloerojen kaventaminen, ehdoton sekularismi ja sanan- sekä ilmaisunvapaus. Asialistan kärkipäässä on järkeistetty maahanmuuttopolitiikka.

En kannata pakkoruotsia, joka ei vastaa millään mittarilla kysynnän ja tarjonnan lakia tai varsinkaan kansan enemmistön tahtoa. Osaan kyllä ruotsia ja vieläpä ihan kohtalaisesti. Syyt pakko-opetuksen vastustamiseen piilevät terveessä järjessä.

Terve nationalismi on mielestäni vain hyvä asia. En hyväksy sitä, että EU-eliitti yrittää vasalliensa avulla murentaa pala kerrallaan jäsenkansojensa identiteetin muun muassa homogeenistämällä väestöä. Tällä yritetään vain tasoittaa tietä unionin liittovaltiokehitykselle.

Suvaitsevaiston puuhaama viharikoslainsäädäntö on kaikessa mielivaltaisuudessaan ja tulkinnanvaraisuudessaan täysi susi heti syntyessään. Valtaeliitti saisi sen myötä käteensä avaimet säädelläkseen sitä, millaiset asenteet ja mielipiteet ovat sallittuja. Tämä on puhdasta totalitaristmia, eikä sitä tule missään tapauksessa hyväksyä.

Vaadin läpinäkyvyyttä politiikkaan ja vanhojen puolueiden valtakartellin, "hyvä veli" -verkoston sekä selkärangattoman konsensuspolitiikan murtamista. Politiikka ei saa enää olla kansasta eristettyä salatiedettä, jonka pariin vihitty rahaeliitti katselee alamaisiaan nokan vartta pitkin ja tekee yhteiset kabinettipäätöksensä täysin oman mielensä mukaan. Kannatan neuvoa-antavan kansanäänestyksen implementointia osaksi päätöksentekoa sopivissa määrin.

Valtamedian tulisi olla aidosti poliittisesti sitoutumaton ja tästä olemme toistaiseksi kaukana. Haastan jokaisen kielitaitoisen Suomen kansalaisen tarkistamaan oman luetun ymmärtämisen ja sisälukutaitonsa. Nämä ominaisuudet ovat nousseet tietoyhteiskunnassamme suorastaan arvoon arvaamattomaan. Haastan tunnistamaan toimittajien ja kokonaisten media-alan toimijoiden poliittisen asennelatauksen, joka ei voi olla välittymättä uutisoinnista.

Haluan Suomesta turvallisen ja hyvän maan sen kelpo kansalaisille. Tämä tarkoittaa kriminaalipolitiikan huomattavaa tiukentamista. En ole ikinä hyväksynyt sitä, että ensikertalainen pääsee tuomiostaan puolella ja usein vähemmälläkin.

Olen kirjoittajana äärimmäinen perfektionisti ja saatan siis muokata kirjoituksiani julkaisun jälkeen helposti vaikka toistakin kymmentä kertaa, mikäli huomaan myöhemmin vaikkapa dramaattisen pilkkuvirheen, tai keksin havainnollistavamman ilmaisutavan asialleni.

Minut löytää niin halutessaan myös Facebookista, Twitteristä, Flickristä sekä useammalta muultakin eri sivustolta tai keskustelupalstalta, kuten useimmiten käyttämistäni MuroBBS:stä, Muusikoiden.netistä ja Hommaforumilta nimimerkillä Chimera.

Joku muukin on tosin vuosien varrella mennyt ja kyseistä nimimerkkiä käyttänyt, joten älä tee liian hätäistä johtopäätöstä, jos moinen kirjoittaja tulee vastaan.

Seison sanojeni takana ja toivon, että joku löytää niistä ajatuksia herättävää sisältöä. Periaatteeni on, ettei kanssani tarvitse olla samaa mieltä. Tärkeintä on, että kirjoitusteni sisällön ymmärtää.

Perussuomalaiset on ihmiselle hyvä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!