Pitkästä aikaa rautaisannos monikulttuurisuutta

Hoksasin tuossa juuri, etten olekaan kirjoitellut vähään aikaan mitään maahanmuuttopolitiikasta tai monikulttuurisuudesta. Oikeastaan syy on se, että minusta  kaiken sanottavan tuntuu olevan sanottu – myös omalta osaltani – ja vähitellen olisi niiden kauan kaivattujen tekojen aika. Se on tosin turha toivo, koska media ohjaa kansan huomiota pois kansanedustajan toilailuihin tai Prinssi Albertin morsmaikun pakoiluun.

Oikeat ja väärät asenteet

Hieman polttoainetta ja ajatuksen aihetta kuitenkin löytyi muun muassa pari kuukautta vanhasta Pohjalaisen pääkirjoituksesta Vastavoimille on tullut pakottava tarve, tarkalleen tiistailta 9.5.2011. Siinä kirjoitetaan muun muassa seuraavasti.

[Maahanmuuton] Kritiikin määrä ja sen aste toki vaihtelivat, mutta lopulta yksikään
puolue ei jättänyt aihetta kokonaan. Pikkuisen yritettiin muistuttaa
myös maahanmuuton hyvistä puolista, mutta tuo puhe jäi hiljaiseksi
hyrinäksi äänekkään kritiikin rinnalla.”

Kriittinen ääni on saatu kunnolla kuuluviin vasta vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkihöyryissä ja oikein toden teolla vuoden 2008 kunnallisvaalien aikaan perussuomalaisten vaalivoiton myötä. Sitä ennen keskusteluilmapiiriä dominoi vuosikausia yksinomaan monikultturismin rikkautta ja auvoisuutta hehkuttanut ilmapiiri. Nyt kun asiaa on vihdoin tarkasteltu myös kriittisesti ja maahanmuutto on pilkottu eri osa-alueisiin aivan kuten pitääkin, on aivan riittävää, että myös sen Suomea kansantaloudellisesti hyödyttävän maahanmuuton myönteisistä puolista muistutetaan. Tämän pääkirjoitustoimittaja tulkitsi hyrinäksi.

On syntynyt tilanne, jossa kauhistuttavan monet ovat ymmärtäneet
kriittiset äänenpainot väärin. He ottavat vain sen, mikä sopii
vahvistamaan omaan ajatusmaailmaan
[sic], vihapuheita ja järjettömiä tekoja.”

Toisesta virkkeestä heijastuu mielestäni varsin selvästi se, että on itsearvoisesti pahasta, mikäli maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvat tahot saavat jostain vahviketta ajatusmaailmaansa. Vihapuheet ja järjettömät teot taasen ovat melko triviaaleja käsitteitä, kuten jokainen fiksu ihminen varsin hyvin tietää. Kriitikoiden huoli ja arvot ovat huonompia kuin muut.

Tästä implikoituu myös se, että oikeanlaisessa ajatusmaailmassa maahanmuuttoon suhtaudutaan ei-kriittisesti, ja ettei olisi lainkaan huono juttu, vaikka sellaiseen puolestaan saisikin jostain vahvistusta. Korostan, että kritiikillä ei edelleenkään ole mitään tekemistä väkivallantekojen tai vihapuheiden kanssa. Ne ovat tavan takaa tämän pääkirjoitustoimittajan ja hänen lukuisten kollegoidensa hysteerisen mielikuvituksen tuotetta.

Suosittelen tutustumaan vaikkapa selvityksiin, joihin on koottu rasistisesti motivoituneet bussikuskien pahoinpitelyt. Sellainen mainitaan myös pääkirjoituksessa. Niitä ei ole montaa. Mainittakoon vielä, että poliisin mukaan tärkein selittävä tekijä niiden absoluuttisen lukumäärän kasvulle on tiukentunut kirjaamiskäytäntö. Määrä on tosin triviaalia, koska yksikin on liikaa. Etenkin, jos kyseessä on maahanmuuttajataustainen kuljettaja.

”Puhe on vahvistanut ihmisiä, joilla on valmiiksi kaunainen asenne,
ennakkoluuloja ja patoutunutta voimantuntoa. Kritiikki ei kohdistu enää
kielikysymykseen ja maahanmuuttoon, vaan ruotsinkielisiin ja
maahanmuuttajiin – siis ihmisiin.”

Mielestäni on varsin selvästi osoitettu, ettei ruotsia puhuvia ihmisiä sen pahemmin kritisoida, panetella, uhkailla tai mukiloidakaan. Tämäkin on jonkun sortin tuulesta temmattu olettamus, jonka varjolla suomenkielisiä suomalaisia voidaan taas hieman syyllistää. Käännän tästä myös sellaisen olettamuksen, että ruotsinkieliset suomalaiset – jotka ovat itseisarvoltaan yhtä suomalaisia kuin me punaniskat täällä sisämaassa – eivät ole rasistijuntteja. He voivat katsoa olevansa kaiken arvostelun ja syytösten ulkopuolella.

Mitä tulee kaunaiseen asenteeseen, ennakkoluuloihin ja patotuneeseen voimantuntoon, ovat ne melko jyrkkiä syytöksiä. Minä kääntäisin käsitteet ennemmin turhautuneisuudeksi, huolestuneisuudeksi ja oikeutetuksi katkeruudeksi. Monet meistä täällä sisämaassa ovat nimittäin katkeria hukkaan heitetyistä koulutunneista, koska sen tarpeettoman pienen tankeroruotsin oppimäärän unohtaa vuodessa tai parissa, koska sitä ei yksinkertaisesti tarvitse missään.

Minusta tekstistä paistaa jälleen läpi huoli siitä, että asenteet, jotka tulkitsen lähinnä turhautuneisuudeksi, ovat kirjoittajan mukaan vahvistuneet. Asenteita, jotka vastustavat valtakunnallista pakkoruotsia, tulisi siis mieluummin heikentää keinoilla x ja y. Takaisin ruotuun, mars.

Ennakkoluulot ja huolestuneisuus

Kätevänä aasinsiltana haluankin jutustella hieman noista ennakkoluuloista, kaunoista, patoumista ja katkeruudesta. Liitän jonon jatkoksi myöskin stereotypiat ja paljastan sellaisen suuren salaisuuden, että mitkään näistä eivät ole maailman sivu syntyneet täysin tyhjästä. Monia kansanryhmiä koskevat stereotypiat ovat saaneet pilkkaavia lisäsävyjä, mutta alkusysäys ei ole kuitenkaan lähtenyt tyhjästä. Japanilaisia ei pidetä syyttä älykkäinä, vaikkeivat he kaikki sellaisia olekaan.

Erityisesti naispuoliset maailmansyleilijät ovat varmasti ihmetelleet pöyristyneinä sitä, miksi monilla maahanmuuttoon ja valitettavasti myös maahanmuuttajiin kriittisesti suhtautuvilla (mies)kansalaisilla on yllä mainitun kaltaisia tuntemuksia. Esittelenkin analogian, jonka on alun perin laatinut kukas muukaan kuin Jussi Halla-aho, mutta mukailen sitä jonkun verran.

Laaditaan olettamus, että Suomeen virtaisi valtoimenaan naisia Kauko-Idästä ja Itä-Euroopasta. Olisi myös yleisesti tiedossa, että nämä kielitaidottomat ja motivaatio-ongelmaiset naiset tulisivat toimeen etupäässä yhteiskunnan suomilla tulonsiirroilla, ja viettäisivätkin päivänsä yleisillä paikoilla hengailemalla. He niin sanoakseni tekisivät tämän tästä ilkeyttä suomalaisille naisille suurimpien kaupunkiemme
keskustoissa, joihin he itsekin ovat pesiytyneet. Ryöstelisivät ja pahoinpitelisivät, toisinaan molempia. Naisia alkaisi vähitellen harmittaa ja joku uskaltauisi jopa ilmaisemaan tämän ääneen.

Maahanmuutolle suopeat (mies)toimittajat kavahtaisivat moista ja pohtisivat päivät pääksytysten syitä siihen, mikä on saanut suomalaisesta naisesta niin katkeran, epäluuloisen, pahansuovan, muukalaisvastaisen ja suorastaan ksenofobisen. Lisäksi heitä kehotettaisiin ottamaan mallia suomalaisesta miehestä, joka on valmis toivottamaan tulijat
tervetulleiksi avosylin ja ohjaamaan heidän kotoutumiseensa lisäresursseja tarpeen mukaan. Lisäksi moni mies kannattaisi maahanmuuton lisäämistä entisestään ja tuomitsisi suomalaisnaisten rasismin. Maahanmuuttajanaiset, etenkin söpöt ja palvelualttiit thainaiset, olisivat vieläpä suomalaismiehiin aivan lääpällään.

Suomalaisista naisista tulisi ymmärrettävästi ennen pitkää varsin nuivia, mutta heidän harmikseen kukaan ei kuuntelisi heitä vaan pikemminkin halveksuisi heidän huolenaiheitaan. Naiset seuraisivat vuodet läpeensä tiedotusvälineistä sitä, kuinka heidän kanssasisariaan kohdellaan kaltoin ja kaikki kriittiset äänet otetaan vastaan vähätellen. Heille korostettaisiin sormia heristellen, että nyt jos koskaan tulisi nurkkakuntaisuuden sijaan keskittyä vastaamaan globalisaation tuomiin haasteisiin ja työntää ennakkoluulot syrjään. Parisuhdemarkkinat kokisivat ennen pitkää murroksen, mutta poliittisen päätöksenteon prioriteettilistan piikkipaikalla killuisi silti lisämäärärahat maahanmuuttokeskusten rakentamiseen.

No, se siitä. Veikkaanpa, että viestini meni perille. Kääntäen tämänhetkinen tilanne ei paljon tuosta eroa, vaikka sitä onkin varmasti hankala myöntää.

jannemuhonen
Perussuomalaiset Jyväskylä

Tärkeimmät arvoni, joihin kirjoituksissanikin pohjaan, ovat oikeudenmukaisuus ja kansallismielisyys. Niistä minulla on omat vakiintuneet käsitykseni.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu