Jungner ja maahanmuuttopolitiikka

Mikael Jungnerin täytyy olla mittavan mediakokemuksensa ansiosta mustan huumorin sekä sarkasmin nero. Mitenkään muuten en kykene hänen aivoituksiaan ymmärtämään ja tästä kuin oppikirjanomaisen laatuesimerkin tarjoaa hänen tuorein kirjoituksensa Suomea raastavasta maahanmuuton tarpeesta, joka korreloituu lähes kirkuvaan työvoimapulaan. Niin ikään oppikirjanomaisesti Jungner katsoo, että maahanmuutto tarjoaa patenttiratkaisun meitä uhkaavaan huoltosuhteen vääristymiseen. Pari sataa tuhatta suomalaistyötöntä voivat sittenkin olla väärässä!

Nähdäkseni Jungner on menettänyt viimeisenkin otteensa
arkitodellisuuteen ja siihen, mikä on taustaan katsomatta opiskelijoiden
työllistymismahdollisuus tai -potentiaali. Korostan: tässä todellisuudessa, eikä diagrammeissa tai ennusteissa, joita Jungner oletettavasti plärää saadakseen referenssiä ajatusmaailmaansa. Luin kirjoitusta tippa linssissä ajatellen, kuinka paljon suomalaispoliitikko kykenee polkemaan lokaan
kansaansa utopistisen monikulttuuri-ideologiansa nimissä.

Jos Jungnerin kaltaiset kirkassilmät omaisivat piirunkaan vertaa kaukonäköisyyttä, tutustuisivat he
edustamansa kansan todelliseen hyvinvointiin. Jungneria itseään lainaten moinen moinen urakka vaatii
tekemistä, muttei ole mahdoton. Riittää, kun kuuntelee hieman
ympäristöään.

Jungner:

”Suomi tekee
maahanmuuttajille palveluksen päästäessään heidät tänne. Siksipä maahanmuuttajille
asetetaan erilaisia tiukkoja ehtoja esimerkiksi työnteon osalta ja odotutetaan
heitä hallintobyrokratian rattaissa jopa vuosikausia.”

No epäilemättähän se palveluksen tekee.

Vaan tuhma ja paha Suomi, joka asettaa kansallisuudelle ehtoja. Tuhma ja paha Suomi byrokratiakoneistoineen, joka seisottaa työintoa puhkuvia ja akateemisesti kouluttautuneita valioluokan maailmankansalaisia vastaanottokeskuksissa jopa vuosikausia odottelemassa päätöstä turvapaikkahakemukseensa. Ei kun mitenkäs se oikein meni?

”Maahanmuuttaja törmää harvemmin
asiakaslähtöisyyteen.”

Jungnerin maailmankatsomuksessa – piinkova bisneshaukka kun on – Suomi on kuin liikeyritys, joka toimii henkilöstöineen (= kantaväestö) globaalia asiakaskuntaa (= maahanmuuttajat) varten. Tässä ”liiketoiminnassa” tulisi nykytrendin mukaisesti pyrkiä asiakaslähtöisyyteen ja näin ollen vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin. Eräs keinohan olisi höllentää turvapaikkakäytäntöä, jotta nurkan takana kolkutteleva huoltosuhdeongelmamme saataisiin ”ratkaistua kertaheitolla.”

Lisäksi oppilaitoksistamme oppia ammentavat ulkomaalaiset tulisi houkutella jäämään Suomeen pysyvästi, jotta kykenisimme hyödyntämään sitä suunnatonta voimavaraa, joka heidän suonissaan pulppuaa. Oma nuorisomme, jota jää vuosittain tuhatmäärin vaille jopa toisen asteen koulutuspaikkaa, voidaan kuvainnollisesti vetää vessasta alas, koska eihän heistä ole mihinkään. Eihän heistä löydy yrittäjyyden edellyttämää riskinottokykyä kuin murto-osalla. Juttelimme taannoin ystävieni kanssa siitä, kuinka monta huvittaisi ryhtyä yrittäjäksi ja käsiä nousi pystyyn nolla kappaletta. Mitäs Jungnerilta meidän viisikkomme päiden menoksi löytyisi?

Jos (syntyperäisten) suomalaisten innovaatio- ja riskinottokyky on
Jungnerin mielestä väliaikaisesti kateissa niin voisiko tätä piilevää
potentiaalia harkita jotenkin kaivettavan esiin sen sijaan, että nämä
kyvyttömät istutetaan kortistoon ja jyrätään jumalaisen maahanmuuton
tieltä? Jos se nyt on elämän tarkoitus, riskinottokyky nimittäin. Tämä pisti melkeinpä eniten silmään Jungnerin kirjoituksessa.

Mikä tekee suomalaisista aina ja kaikkialla muita huonompia? Innovaatiohalukkuutemme (tai paremminkin se, kuinka sitä hyödynnetään) ajetaan Suomesta
ei-kannustavan veropolitiikan johdosta ulkomaille. Ville Kauppinen kommentoikin Jungnerille etelänaapurimme Viron mallista:

”Kuinka SDP suhtautuu esim. Viron malliin, jossa firmaan voitot
investoidessa ei tarvitse maksaa tehdystä voitosta veroa – ja näin
kannustetaan yrityksia kasvamaan tulorahoituksen voimin, palkkaamaan
työntekijöitä ja niin edespäin.”

Vastauksen
kaikkiin visaisimpiinkin pulmiin tarjoaa jostain maagisesta pohjattomasta
kaivosta annosteltava maahanmuutto, jonka kvaliteetti on poikkeuksetta edullista huoltosuhteen kannalta. Näin sanoo Jungner, joten pitäähän häntä uskoa. Toisin sanottuna humanitaarinen maahanmuutto kolmannesta maailmasta (tulijoista jotakuinkin 90 % on luku- ja laskutaidottomia) tarjoaa avaimet uumoillun huoltosuhdeongelmamme ratkaisuun, kun hammaslääkärit, CNC-koneistajat ja kieltenopettajat jäävät eläkkeelle.

Koska olen edelleenkin vakuuttunut siitä, että Jungner on heittänyt koko homman läskiksi ja pieksää suutaan ihan vain lämpimikseen ja vittuillakseen, koen oloni typeräksi ryhtyessäni taivuttelemaan rautalankaa. Paljastan silti, että saadakseen esimerkiksi 45 000 lukutaitoista ja täten säällisen kouluttautumispotentiaalin omaavaa maahanmuuttajaa ryhmästä, jonka lukutaitoisten määrä on optimistisesti ajateltuna 30 %, tarvitsee Suomi kaiken kaikkiaan 150 000 yksilöä.

Haluaisin Jungnerin tai jonkun muun talousneron paljastavan minulle sen kryptisen matemaattisen kaavan, jonka mukaan tällä logiikalla paikataan huoltosuhdetta, joka toimii kaavalla huoltajat suhteessa huollettaviin. Mitä roolia tässä hypoteettisessa yhtälössä näyttelee 105 000 lukutaidotonta maahanmuuttajaa? Mikä mystinen kompetenssi tekee heistä huoltajia, jotka kompensoivat suurimmaksi osaksi peruskoulun käyneiden mutta innovaatiokyvyttömien ja yrittäjyyshaluttomien kantasuomalaisten surkeuden?

Jungner: ole kiltti ja luovuta jo. Vielä ei toivoakseni ole liian myöhäistä. Vai onko?

Summa summarum: Jungner ja kumppanit haluavat kaikessa yksinkertaisuudessa vaihtaa kansamme johonkin toiseen. Jungnerin puolesta innovaatiokyvyttömät, tylsät ja toistaitoiset kantasuomalaiset voi kaikessa rauhassa tapattaa sukupuuttoon ja korvata kaikella sillä loistolla, jota kansainvälisellä muuttoliikenteellä on tarjottavanaan.

Sen sijaan, että yhteiskunta panostaisi suomalaisnuorison opinto-ohjaukseen, työllistämistukeen tai lopulta mielenterveyshuoltoon, voi tämän porukan hyvällä omallatunnolla kipata syrjään ja korvata sillä rajattomalla potentiaalilla, joka odottaa hyväpalkkaiseen virkaan työllistymistä tai sen kuuluisan uuden Nokian perustamista vastaanottokeskuksissa.

Riutuen hallintobyrokratiamme hampaissa.

Vai mitenkäs se nyt menikään?

jannemuhonen
Perussuomalaiset Jyväskylä

Tärkeimmät arvoni, joihin kirjoituksissanikin pohjaan, ovat oikeudenmukaisuus ja kansallismielisyys. Niistä minulla on omat vakiintuneet käsitykseni.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu