Suomen työvoimapulan ja -tarpeen todelliset kasvot

Tiedättekö mitä yhteistä on Suomen Työ- ja elinkeinoministeriöllä sekä ala-asteen tokaluokkalaisella? Kun TEM esittää, että Suomea uhkaa nurkan takana työvoimapula viimeistään vuoteen 2020 mennessä ja ala-asteen toista luokkaa käyvä taapero kertoo Pikku Kalle -vitsin, tulee olo, että tuon jutun on kuullut jo turhankin monta kertaa aiemmin.

En ole ainoa, joka ei usko tämän karjuvan työvoimapulan vahingoittavan elinkeinoelämäämme.

Syy tähän on se, että nykyinen kehityssuunta laskee jatkuvasti työpaikkojen absoluuttista määrää, so. vähentää samassa suhteessa työvoiman tarvetta. Esimerkiksi hallituksemme kaavailema ja mitä oletettavimmin myös määrätietoisesti toteuttama mittava kuntarakenneuudistus tulee supistamaan henkilöstön tarvetta.

Niinkin sinällään positiivinen asia kuin julkishallinnon byrokratian keventäminen saattaa korreloida työvoimatarpeeseen. Siihen, onko korrelaatio positiivinen vai negatiivinen, en ota kantaa, koska työvoiman reaalitarve on useamman osatekijän summa.

Siteeraan tähän tekstiin joitain mahdollisimman tuoreita artikkeleita, jotka kertovat karua kieltään merkittävien työnantajien nk. henkilöstön rakenneuudistuksista sekä tuotantokustannusten realisoinnista. Ensimmäisenä Metso, jonka palkkalistoilla olen itsekin ollut:

"Teknologiakonserni Metso on saanut päätökseen lomautuksia koskevat yhteistoimintaneuvottelut Jyväskylässä. Niiden tuloksena Jyväskylän yksikön tuotanto-, hankinta- ja logistiikkatoimintojen kaikki henkilöstöryhmät lomautetaan.

Metson mukaan toimenpide johtuu työn vähyydestä. Eri pituiset lomautukset koskevat enimmillään noin 500 henkilöä."

YT-neuvottelut koskivat alun perin noin 800 työntekijää sekä Jyväskylän että Järvenpään toimipisteissä. Pahimmillaan lomautukset kestävät useita kuukausia, mikäli ennakkovaroitukset pitävät paikkansa.

"Wärtsilä aloittaa yt-neuvottelut noin 400 työpaikan vähentämiseksi maailmanlaajuisesti tukitoiminnoissaan ja tietohallinnossaan. Näistä vähennyksistä Suomen osuudeksi on suunniteltu noin 130. Muut vähennykset on suunniteltu jakautuvaksi 30 muuhun maahan. [...] Vuoden alussa Wärtsilä julkisti suunnitelman 1 400 työpaikan vähentämisestä maailmanlaajuisesti. Suunnitelman mukaan osa tuotannosta siirretään Euroopasta Kiinaan."

Koska vientimarkkinat kohdistuvat yhä kasvavissa määrin Kauko-Itään, siirretään myös tuotantoa niiden äärelle. Eikä vähiten siksi, että tuotantokustannukset ovat siellä Suomea vaatimattomammat. Suomalaista työntekijää tämä kehityssuunta ei palvele vaan kolauttaa mononkärjellä ohimoon.

(480 työntekijälle näytettiin ovea jo vuonna 2004, mikäli tähän artikkeliin on uskominen.)

Sitten vielä globaalimpaan mittakaavaan:

"Hissiyhtiö Otisin emo United Technologies synkensi liikevaihto- ja tulosarviotaan ja antaa lähtöpassit 11 600 työntekijälle. Jo aiemmin yhtiö on kertonut yli kuuden tuhannen hengen irtisanomisista."

IT-alalla pallit heiluvat yhtenään:

"Nokian päätös heivata Symbian ja siirtyä Microsoftin kumppaniksi herätti aiheellista huolta Suomessa. Yhtiön [Digia] omilta palkkalistoilta poistuu tuhansia työntekijöitä, joista osa irtisanotaan ja osa ulkoistetaan. [...] Yhteensä neuvottelut koskevat noin 530 työntekijää, mutta yhtiö arvioi, että vähentämistarve olisi enintään 190 henkilöä, joille ei riitä työtä."

Jotta saamme mukaan sen taika(kiro)sanankin, on kurkattava Taloussanomien artikkeliin, joka on päivätty 1.12.2011.

"Metsäyhtiö UPM aloittaa saha- ja puujalosteliiketoiminnoissa yt-neuvottelut. Säästöjen taustalla ovat ensi vuoden ensimmäisen neljänneksen tuotannonrajoitukset sekä tuotannon tehostaminen."

Pisteenä i:n päälle Tekniikka&Talous -lehdessä 28.12.2011 julkaistussa artikkelissa (tässä, luettavissa vain rekisteröityneille käyttäjille), joka on otsikoitu "Tässä ovat Suomen rajuimmat väen vähentäjät", mainitaan noin yleisesti, kuinka...

"...Suomalaiset teollisuusyritykset ovat 2000-luvulla vähentäneet väkeään rajusti eikä leikkauksille näy loppua.

Hyvä esimerkki on UPM. Se on tällä vuosituhannella vähentänyt työntekijämääräänsä Suomessa enemmän kuin mikään muu yritys, mutta työntekijöitä on yhä liikaa."

Jos ei tämä vielä riittänyt, löytyy artikkelista (k. hakutulokset) myös seuraava troikka:

"Lemminkäinen, M-real, Nokia Siemens Networks..."

Mitäpä tähän oikein sanoisi?

Generaattoriaggregaatteja tai hienopaperia ei kannata valmistaa huvikseenkaan lojumaan pitkin varastoja ihan vain siksi, että ihmisillä riittäisi töitä. Ei ole myöskään kannattavaa kehitellä turhanpäiväisiä mobiilisovelluksia. Töitä kun ei nimenomaan riitä kaikille ja tästä nämä ratkaisut, kuten yhteistoimintaneuvottelut, johtuvat. En olekaan tässä syyllistämässä työnantajia.

Asian ydin onkin se, että koska näiden "rakenneuudistusten" myötä työikäistä väestöä vapautuu jatkuvasti sata- ja tuhatmäärin työmarkkinoille, on työvoimapulalla pelottelu lyhytnäköistä. Suurin satsauksen paikka tulevaisuudessa on väestön uudelleenkouluttamisessa. Hyvin harvalla yksilöllä oppimiskyky katoaa tyystin iän myötä.

On sitten aivan turha tulla pullistelemaan sillä, että tosiasiassa Metsolta lomautetaankin vain 350 henkilöä, tai että Wärtsilä vähensi globaalisti henkilöstöään vain 900 hengellä. Jo yksin se, että jatkuva lomautus- tai irtisanomisuhka leijuu niskassa, heikentää työhyvinvointia ja se vaikuttaa epäedullisesti yrityksen bruttotulokseen.

Minusta tuntuu (maallikkona) siltä, ettei edes niinkään mainittava instanssi kuin Työ- ja elinkeinoministeriömme ole sisäistänyt sitä, missä markkinatalousorientoituneen yhteiskuntamme todelliset intressit kulkevat. Se ei kiinnosta, että kuka tekee vaan se, minkä verran se kustantaa ja kuinka paljon siitä saa tuottoa.

Pörssiyhtiöiden suuromistajat sanelevat tahdin, eivätkä suomalaiset työmarkkinajärjestöt, vaikka pyrkisivätkin huolehtimaan palkansaajista. Kukaan ei missään vaiheessa ilmoita, että työttömyys on nollassa ja taloudellinen tilanne on kyllin hyvä. Aina pitää saada lisää ja se lisä on pois työläisen selkänahasta, siivu kerrallaan.

Ministeriömme ei toivon mukaan oleta, että tämän hetkinen vuodeksi 2020 ennakoitu 150 000 työntekijän tarve olisi vakio. Tähän vaikuttaa suomalaisen teollisuuden tai vaikkapa informaatioteknologian kysynnän ohella myös se, kuinka paljon väkeä on jo nytkin työmarkkinoiden ulottumattomissa, ja - nyt tulee tärkeä asia - kuinka paljon työikäistä väestöä siirtyy tuohon kategoriaan jatkuvasti epäonnistuneiden työllistämistoimien johdosta.

En kyllästy myöskään muistuttamaan nykyisestä työttömien määrästä. Tuorein tähän hätään löytämäni tieto on syyskuulta 2011. Arvatkaapa kuinka paljon? 180 000. Syyskuussa 2010 määrä tosin oli 224 000, eli hiljaisemmankin talouskasvun aikana on tapahtunut myönteistä kehitystä.

Kannan huolta nuorisosta, eli ikäisistäni, ja miksen kantaisi. Työministeri Lauri Ihalainen:

"Nuorten työttömyys on yleensä suhdanteille herkkää ja nyt on varauduttava siihen, että nuorisotyöttömyys voi kääntyä nousuun."

Tämä johtuu luonnollisesti siitä, että suhdanteiden käännyttyä laskuun on helpointa lomauttaa tai irtisanoa väkeä nuorimmasta päästä, koska joko todennettava osaamistaso tai hyväveliverkosto suojelee kokeneempia. Kuten artikkelissa mainitaan, on 27 000 nuorisotyöttömässä ministeriön tilastojen mukaan mukana myös lomautetut.

Olenko ainoa, joka näkee ristiriidan siinä, että työttömyyden pelätään hitaan talouskasvun (→ vienti heikkenee → työvoiman tarve vähenee → lisää lomautuksia ja irtisanomisia) aikana kasvavan, mutta silti toisaalla esitellään uhkakuvia työvoimapulasta? Työvoimapulan paikkaaminen maahanmuutolla ei ole mikään ratkaisu, jos harmaa talous on nykyistä kaliiperia.

Kaikki yllä mainitut ovat teemoja, joihin toivoisin tulevan presidentinkin ottavan kantaa. Presidentti on ollut viime vuosikymmeninä ehkä liiankin kaukana päiväpolitiikasta ja elinkeinoelämästä.