Piilopulloperinne
"Voi tuskan parahdus ja niin edelleen! Kohta on viimeisetkin kuviteltavissa olevat keinot käytetty, mutta aina se penteleen akka löytää sen viimeisenkin pöytiäispullon, kaataa viemäriin ja komentaa kaulimen kera aittaan nukkumaan. Pirtin jokainen komero vanhoine kenkälaatikkoineen ja sulakekaappi - kaikkialta se haukka ne löytää. Jos sitä tuonne työkalupakkiin sujauttaisi niin saisi aina välillä käydä naukkaamassa..."
Kuulostaako tutulta?
Kenties ei, mutta Suomessa kulutetaan alkoholia asukasta kohden enemmän kuin suurimmassa osassa muuta maailmaa, joskin kulutetun alkoholin absoluuttinen määrä jää pienehkön asujaimistomme vuoksi vaatimattomaksi hurjimpiin lukemiin verrattuna. Emme mekään kaikkeen kykene.
Samanaikaisesti alkoholituotteisiin - mukaanlukien niin votka, vermutti, keskiolut, lakkalikööri, roséviini kuin siiderikin - suhtaudutaan kuin itse saatanaan, eikä mihinkään niistä saisi koskea pitkällä tikullakaan. Perhepiirin lahjomattomat moraalinvartijat, joita leppoisasti nykyään myös kukkahatuiksi kutsutaan, yrittävät pitää tästä huolen parhaansa mukaan.
Tämän johdosta maahamme on kehkeytynyt nurinkurinen syyllisyyden ja suurkulutuksen sävyttämä häpeäkulttuuri, jossa yhtäällä otetaan kuppia kuin viimeistä päivää ja toisaalla sekä paheksutaan juomista että podetaan maansurua siitä, kuinka runsasta kulutuksemme on.
Tämä asetelma mahdollistaa sen, että kun sosiaali- ja terveysministeriöllä - tai hallituksella yleensäkin - on matti kukkarossa, voidaan alkoholituotteita koskevalle verotukselle ja niiden hinnoittelulle yleensäkin tehdä mitä vain, ja kansan hyväksyntä on taattu. Ei kuitenkaan mennä tähän nyt, koska olen kirjoittanut asiasta jo niin usein aiemminkin.
Tämä asetelma on nimittäin jalostunut myös toiseen ja jo liki kansallisromanttiseen statukseen yltävään perinteeseen, piilopulloihin.
Kun suvun matriarkat, eli em. moraalinvartijat, aikanaan pitivät herrakansan nuhteessa, oli miespoloisten turvauduttava salakapakoihin, kotipolttoista myyviin kylänmiehiin tai muihin trokareihin. Ostettu tavara oli joka tapauksessa pidettävä piilossa sakinhivutuksen pelossa, joten traktorin lokasuojat, navetan ylinen tai vaikka heinäsuopa tuli tutuksi.
Piilopulloissa oli ja on yhä se koominen puoli (jota monissa niin ikään kansallisromanttisissa televisiosarjoissa ja -elokuvissa hyödynnetään), että vaikka sen sisällön onnistuukin kumoamaan kitusiinsa puolisoltaan salassa, ei kännissä oloa niin vain peitelläkään.
Nykyään alkoholin kokonaiskulutus on tietenkin aivan toista luokkaa kuin tuossa yllä romantisoimassani 1900-luvun alkupuolen Suomessa, koska sitä juodaan sukupuoleen katsomatta suunnilleen vauvasta vaariin. Alkoja on lähes joka nurkassa, joten saanti on taattua ja laatu tasaista, mutta juomista ei silti välttämättä katsota kotosalla hyvällä.
Piilopullojen perinne siis elää ja kukoistaa! Pullon sijainti vain on vaihtunut Marimekko-tyynyliinojen väliin. Muistakaa siis tarkistaa pyykkikorinne ennen kuin laitatte koneen päälle.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Sait pointsin tästä!
Juuri noin se menee. Vieläkin maaseutupitäjissä on paikkoja, joissa kesäjuhlissa isännät vaivihkaa hiippailevat autotalliin hihitellen toisilleen kuin pikkupojat salaa nurkan takana tupakalla. Emännille puolestaan on tärkeintä, etteivät he näe pulloa tai juomista vaikka isäntä kännissä sitten olisikin.
Jo naapurimaassamme Ruotsissa katetaan sen sijaan akvaviitit ja snapsit yhteiseen puutarhapöytään, jonka ääressä niitä nautitaan hilpeästi puheita pitäen ja snapsilauluja kuorossa hoilaten.
Kaiken kukkuraksi Suomessa moni luulee, että meillä on liian vapaamielinen alkoholipolitiikka.
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 1 kommentti