Kehitysavusta ja sen tarpeellisuudesta on edelleen jatkettava keskustelua!

Ruotsalainen kehitysyhteistyökriitikkona profiloitunut toimittaja-kirjailija Fredrik Segerfeldt kysyi 8.2.2012 Helsingin sanomissa, että saisiko olla "kehitysyhteistyötä vai maahanmuuttajia?" Jos on pakko valita niin lukitsen vastauksen kehitysyhteistyö, mutta koska en usko kehitysavun tai -yhteistyön tuottaneen vieläkään sille annettuja lyhyenkään tähtäimen tavoitteita kehitysmaissa, on soveliasta avata keskustelu jälleen.

"Hän on kirjoittanut kirjoja kehitysyhteistyön ongelmasta: vauraat maat käyttävät valtavasti rahaa köyhyyden poistamiseen – joka ei silti poistu."

Ongelma on yhä ja edelleen se, että kolmannen maailman kohdemaiden hallintojärjestelmät eivät mahdollista omaehtoista ja kehitysyhteistyöllä tuettavaa infrastruktuurin ja teollisuuden kehitystä. Jotta vältyttäisiin terminologisilta väärinymmärryksiltä, avattakoon, että...

• kehitysavun, ts. kehitysyhteistyön, odotetaan parantavan avunsaajamaan olosuhteita pitkällä aikavälillä, mutta
• kriisiapu nimensä mukaisesti lievittää hetkellistä hätää, ts. akuuttia avuntarvetta.

Olisi mukava tietää, että mikä on tuo "pitkä aikaväli", sillä viimeiset vuosikymmenet aina viimeisten kolonioiden itsenäistyttyä 1960-70-luvuilla on kehitysapua syydetty niin materiaalisessa kuin immateriaalisessakin muodossa, enkä ole havainnut merkittävää olojen kohennusta juuri missään.

Lisäksi islamistijärjestö al-Shabaab estää systemaattisesti länsimaisen - pääasiassa YK:n alaisen WFP:n (World Food Programme - maailman ruokaohjelma) - ruoka-avun pääsyn perille Somaliaan, koska epäilee WFP:n pilaavan paikallisen maatalouden pakottamalla somalit tukeutumaan tuontiruokaan. Lisäksi - kuten linkkaamastani artikkelista käy ilmi - Al-Shabaab on ilmoittanut, että kaikkia, jotka toimivat yhteistyössä WFP:n kanssa, tullaan rankaisemaan osanotosta somalialaisen talouden tuhoamiseen."

Tavallaan mukana on siis totuuden siemen, koska monikansallinen ruoka-apu esimerkiksi Afrikan sarveen, jossa nälänhätä on kiivaimmillaan, ajaa paikallista ruoantuotantoa alas ja ylikansoittuminen rehottaa koko mantereella. Jos koittaakin sääolosuhteiden johdosta paremmat ajat, eikä kuivuus enää ole merkittävin ongelma, on maan oma ruoantuotanto passivoitu vastikkeettoman avustuksen johdosta. Tilanne koskettaa meikälisiä sikäli, että...

"...vuonna 2009 WFP sai lahjoituksina noin 3 miljardia euroa. Pohjoismaat olivat WFP:n kuudenneksi suurin lahjoittaja; pohjoismaat lahjoittivat 126 miljoonaa euroa, josta Suomen osuus oli 20 miljoonaa euroa."

Perehdyin asiaan mm. elokuussa 2010, ja tämä kirjoitus on jokseenkin jatkumo tuolle aiemmalle.

Miltei jokaisen kehitysmaan epästabiili poliittinen tilanne, väkivallan uhka, heikko infrastruktuuri ja passiivinen kantaväestö eivät houkuttele ulkomaisia sijoittajia. Kiinasta sijoitetaan tätä nykyä rahaa Afrikkaan sen teollisuuden tukemiseksi (tietenkin kiinalaissijoittajien premissit ovat etusijalla), joten toiminnan onnistumista (tai epäonnistumista) tulisi etupäässä tiedustella sieltä suunnasta.

Epävakaasta ja jopa konfliktiherkästä poliittisesta maastosta on tietenkin aina syyttäminen eurooppalaisia riistokapitalisteja ja kolonialismia, mutta tästä tuli mieleeni toinenkin seikka. Koska monikulttuuri-ideologian yksi perusopinkappaleista kuuluu, että mitä enemmän eri kulttuureita asuu saman maa-alue-entiteetin sisäpuolella, sitä loisteliaammat edellytykset tällä alueella on tuottaa innovaatioita ja kuoriutumistaan odottavia kultamunia.

Tässä valossa onkin lähes mahdotonta käsittää saati perustella sitä, miksi agraarikulttuurin perusperiaatteet, esimerkiksi kaivojen kaivaminen ja huoltaminen, ottaa useassa sangen monietnisessä afrikkalaismaassa varsin koville, mutta sitä vastoin väestöltään (toistaiseksi) homogeeniset pohjoiseurooppalaiset teollisuusmaat ovat onnistuneet pääsemään nykytasolle.

"Segerfeldtin teeseihin kuuluu, että kehitysyhteistyön menetelmät toimivat vain siellä, missä niitä ei tarvita. Siis maissa, joissa on sellaiset instituutiot, lainsäädäntö ja toimintakulttuuri, että ne voivat itsekin luoda kehitystä."

Tämän luulisi olevan melko itsestäänselvää ja tämä liittyy olennaisesti yllä kirjoittamaani. Sellaiset maa-alueet ja kansat, jotka ovat onnistuneet omaehtoisesti kehittymään nykytasolle (esimerkkejä on vaikka millä mitalla) eivät tietenkään ole vaatineet kehitysapua tuekseen, koska ovat kyenneet itse synnyttämään innovaatiot olosuhteiden pakosta.

Teollistumisen vallankumouksen aikana kehitysapua ei pahemmin tunnettu. Tuolloin ei siis ollut olemassakaan välinettä, jolla joku kansakunta oltaisiin saatu passivoitua siksi, että esimerkiksi entinen isäntävaltio olisi omantunnontuskissaan harjoittanut henkistä onanointia syytämällä ko. maalle rahaa ja materiaa vastikkeetta. Esimerkiksi äiti-Venäjä ei tehnyt näin Suomelle vaan meillä kehitys nykytasolle lähti omaehtoisesti.

(Tähän väliin todettakoon, että vihervassarit maailmansyleilijämme eivät oikein tunnu näkevän metsää puilta, koska asuvat esimerkiksi OECD- ja PISA-tutkimusten mukaan mitattuna yhdessä maailman ns. huippuvaltioista, mutta syyttävät meitä innovaatiokyvyttömyydestä, jota tulisi parantaa mitä runsasmittaisemmalla maahanmuutolla.

Joskus tuntuu heidän ajatuksenjuoksua seuratessa siltä, että - mahdollisesti kulttuurirelativistisista syistä - on merkittävämpää/hohdokkaampaa, että aboriginaalit kehittävät signaaleihin perustuvan kommunikaatiomenetelmän kuin jos suomalainen matemaattisesti lahjakas suunnittelija kehittää paperikoneen viiraosaa kustannustehokkaammaksi.

Innovatiivisuuteen liittyen törmäsinkin vastikään helsinkiläisen monietnisen kulttuurikeskus Caisan ex-johtaja Johanna Maulan keskustelunavaukseen, jota sietää pohtia oikein ajan kanssa. Maula oli muuten yksi niistä henkilöistä, joka närkästyi suunnattomasti Pertti "Veltto" Virtasen perussuomalaisten puolueristeilyllä esittämästä Hottentottilaulusta sen ilmeisen rasistisuuden vuoksi.

Kuutisen vuotta vanha artikkeli Caisasta - ajalta, jolloin Johanna Maula oli vielä ko. keskuksen puikoissa - on muuten mielenkiintoista luettavaa:

"'Täällä kukaan ei ole vähemmistöä. Ketään ei tuijoteta, kaikki kuuluvat valtavirtaan, maahanmuuttajat ja suomalaiset', Maula sanoo.

[...]

'Alussa, kun saleja oli vain yksi, syntyi joidenkin kansallisuusryhmien välille eripuraa. Tilanne helpottui, kun tilaa saatiin lisää.'"

Hmm. Ketään ei tuijoteta, kaikki valtavirtaa. Hih hih. Kansallisuusryhmien välille eripuraa, hehhee. Homma alkoi lutviutua vasta, kun ko. ryhmät saivat hieman lisää lebensraumia.)

Palataanpa takaisin itse asiaan.

"Segerfeldt vaatii uusiksi koko kehitysavun ideaa. 'Pitää luopua ajatuksesta, että se pitkällä aikavälillä poistaa köyhyyden. Niin ei käy.'"

Minustakin voisimme hyvällä omallatunnolla myöntää, että näin ei käy, sillä niin olisi tällä vaivannäöllä tapahtunut, jos olisi tapahtuakseen. Jos tämän väittämän tueksi vaaditaan lisää kannanottoja, tarjotkoon niitä Sampo-kiho Björn Wahlroos tässä ja tässä. Oma taannoinen näkemykseni Wahlroosin lausuntojen pohjalta löytyy tästä.

Itse asiassa Segerfeldt vaikutti olevan koko uutisartikkelissa oikeilla jäljillä, mutta sen loppupuolella aletaan vähitellen lipsua kohti männikköä niin että havunneulaset pöllyävät:

"Tehokkainta köyhyyden vastaista toimintaa on lisätä maahanmuuttoa vauraisiin maihin, hän sanoo. "Esimerkiksi neljä viidestä Yhdysvaltoihin muuttaneesta haitilaisesta nousee köyhyydestä."

Ei ole harvinaista, että maahanmuuttaja jopa 30-kertaistaa toimeentulonsa, Segerfeldt sanoo."

Ei sillä, että tässä olisi mitään, joka ei pitäisi paikkansa. Jos ei luku- ja kirjoitustaidottomalla maahanmuuttajalla suoraan pimeästä Afrikasta ole tullessaan käytännössä katsoen mitään nettotuloja, moninkertaistuvat hänen tienestinsä jo yksinomaan ruotsalaisen tai suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän tarjoamien tulonsiirtojen johdosta.

Tämän seurauksena maahanmuuttaja ei ole enää viralliselta statukseltaan köydä, joten Segerfeldtin logiikan mukaan ongelma on ratkaistu. Toisaalta tämä on myös loistava ratkaisu "rikkauden vastaisessa toiminnassa", koska Segerfeldtin mallin mukaan köyhyyden poistoon vaadittavat tulonsiirrot täytyy ammentaa ruotsalaiselta tai suomalaiselta veronmaksajalta.

Näyttäisikin lisäksi siltä, että Segerfelt on artikkelin otsikossa esittämistään vaihtoehdoista nimenomaan maahanmuuton puolella, mitä tulee köyhyyden vastaiseen toimintaan.

"'Jos 20 miljardia kruunua [2,3 miljardia euroa] Ruotsin 35 miljardin kehitysbudjetista käytettäisiin maahanmuuttoon, kustannettaisiin sillä vuosittain 400 000 maahanmuuttajan Ruotsille aiheuttamat nettokustannukset', Segerfeldt sanoo."

Paljastumatta jää, että mikä tästä tekee jollain tapaa hyvän tai suositeltavan asian.

Onko Ruotsissakin muuten samanlainen karjuva työvoimapula nurkan takana väijymässä kuin meillä poloisilla täällä Pohjanlahden itäpuolella? Vai millaisilla instrumenteilla monikulttuurisuutta ruotsalaisille markkinoidaan? Voisiko olla peräti niin, että monikulttuurisuudella on ruotsalaisille humanisteille ainoastaan samanlainen Äiti Teresa -henkinen välinearvo kuin heidän suomalaisille hengenheimolaisilleen?

Luopuisiko Fredrik Segerfeldt kehitysavusta kokonaan siksi, että saisi katettua Ruotsin tunnetusti harjoittaman yltiöpäisen humanitaarisen maahanmuuton aiheuttamat nettokustannukset? Mikäli maahanmuuton kvaliteetti olisi toista, mitä sen tiedetään olevan, kustannettaisiin tuolla 20 miljardilla kruunulla vaikka 1 500 000 maahanmuuttajan vaatimat kustannukset, sillä paremmassa tapauksessa laskelmat eivät enää perustuisi siihen, että...

"...maahanmuuttajilla olisi tuolloin sama työllistymisaste kuin heillä on nyt Ruotsissa..."

...vaan siihen, että työllistymisaste olisi huomattavasti parempi. (Työllistymisennustetta Segerfeldt itsekin kommentoi ja siitä lisää myöhemmin.)

Tähän tavoitteeseen päästään paremmin tehostamalla kehitysapukohteiden valvontaa. Vaikak nykymuotoisesta kehitysavusta luovuttaisiin kokonaan, ei integraation osalta epäonnistunutta maahanmuuttoa tulisi missään nimessä jatkaa nykyvolyymillä saati varsinkaan lisätä.

"Maahanmuuton lisäämisestä hyötyisivät myös ne, jotka eivät muuta, Segerfeldtin sanoo. Maahanmuuttajat lähettivät viime vuonna kotimaihinsa yli 330 miljardia euroa. Lähtömaassa palkat nousisivat työvoiman vähentyessä."

Eli maahanmuutto lähtömaista, joissa on tällä hetkellä kaikki mitattavissa olevat suureet huomioiden ja valtiollisen kehityksen kannalta aivan liian suuri syntyvyys (ja lisäksi alhainen inhimillisen kehityksen indeksi) rikkaiden maiden elätettäväksi...

• poistaa köyhyyden, kun köyhät maahanmuuttajat köyhistä lähtömaistaan asettuvat rikkaan elättimaan tulonsiirtojärjestelmän piiriin
• parantaa lähtömaan työllisyyttä, koska maansa jättäneet eivät ole enää kilpailemassa lähtömaassa tarjolla olevista työpaikoista
• parantaa kysynnän ja tarjonnan lain periaatteen mukaisesti myös lähtömaiden palkkatasoa ja
• vaatimattomat 330 miljardia euroa (joista osa on peräisin maahanmuuttajien kroonista köyhyyttä lievittävästä ruotsalaisesta tai suomalaisesta sosiaaliturvajärjestelmästä) lämmittävät mukavasti taskunpohjaa.

Nyt alkaa mennä yli meikäläisen ymmärryskyvyn. Kaikessa yksinkertaisuudessaan Segerfeldt haluaa kotimaansa Ruotsin ja sen luoman sosiaaliturvajärjestelmän toimivan maailmanlaajuisena sosiaalivirastona, joka käy pyyteetöntä taistelua globaalia köyhyyttä vastaan.

Se, miksi korostan jatkuvasti lähtömaiden suurta syntyvyyttä, johtuu siitä, että kun tälle tielle on lähdetty, ei maahanmuutto koskaan muuttamalla, so. vastaanottamalla pakolaisia, lopu. Koska syntyvyyden realisoimiseksi ei ole oikein mitään tehtävissä (YK tai UNICEF tuskin antaa mandaattia suorittaa Afrikassa pakkosterilointia), syntyy noille alueille moninkertainen määrä rutiköyhää väkeä sillä aikaa, kun edes yksi aiempi ikäluokka ollaan saatu pakkosijoitettua ympäri Eurooppaa ja integroitua joten kuten.

"Poliittisesti ehdotus on tietenkin hankala, ja sen Segerfeldt tietää hyvin."

Poliittisesti ehdotus on "hankala", mutta lopulta Segerfeldtin jalo johtoajatus tyssää niihin virheellisiin olettamuksiin, että tämän hetken suurimpien maahanmuuttajaryhmien kotimaiden väestönkehitys stabilisoituisi ja lisäksi Ruotsin sosiaaliturvakassa olisi pohjaton.

Lisäksi ainakaan Ruotsi ei olisi tulevaisuudessa auttamassa kriisimaita korkean syntyvyyden osalta, koska olisi Segerfeldtin mallin mukaan valmis rahoittamaan yhä runsasmittaisempaa maahanmuuttoa aiemmin kehitysyhteistyöhön kohdistamillaan kruunuilla.

"Juuri nyt maahanmuuttajista on nettokuluja, sillä he eivät ole työllistyneet järin hyvin. Mutta se on työvoimapolitiikan ongelma, joka täytyy joka tapauksessa ratkaista."

Minusta nämä kaikki ongelmat - niin maahanmuutto-, työvoima- kuin kulttuuripoliittiset sellaiset - nivoutuvat toisiinsa ja sylttytehdas löytyy niin Ruotsissa (lähde) kuin Suomessakin (lähde - selaa nelivuotiskausi kerrallaan eteenpäin) viime vuosikymmenet valtaa pitäneistä sosiaaliliberaaleista, joille humaanius on elämäntehtävä.

Kansainvaellus kolmannesta maailmasta, joka on ideologian kantava voima, siis jatkukoon, mutta moniko on tullut ajatelleeksi asiaa pidemmälle kuin esimerkiksi vuoteen 2020?

"Segerfeldtin mielestä on selvää, että maahanmuutto on tehokkaampaa köyhyyden poistoa kuin se, mitä Ruotsi nykyään tekee kehitysyhteistyöbudjetin 35 miljardilla kruunulla.

'On kiinnostavaa, ettei sitä kyseenalaisteta – maahanmuutto kylläkin.'"

Minusta se ei ole selvää laisinkaan, eikä pitäisi olla kenenkään muunkaan mielestä. (Lisäksi köyhyys on melko triviaali käsite, sillä minäkin olen pienituloinen, mutta kykenen kuitenkin elättämään itseni. Lesothossa tai Burundissa olisin muutamine euroineni ökyrikas.)

Tietenkin on asia erikseen, että kuinka Ruotsi tosiaan käyttää ne 35 miljardia kruunuansa. Jos niiden syytämisessä ei ole pienintäkään kontrollia, on jo ihan matemaattisestikin väistämätöntä, että mikä tahansa maahanmuutto on kohdeyleisölle kannattavampaa.

Kaikki hinkuvat kuorossa lisää maahanmuuttajia - enemmän tai vähemmän relevantteja perusteita käyttäen -, mutta eihän tämä voi loputtomiinkaan jatkua. En usko, että näin ajattelee sen paremmin Fredrik Segerfeldtkään. En ainakaan halua uskoa hänen ajattelevan niin.

Jonain päivänä joko etnisen diversiteetin, Caisan kaltaisten monietnisten kulttuurikeskusten lukumäärän tai yleisesti eurooppalaiskaupunkien lähiöihin pesiytyneiden somalireservaattien miesvahvuuden täytyy olla optimitasolla - pitipä näistä tärkeimpänä tavoitteena mitä hyvänsä.

Kultainen kysymys kuuluukin: mitä kaiken tämän jälkeen?

Jussi Halla-aho:

"YK:n väestötilastojen pohjalta tehtiin Ruotsissa vuonna 1994 laskelma, jonka mukaan etniset ruotsalaiset jäävät vähemmistöksi omassa maassaan vuonna 2056, 49 vuoden kuluttua. Koska ruotsalaisten syntyvyys on alittanut odotukset samalla kun maahanmuutto on kiihtynyt odotuksia nopeammin, tuo piste tullaan saavuttamaan paljon aikaisemmin.

[...]

Jos maahanmuuttoa ei pysäytetä, suomalaiset, ruotsalaiset, saksalaiset, ranskalaiset, belgialaiset, espanjalaiset ja muut länsieurooppalaiset jäävät tällä vuosisadalla vähemmistöiksi omissa maissaan. Toisin sanoen meidän ja meidän lastemme elinaikana Euroopassa tapahtuu väestönvaihto, jonka vertaista koko Euroopan kirjoitettu historia ei tunne."

Tätäkin voisi siis pysähtyä miettimään ihan vakavalla naamalla, vaikka pitäisikin nykyistä monikulttuurisuustrendiä eksoottisena, kiehtovana ja jopa asiallisena. Politiikka ei tunne käsitettä predestinaatio: me voimme vaikuttaa tulevaisuuden suuntaan nykyisillä teoillamme ja niistä nauttivat tai kärsivät seuraukset meidän lapsenlapsemme. On tietenkin asia erikseen, jos saamme aikaan konsensuksen siitä, että kulttuuriperimämme joutaakin vajota unholaan jonkun kosmisen, suuremman, hyvän edestä.

Loppuepäkevennyksenä loistava video, joka havainnollistaa maahanmuuton avustuspotentiaalin ja maailmanlaajuisen köyhyyden todellista suhdetta.