Uhrilampaat

Kirjoituksen otsikko on lainattu toissailtana televisiosta tulleesta laatuelokuvasta, muttei koske sitä. Viime vuosi, heti eduskuntavaaleista ja perussuomalaisten kaikkinaisen rasismin ja syrjinnän tuomitsevasta julkilausumasta lähtien, meni pähkäillessä sitä, keitä positiiviseen syrjintään oikeutetut ryhmät sitten voisivat olla ja millä perusteilla. Hartaimmat antipersut innostuivat luokittelemaan samaan joukkoon sotaveteraanit, homot ja vammaiset, ja takomaan tästä lyöntiasetta.

Lopulta keskustelu laantui ja asennelatautuneet toimittajat käpertyivät koppiensa nurkkiin nuolemaan haavojaan, koska eivät onnistuneet pusertamaan tästä(kään) julkilausumasta irti sitä todellista rasistista motiivia, josta he olivat niin varmoja, ja josta he olisivat niin mielellään halunneet päästä riemusaatossa julistamaan. Vihertoimittajien odotus siis jatkuu. Jospa jonkun persun entisen eduskunta-avustajan serkku sattuisikin kirjoittamaan Facebook-seinälleen jotain tuhmaa.

Oikeutus eriarvoiseen kohteluun edellyttää käytännön elämässä kohteen uhriuttamista, ns. uhristatuksen antamista, jonka nojalla näennäisesti vahvemman osapuolen tulee antaa periksi oikeuksistaan. Tämä juuri on yksi koko ongelman monesta ytimestä, sillä mielestäni uhreus tuo monessa tapauksessa mukanaan olettamuksen siitä, että terve yksilö (pois siis luetaan vammaiset) ei avuttomuuttaan kykene toimimaan yhteiskunnassa ilman, että jatkuvasti maanitellaan ja tuupitaan.

Enpä arvannutkaan, että Isossa-Britanniassa asiaa ollaan suunniteltu vietävän ns. tuumasta tekoihin:

The Times julkaisi lokakuussa 2006 artikkelin Britanniassa vallitsevasta "uhrikulttuurista". En valitettavasti löydä alkuperäistä uutista enää, mutta siitä on tässä Halla-ahon kirjoituksessa. Uutisessa todettiin joka tapauksessa, että 73% brittiyhteiskunnan kansalaisista kuuluu yhteen tai jopa useampaan virallisesti tunnustettuun uhrikategoriaan, joka nauttii erityiskohtelusta. Uskoisin, että tämä prosenttiluku on suuntaa antava myös Suomea ajatellen, joskin maahanmuuttajavähemmistömme prosentuaalinen osuus on britteihin nähden vaatimattomampi.

Brittiviranomaisten määrittelemään uhrikategoriaan kuuluvat esimerkiksi naiset, homot, vammaiset ja etniset vähemmistöt. Poliisilla on ohjeet priorisoida sellaisten rikosten tutkintaa, joissa uhri edustaa jotakin uhriryhmistä, joten tämä tietenkin johtaa ihmisten eriarvoisuuteen lain edessä. Tuomioistuimilla on paine ottaa uhrius huomioon raskauttavana asianhaarana. Poliisi ja tuomioistuin tunnustavat toiminnallaan, että naiset, homot ja muuan etniset vähemmistöt ovat niin avuttomia, etteivät tule toimeen ilman erityiskohtelua.

Uhristatuksesta on tullut tavoiteltu, koska se tuo selkeän etulyöntiaseman ja antaa välineitä vaieta soraäänet kuoliaiksi. Jalosta johtoajatuksesta huolimatta kyseinen käytäntö toimii vähemmistöjä vastaan. Se vie vähemmistöiltä vastuunkantokyvyn ja itsekunnioituksen rippeetkin, eli passivoi entisestäänkin yrittämästä itse.

Lisäksi vähemmistöjen (jätetään vammaiset, homot ja naiset nyt ulos keskustelusta) erityiskohtelu on juuri sitä, joka heikentää niiden integraatiomahdollisuuksia kantaväestöön, koska synnyttää katkeruutta, kateutta ja rasistisia ajatuksia meissä muissa, jotka joudumme ihan itse yrittämään, epäonnistumaan ja taas yrittämään saadakseen elämänsä raiteilleen.

Kun musta mies epäonnistuu työnhaussa, syyttää hän asuinpaikkansa rakenteellista syrjintää ja tekee vähemmistövaltuutetulle kantelun. (Mies saattaa kenties esittää, että positiivinen diskriminaatiopykälä jäi haastattelijalta käyttämättä.) Kun valkoinen mies epäonnistuu työnhaussa, toteaa hän c'est la vie, sellaista sattuu ja laittaa hakemuksen uuteen paikkaan.

Mieleeni muistuu Halla-ahon kirjoitus Oslossa pahoinpidellystä mustasta miehestä, häntä auttamaan kutsutusta ambulanssista ja erityisesti hänen tyttöystävänsä Kohinoorin lausunto tapahtuneesta:

"Tätä ei olisi koskaan tapahtunut, jos hän olisi ollut valkoinen nainen."

Pahoinpidellyn miehen lakimies Abid Q. Raja oli samoilla linjoilla:

"Tätä ei olisi koskaan tapahtunut, jos hän olisi ollut valkoinen mies."

Lopulta selvisi, että pahoinpitelijä ei ollut valkoihoinen norjalaisjuntti vaan tomera ghanalaissyntyinen 23-vuotias maahanmuuttaja. Lakimies Raja ja Kohinoor viittasivat yllä todennäköisesti ambulanssihenkilöstön toimintaan, mutta mahdollisesti myös koko tapaukseen ja sen juurisyyhyn, eli itse pahoinpitelyyn.

Mustalla miehellä tai naisella on länsimaisessa yhteiskunnassa uhristatuksen korkein AAA-luokitus. Kaikki vastoinkäymiset, mitä heille kohdistuu, johtuvat siitä, että he ovat koko ympäröivän luomakunnan vihollisia.

Tietenkään he eivät ajattele näin synnyinmaassaan, koska vielä siellä heitä ei olla ehditty Halla-ahon sanoin marinoida propagandakastikkeessa, joka on vähitellen saanut heidät vakuuttuneeksi norjalaisten - myös viranomaisten - sisäänrakennetusta rasismista, jonka johdosta heitä kaltoin kohdellaan. Tai jätetään kohtelematta hyvin.

Tämä uhriuttaminen ja uhriutuminen tulevat ennen pitkää vääristämään koko viranomais- ja rikosoikeusistuimemme toiminnan, ja kun soppaan lisätään sharia-tuomioistuinten hivuttaminen osaksi päätöksentekoa (Britanniassa niitä toimii viime tiedon mukaan yli kahdeksankymmentä [80]), alkaa keitos olla kokolailla valmis.