Maahanmuuttomyönteinen artikkeli

Seuraava kirjoitus on täysin fiktiivinen.

Iltapäivän aurinko valaisee tamperelaista kahvilaterassia. Hadzi Sibebe Abdi kohottaa kahvikupposen huulilleen ja siemaisee kuumaa juomaa. Ohi kulkee arviolta kolmekymppinen pariskunta, ihan tavallisia ihmisiä. Vaikuttavat pukeutumisen perusteella jopa akateemisesti koulutetuilta. Mies tuntuu katsovan Hadzia epäilevästi pälyillen, joskin vain ohimenevän hetken. ”Olen jo niin tottunut tähän, en ole moksiskaan,” vastaa Hadzi ja naurahtaa kepeästi.

Miksi Hadzi moiseen reagoisi. Hän on ihan kuin kaikki muutkin. Tamperelainen, joskin uussuomalainen. Tätä aspektia suomalaisilla perusperteillä ja -pirkoilla tuntuu olevan hankala sisäistää. Puhumattakaan ennakkoasenteista, joista huokuu hyvin usein silkka muukalaisvihamielisyys.

Hadzi syntyi Mogadishun liepeillä 1980-luvun alkupuolella. Tarkka vuosi ei ole tiedossa, mutta hänen tultua Suomeen vuonna 1994 oikeuslääketieteellinen tarkastus osoitti syntymävuodeksi joko 1982 tai 1983 hänen hampaidensa perusteella.

Vakavasti sekasortoinen Somalia oli tuolloin Siad Barren hirmuvallan alainen. Hadzi on kolmas isänsä kuudesta pojasta, siskoja hänellä on neljä. Jokaisen olinpaikka ei ole Hadzilla tiedossa. Vanhempi kahdesta isoveljestä jäi 1990-luvulla Mogadishuun muun perheen paettua Barren sortokoneistoa kuka minnekin. Hadzi, kaksi veljeä, Hassan sekä Ahmed, ja äiti päätyivät Suomeen. Isä kuoli pommi-iskussa Hadzin ollessa vain 9- tai 10-vuotias.

”Suomessa on ihan mukava olla, mutta ihmisten epäluuloisuus vaivaa minua alati,” kertoo Hadzi kokemuksistaan. ”Suomalaiset ovat hieman sisäänpäinvetäytyviä, mutta rehellisiä ja lämminsydämisiä.”

Hadzi tietää varmasti mistä puhuu, sillä hän päätyi lopulta Suomeen asuttuaan ensin liki vuoden päivät oslolaisessa ja rotterdamilaisessa vastaanottokeskuksessa. Tässä nuorukaisessa kuuluu kokemuksen syvä rintaääni ja hänen olemuksestaan huokuu elämän maku.

Eri kulttuureja edustavat maahanmuuttajat ovat todellakin rikkaus maallemme. He tuovat mukanaan hyviä, uusia tapoja, muun muassa yhteisöllisyyttä ja perheen arvostamista. Me voimme alati oppia heiltä, jos vain suhtaudumme heihin, eli maahanmuuttajiin, nykyistä avoimemmin, emmekä tyrmää monikulttuurisuutta tutustumatta siihen ensin.

Jussi Halla-ahon kirjoituksia seuraavat ja itseään maahanmuuttokriittisiksi tituleeraavat nettirasistit ovat tämän hetken huolestuttavin kansanryhmä. Heistä ja heidän loputtomista spekulaatioista sekä kausaalisuhteiden pohdinnasta kumpuaa se kapeakatseisuus, joka saattaa käydä jo ihan lähitulevaisuudessa kohtalokkaaksi esimerkiksi suomalaiselle elinkeinoelämälle.

Siirrymme Tampereella sijaitsevan maahanmuuttajien vastaanottokeskuksen pakeille saadaksemme vaihteeksi puolueetonta tietoa.

”Olen seurannut hämmentyneessä mielentilassa mediassa viime vuosina vellonutta maahanmuuttokeskustelua,” toteaa johtaja Tuulikki Ranta-Töyrylä toimistossaan, selvästi huolestunut ilme kasvoillaan.

”En oikein ymmärrä, että miksi suomalaiset ja erityisesti heteromiehet, suhtautuvat niin hyökkäävästi eritoten afrikkalaistaustaisiin maahanmuuttajiin. Onko pohjimmiltaan kyse vain kateudesta ja ennakkoluuloista? Tilanne on – miten sen nyt sanoisi – haastava.”

Kateus voisi olla hyvin todennäköinen selittävä tekijä. Silloin, kun suomalainen rehki risusavotassa tai uurasti tukkijätkäporukassa Tenojoella, somalien kaltaisen paimentolaiskulttuurin edustaja levähti kamelinsa selästä, katsahti pitkin edessä siintävää aavikkoa ja antoi ilta-auringon valaista kutrejaan. Mukavat sandaalit suojasivat jalkoja polttavalta kuumuudelta, kun suomalainen taas sonnustautui alkeellisiin tuohivirsuihin. Somali todella osasi sopeutua olosuhteisiin, toisin kuin yleensä väitetään.

”Minäkin olen huolissani maahanmuuttokeskustelun luonteesta ja erityisesti perussuomalaisten saaman kannatuksen aiheuttamasta ilmapiiristä,” kertoo Hadzi. ”Suomalaisten tuntuu olevan vaikea hahmottaa sitä työintoa, jota me maahanmuuttajat maahan tuomme. Se on ikävää.”

Ikävää se todellakin on. Hadzikin on nimittäin työskennellyt pätkittäin esimerkiksi siivoajana, Tampereen maahanmuuttokeskuksen projektien tulkkausapuna ja postinjakajana. Mitä tästä voimme päätellä?

On tärkeää saada lisää maahanmuuttajia, koska heistä saamme arvokasta työvoimaa ja yhteiskunnan rakentajia. Tukipilareita.

Lähivuosina väistämättä koittava työvoimapula on haastava tehtävä. Erityisesti olisikin nyt syytä huomioida maahanmuuttajissa piilevä innovatiivisuus, joka on ensiarvoisen tärkeää juuri tulevaisuudessa, kun Suomenkin tulee vastata globalisaation asettamiin haasteisiin ja kilpailla alati kehittyvillä kansainvälisillä markkinoilla. Se olisi sitä kestävää kehitystä, johon tulee viipyilemättä panostaa.

Työikäisiin maahanmuuttajiin kohdistettu panostus tänään tulee takuulla maksamaan itsensä takaisin moninkertaisesti nopeammin kuin moni uskoisikaan, ehkä jo 2020-luvulle tultaessa. Mitä Suomi ja meidän kulttuuri-identiteettimme olisi ilman sellaisia merkkihenkilöitä kuin Karl Fazeria, James Finlaysonia ja Nikolai Sinebrychoffia?

Monikulttuurisuuden tuoma voimavara jäi hiertämään toimitustamme. Asiantuntijalausuntoa varten saimme haastateltavaksemme Pirkanmaan vihreiden nuorisojärjestön varapuheenjohtaja Minttumaaria Fagerströmin.

”Sen lisäksi, että näiltä henkilöiltä [perussuomalaisten äänestäjät] puuttuu laajempi elämänkatsomus, heillä on myös taipumuksia puhua itsensä jatkuvasti pussiin. Islamia voimakkaasti kritisoivat ovat melko todennäköisesti juuri niitä samoja ihmisiä, jotka hakkaavat vaimojaan käytännössä rutiininomaisesti kännissä,” kertaa Minttumaaria suomalaisten sielunmaisemaa ja nurinkurista alkoholikulttuuria.

”Kantaväestön hartaasti vihaamat muslimit eivät muuten saa jalon uskontonsa vuoksi juoda pisaraakaan alkoholia. Tästä meidänkin väki saisi vähitellen ottaa oppia ja ehkäpä juuri maahanmuutto on keino ratkaista tämä rakenteellinen ongelmamme. Ainakin tähän avokätiseen tilaisuuteen olisi syytä tarttua. Palkkaa muslimi: ei tarvitse harmitella yllättäviä maanantaipoissaoloja!”

Minttumaaria ei ole vielä lopettanut.

”Sitten nämä samat tyypit päivittelevät kovaan ääneen, kun muslimimies on pakottanut naisensa pukeutumaan burkhaan. Jokainen voi itse päätellä, kumpi on luonnollisempi osa länsimaista kulttuuria. Välillä mua oikein hävettää olla suomalainen. Näiden junttien takia, siis.”

Keskustelu asioihin selvästi perehtyneen Minttumaarian kanssa kääntyy väistämättä maahanmuuttajien oletettuun työhaluttomuuteen sekä heidän todelliseen työllistymispotentiaaliin.

”En henkilökohtaisesti tunne kuin pari maahanmuuttajaa, mutta olen nähnyt muutaman tummaihoisen siivoamassa työpaikallani. He tekevät työnsä siinä missä suomalaisetkin,” hän valottaa kiistattomia tosiasioita. ”Me vihreissä emme käännä selkäämme tulevaisuudelle, kuten perusssuomalaiset vaikuttavat tekevän.”

”Siinä kun suomalainen valittaa tehtävästä, maahanmuuttaja näkee haasteen, johon hän myöskin tarttuu. Hehän ovat osoittaneet olevansa todellisia selviytyjiä tullessaan sotaisasta maasta hakemaan työtä ja turvaa Suomesta!”

Monikulttuurisuudesta itsessään Minttumaarialla on selkeä mielipide valmiina.

”Kuuntelen musiikkia iPodista, joka on valmistettu jossain jenkeissä. Tai Kiinassa. Syön ystävieni kanssa japanilaista sushia pari kertaa kuukaudessa ravintolassa. Tykkään myös thai-ruoasta. Onpa kamalaa!”

”Jäykkäniskaiset suomalaiset eivät välttämättä sisäistä sitäkään, että vaikkapa heidän suuresti rakastamansa kahvi on tuontitavaraa. Emme voi mitenkään välttyä eri kulttuurien vaikutuksilta, jotka ovat pääsääntöisesti rikastuttaneet omaa elämäämme.”

Minttumaaria peräänkuuluttaa pitkän tähtäimen päätöksiä maahanmuuttopolitiikassa.

”Sitä ei kuulkaas tiedäkään, miten huikeita valtteja Suomella olisi kansainvälisille markkinoille tarjottavanaan, jos emme olisi johdonmukaisesti suhtautuneet ulkomaalaisiin vaikuttimiin yhtä nihkeästi kuin olemme ikäväkseni tehneet. Ja vielä nytkin. Vuonna 2012. Miettikääpä sitä!” hän tokaisee, heittää vakosamettilaukun olkapäälleen ja poistuu juna-asemalle.

Suomi ei välttämättä selviäisi lainkaan ilman Hadzin tai hänen tarmokkaiden veljiensä kaltaisia huippuosaajia, joissa piilee valtava potentiaali. Siksi Suomen tuleekin ensisijaisesti panostaa maahanmuuttajien houkuttelemiseen parantamalla heidän kielten opetustaan, satsaamalla heidän viihtyvyyteensä (tunnetaan kylmässä liike-elämässä jälkimarkkinointina) ja panostamalla entistäkin tehokkaampaan kotouttamiseen.

Mieluiten apu tulisi tarjota vastikkeettomasti, jottei kylmään ja outoon maahan vastikään muuttaneille tulijoille koituisi turhanpäiväistä murhetta. Onhan tunnettu tosiasia, kuinka Suomen kankea byrokratia pahimmillaan ihmispsyykkeeseen vaikuttaa.

Tämä onnistuu asiantuntijoiden mukaan parhaiten sallimalla eri etnisten vähemmistöjen kulttuurien toteuttaminen. Tampereen yliopiston humanistisen tiedekunnan dosenttien laatimien tutkimusten mukaan suomalaiset ovat onnistuneet tässä tavoitteessa silmiinpistävän heikosti.

Heidän mielestään pallo heitetäänkin juuri kantaväestölle. Kuinka saamme ennakkoluuloisesta asenneilmapiiristämme avarakatseisemman, jotta voisimme yhteen hiileen puhaltaen – yhtenäisenä kansakuntana – parhaiten onnistua huolehtimaan maahanmuuttajavähemmistöjen viihtyvyydestä?

Kuinka heistä löytyvä potentiaali saataisiin tulevaisuudessa maksimaalisen tehokkaasti käytettyä, kun suuret ikäluokkamme tarvitsevat hoiva-alalla todellisia syväosaajia?

Maahanmuuttajien tekemät rikokset ovat tavan takaa keskusteluissa sekä jo valtakunnallisissa medioissa tarpeettomasti yliedustettuina. ”Rikollisuutta, loisintaa, raiskauksia.” Näillä synkillä ja ikävillä teemoilla ns. maahanmuuttokriitikot ovat keskusteluissa jalansijaa saaneet. Tosiasiassa järkiperusteilla ei ole heidän suosioon tai varsinkaan heidän sanomistensa painoarvoon mitään sijaa. Se on puhdas rasismi.

Maahanmuuttajat, ja erityisesti heistä korostettuina somalit, eivät tee tamperelaisdosenttien tuoreimpien tutkimusten mukaan kuin 0,1 % maamme rikollisuudesta kokonaisuudessaan. Suomalaiset tekevät siis miltei satakertaisen määrän raiskauksia, ryöstöjä ja pahoinpitelyitä verrattuna heihin, joten mistä muustakaan tämänhetkinen suunnaton poru johtuisi kuin ikävistä, muukalaisvastaisista, ennakkoasenteista.

Hadzikin poistuu haastattelun päätyttyä kahvilan terrasilta, kiittää kohteliaasti ja astelee ihmisvilinään hymyillen. Hän on aikeissa siirtyä läheiseen puistoon suorittamaan perinteisen iltarukouksen Mekan suuntaan, järjestyksessään päivän neljännen.

Siellä hän menee. Ihan kuin kaikki muutkin.

Miksi hänet pitäisi tuomita?

Edellinen kirjoitus oli täysin fiktiivinen. Propsit inspiraatiosta Hommaforumilaisille.