Janne Muhonen - valtakunnanärsyyntyjä

Adoptio-oikeus

Homojen oikeudet ja todistustaakka

On karkeasti jaoteltuna kaksi vaihtoehtoa, kuinka lähteä purkamaan kysymystä homoliitoista ja -adoptiosta. Näin itse asiassa toimitaan kaiken aikaa molemmin puolin rintamalinjaa. Joko avio- ja adoptio-oikeuden laajentamista puoltavat asetetaan vastuuseen perustellakseen ratkaisun paremmuuden verrattuna nykytilaan, tai sitä vastustavat asetetaan vastuuseen perustellakseen sen, miksi muutos olisi huonompi verrattuna nykytilaan.

Pohdinta homovanhemmuudesta

Onkohan homojen adoptio-oikeutta kiivaimmin vastustaneilta menneet ydinperhemalleineen puurot ja vellit sekaisin? Välillä – kun kaikenkarvaisia perusteluita on saanut lukea – tuntuu siltä, että sateenkaariperheeseen kuuluisi joko vain naispari ja jälkikasvua, eikä lähipiiriä lainkaan. Monet kun ovat huolissaan miehen mallista esimerkiksi perheen pojalle. Sivumennen sanoen niin ikään monet eivät ole tästä lainkaan huolissaan, sillä miehen mallin puuttuminen tarkoittaa heille mahdollisimman androgyyniä kasvatustyötä.

Abortti on hyväksyttävä mutta äärimmäinen vaihtoehto

Kuten saimme hallitusohjelman sisällön valjettua tietoomme, saivat kristillisdemokraatit siihen kauan kaipaamansa aborttipykälän, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että tiukennuksia abortin sallimiseen/myöntämiseen tullaan seuraavalla hallituskaudella miettimään. Erityisesti huomio kohdistunee siihen, kuinka monta raskausviikkoa äidillä on h-hetkellä takanaan.

Asiasta uutisoitiin hieman eri sävyihin.

Yliannostus seksuaalivähemmistöistä ja muuta homoasiaa

Mikäli kirjoituksiini on tutustunut useamman vuoden ajalta, tietää, että olen umpiheteromieheksi hyvin liberaali eri seksuaalivähemmistöjen olemassaolon suhteen. Jokainen saa olla mitä on aivan kaikessa rauhassa, eikä erilaisuudessa ole lähtökohtaisesti mitään väärää. Uskontovapaa elämänkatsomus antaa valmiudet suhtautua vapaamielisesti kaikkiin.

Julkaise syötteitä