Janne Muhonen - valtakunnanärsyyntyjä

Alkoholilainsäädäntö

Kohta on oluenhimoinen kansakuntamme kuivin suin

Olen ollut jo pitkään vakaasti sitä mieltä, että saamme todistaa päivittäin paljon kaikkea sellaista, jonka laatijat eivät ole olleet lainkaan vakavissaan. On surullista, että nämä asiat koskettavat usein kaikkea paitsi tavanomaista myös sellaista, jonka kuluttajat/kohdeihmiset kokevat vakavasti otettavana. Tämä ajatusketju lähti liikkeelle, kun huomasin saunareissulla kylpytakkini pesuohjelapun alareunassa punaisella kirjoitetun tekstin: "KEEP AWAY FROM FIRE!"

Kulisseissa tapahtuu ja panimoissa suhisee

Nykyinen hallituksemme on näköjään asettanut komealta kalskahtavan sisäisen turvallisuuden ohjelman, jonka parissa ahkeroi myös alkoholityöryhmä jo 1800-luvun puolivälin tienoilta asti vaikuttaneen raittiusliikkeen hengessä.

Maria Guzenina-Richardson pelastaa meidät alkoholilta

Sosialidemokraatti peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson, jatkaa kahta rajummin siitä, mihin hänen tomera kokoomuslainen edeltäjänsä Paula Risikko (hänen kontribuutionsa täällä) jäi, ja

Kossua saa nyt halvalla!

Altia otti ja polkaisi kossupullon hintaa päälle euron alemmaksi, jotta saisi tuotteelleen kilpailijoita enemmän menekkiä. Kyllä, myös alkoholituotteiden valmistajien välillä on litkujen pyhyydestä ja saatanallisuudesta huolimatta kilpailua. Vaan voi veljet, kyllä nyt menee kossua niin kuin vettä vain. Tämä huima viina-ale ei voi olla vaikuttamatta kansanterveydellisesti.

Huonoja ja huonompia päätöksiä

Kieltojen ja rajoitusten nimeen vannovassa holhouspolitiikassamme on sellainen lysti erityispiirre, että sen suhteen on mahdotonta laatia sarkastisia tulevaisuuden skenaarioita. Voit heittää kieli poskella minkä tahansa ehdotuksen ja tuota pikaa huomaatkin, että kyseistä lakipykälää ihan oikeasti puuhaillaan.

"Hei me holhotaan!"

"Hei me holhotaan!" on uusi ja veretseisauttavan jännittävä suomalainen poliittinen trilleri, joka sai ensi-iltansa 22.6.2011. Pääosissa loistavat karaktääreineen peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson, sisäasiainministeri Päivi Räsänen sekä terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja (myös Alkon hallituksen varapuheenjohtaja) Pekka Puska. Cameo-roolissa vilahtaa myös olutliiton puheenjohtaja Jari Vaara.

Tapahtunut tähän mennessä:

Suomi kaipaa omaa viinaministeriä

Kansan syyllistäminen siitä "kun me kaikki litkitään sitä viinaa litrakaupalla" on pomminvarma keino lisätulojen saamiseksi. Kukaan ei pane hanttiin, kun asia noin muotoillaan. Alkoholi- tai tupakkaveronkorotukset ovatkin aika napakka merkki siitä, koska hallituksella on matti kukkarossa.

Lainsäädäntö korvaa harkintakyvyn

Vaikkei mitään uutta, mullistavaa ja mielikuvituksellista olekaan aselain tiukennuskeskustelua lukuun ottamatta sillä saralla tapahtunut, on mielestäni passeli hetki jutustella hieman holhousyhteiskunnasta. En ole järin vanha kaveri ja Uuteen Suomeen kirjoittavistakin junioriosastoa, mutta ihmettelen silti, miksei meidän ikäluokkamme - tai oikeastaan kukaan vanhempikaan - ole kauttaaltaan kieroon kasvanutta hulttioporukkaa.

"Jos ajan niin saanko ottaa edes pikkuisen?"

Miksi ihmeessä tie-, vesi- tai ilmailuliikenteessä on ajoneuvonsa kuljettajalle joku muu hyväksyttävä promilleraja kuin pyöreä nolla? En ole ikinä ymmärtänyt tätä asiaa. Miksi kummassa jotkut haluavat korkeintaan laskea rajan esimerkiksi 0,2 tai 0,3 promilleen, mutteivat poistaa sitä tyystin? Vesiliikenteessä se on tietääkseni promillen verran ja sitä pidetään ihan sopivana, perustellen tätä tieliikennettä leveämmillä ajolinjoilla, pidemmällä reaktioajalla, vähäisemmällä liikennemäärällä ja pienemmillä ajonopeuksilla.

Kattava päihdeainepohdinta

Otanpa käsittelyyn aiheen, johon en ole muistaakseni koskaan aiemmin tarttunut. Aihe sattui olemaan vastikään muutamien kansanedustajaehdokkaiden vaaliteemana. Etenkin minut paremmin (eli henkilökohtaisesti) tuntevat tietänevät mitä mieltä yleisesti olen laittomista päihdeaineista ja toivonkin, etteivät seuraavat pohdinnat herätä muissa sellaista mielikuvaa, että kannattaisin suoraan ensimmäisenkään laillistamista.

Sivu 1 | 2 | »
Julkaise syötteitä