Janne Muhonen - valtakunnanärsyyntyjä

Eduskuntavaalit

Pari sanaa poliittisesta kannatuksesta

Suomen fanaattinen antiperussuomalainen yhteenliittymä on tehnyt viime keväästä ja tuolloin käydyistä eduskuntavaaleista lähtien jotain sangen merkittävää. He ovat määritelleet termin vaalivoitto aivan uuteen uskoon: jos et äänestä puoluetta X, olet automaattisesti suorastaan sydänjuuriasi myöten sitä vastaan. Puolueen kannatuksen suhteellisella muutoksella ei olekaan enää termin kannalta mitään merkitystä vaan ainoastaan absoluuttisella kannatuksella.

Haluan vaalirahoitukselle ylärajan, kiitos

Tiistai-iltapäivään mennessä 51 kansanedustajaa kaikista kahdesta sadasta - 25 % ja risat - on pelin hengen mukaisesti jättänyt vaalirahoitusilmoituksensa. Nykylain mukaan ehdokkaiden on ilmoitettava yli 1 500 euron tuet, eikä ehdokas saa ottaa yli 6 000 euron tukia yksittäiseltä taholta. Puolueilla yläraja on 30 000 euroa.

Ruotsalaismedia boikottiin vähintään pariksi kuukaudeksi

Olen sanaton. Ruotsalaismedia on alkanut esittää päättömämpiä uhkakuvia perussuomalaisten kannatuksen noususta kuin suomalaiset virkaveljensä konsanaan. Ja kun otetaan huomioon, että täälläkin yritys on ollut vähintään kiitettävää. Esittämäni noin parin kuukauden huomiotta jättämisen aikana ruotsalaisten kiukku rkp:n todennäköisestä poisjättämisestä hallituksesta laantunee ja juttuihin palaa edes jonkunlainen tolkku.

Tänään oli mukavaa herätä

Tänä aamuna oli mukava herätä, kun uusi ja toivottavasti uljaampi Suomi näki päivänvalon. Eduskuntaa tuuletettiin niin, että pölypunkitkin saivat kyytiä. Luottoni siihen, että perussuomalaiset saavat kauan kaivattua muutosta aikaan, on yhä ja edelleen kova. Ainoa pelkoni kohdistuu siihen, että rahaeliitti kulissien takana kykenee vaientamaan myös perussuomalaisten muutoshalun. Eipä nyt kuitenkaan heittäydytä sille linjalle. Ainakaan vielä.

Eurooppalaismediat yhteisrintamassa Soinia vastaan

Tätäköhän tarkoitti se, kun maanmainio Liisa Jaakonsaari jyrähteli aikanaan siihen malliin, että muiden EU-valtioiden sosialidemokraatti- sekä porvaripuolueiden tulisi tehdä vankkaa yhteystyötä, jotteivat tuhmat populistit pääsisi valtaan.

Rimanalituksia medialta päivä toisensa perään

Tämän päivän uutisotsikot kirkuvat voitonriemuisina, kuinka perussuomalaisten gallupkannatus on kääntynyt laskusuuntaan (-0,8 %). Juuri tovi sitten katselin Nelosen uutislähetystä, jossa ilmoitettiin neljän suurimman puolueen kannatuslukemat, mutta ainoastaan perussuomalaisten kohdalla vaivauduttiin mainitsemaan laskusuuntainen muutos edelliseen tulokseen. Tätä tarkoitan sanomalla voitonriemuisuus.

Yhteistyötä yli puoluerajojen

Kuten eilen kirjoitin, hallitsee poliittista keskustelua vaalien lähestyessä päivä päivältä enemmän ihme räksyttäminen, leuanlouskutus, piikittely, sivaltaminen ja nokittelu. Vastakkainasettelu, jota ideana paheksun, kärjistyy juuri vaalien alla.

Vanhojen puolueiden leuanlouskutusta

Timo Soini (ps) jo kommentoikin tuoreeltaan Mikael Jungnerin (sd) tuoreinta aivoulostusta, eli keksiä syyttää häntä suosion nousemisesta päähän.

Äänestysinnottomuus

Mistä tietää, että Suomen asiat ovat monenkirjavasta purnaamisesta huolimatta hieman turhankin hyvin? Jos ei muusta niin ainakin siitä, että äänestysinnokkuus on ollut suurimmassa osassa edellisistä vaaleista suorastaan naurettavan alhainen. Määrä oli muistaakseni alle 70 prosenttia edellisissä presidentin-, eduskunta- ja kunnallisvaaleissa. Äänioikeutetuista siis - ei koko kansasta. Miettikääpä sitä.

Puolueko vaaliteema?

Samanaikaisesti vituttaa ja suuresti huvittaa lukea näitä vanhojen puolueiden (lasken nyt tässä yhteydessä Vasemmistoliitonkin sellaiseksi) viimeisiä hätähuutoja ja keinoja murtaa tämänhetkiset kannatuslukemat. Kerätään yksittäisistä blogikirjoituksista ja kannanotoista (tarvittaessa juuri mahdollisimman härskisti asiayhteydestään irrotettuna) jotain sekalaista, josta kursitaan kasaan Antero Eerolan kirjoituksen kaltainen epämääräinen tilkkutäkki.

Sivu 1 | 2 | »
Julkaise syötteitä