Janne Muhonen - valtakunnanärsyyntyjä

Harkintakyvyttömyys

Suomi - kieltojen ja rajoitusten luvattu maa

Kuten olemme saaneet toistuvasti huomata, on kasvatus- ja ennen kaikkea valistusvastuu joko ulkoistettu tai suoraan siirretty vanhemmilta valtiolle lainsäädäntöineen. Ei ole enää vanhempien kontolla kertoa teineille, että energiajuomaa ei ole tarpeen litkiä päivässä tölkkikaupalla. On kätevämpää, kun myyntiä rajoitetaan tai lopulta kielletään kokonaan.

Ei tupakansavua ilman tulta

Ei, en kiusallanikaan kyllästy vastustamaan järjetöntä holhouspolitiikkaa ja terveysfasismia, jossa Suomi tavoitellee kärkisijoja. Nyt mukaan pyydetään jo koko EU:ta. Viime vuoden alkupuolella esitelty ja tänään toistamiseen uutisoitu kuningasidea on jo implementoitu Australiassa, mutta yhtä kaikki ei mielikuvituksella tunnu olevan rajoja:

Julkaise syötteitä