Janne Muhonen - valtakunnanärsyyntyjä

Homoseksuaalisuus

Siivu homoseksuaalisuuden historiasta

Niin erikoiselta ja jopa ajan tuhlaamiselta kuin se saattaakin jonkun mielestä kuulostaa, käytin tuiki tavallisena heteromiehenä erään arki-illan lueskellen homoseksuaalisuuden ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien historiasta. Pienimuotoisten tutkimusteni pohjalta syntyi myös raportti, josta ajattelin kiinnostuneille referoida tämän tekstin.

Homojen oikeudet ja todistustaakka

On karkeasti jaoteltuna kaksi vaihtoehtoa, kuinka lähteä purkamaan kysymystä homoliitoista ja -adoptiosta. Näin itse asiassa toimitaan kaiken aikaa molemmin puolin rintamalinjaa. Joko avio- ja adoptio-oikeuden laajentamista puoltavat asetetaan vastuuseen perustellakseen ratkaisun paremmuuden verrattuna nykytilaan, tai sitä vastustavat asetetaan vastuuseen perustellakseen sen, miksi muutos olisi huonompi verrattuna nykytilaan.

Homostelijat vs. ydinaseet, 1-6

Homopareja ei missään nimessä tule siunata kirkossa. Se olisi edesvastuutonta ja pöyristyttävää, eikä noudattaisi lainkaan kauaskantoisen länsimaisen sivistysajattelun peruslähtökohtia. Ydinaseet sen sijaan ovat aivan eri asia ja niitähän saa siunata niin paljon kuin loitsuja hihasta löytyy. Niillä kun saa katsokaahan tapettua ihmisiä hyvinkin kustannustehokkaasti, joten koko teknologialle on olemassa vallan selkeä hyötynäkökulmasta tarkasteltava funktio.

Sisäministeriön uskottavuus - onko sitä?

Tervehdys täältä Jyväskylästä, jossa pidettiin tänään Päivi Räsäsen kunniaksi ihka oma pride-kulkue lukuisine oheistapahtumineen. Pahoittelen sitä, että epäilen todella vahvasti tuoreen sisäasiainministerimme ja jyväskyläläisittäin suorastaan päivänsankari Räsäsen suoritutumiskykyä runsaasti tasa-arvokysymyksiä sisältävässä pestissään. Yhtä objektiivinen taho tehtäväänsä olisi Seppo Lehto maahanmuutto- ja eurooppaministerinä, eli virassa, jota tosin ei enää ole.

Mitä te niistä homoista murehditte?

Voi pyhä Sylvi sentään: homostelkaa kaikki ihan niin paljon kuin sielu sietää, jos homostuttaa. Kehoitan siis lämpimästi toimimaan hieman mukaillen sitä, kuinka Muutos 2011:n puheenjohtaja Jiri Keronen aikoinaan pienpuolueiden puheenjohtajatentissä totesi.

Olen ainakin itse oppinut sellaiseen ajatteluun, että silloin kun omat asiat ovat tarpeeksi hyvin, on varaa alkaa murehtia tai korrektimmin sanottuna päivitellä toisten asiantilaa. Ja vaikka näin kokisikin, ei toisten asioihin ole syytä puuttua.

Totalitaristisen valtionkirkon päämäärät ja hallintamenetelmät

Mitä uskovaisnuorten kampanjaan tulee, on asia aika pitkälti loppuun käsitelty. Homma on taputeltu, kuten nykyään on tapana sanoa esimerkiksi jääkiekko-ottelusta, joka on ratkennut. Alati on kuitenkin syytä pureutua hieman syvemmälle valtionkirkon tarkoitusperiin ja hallintamenetelmiin.

Homot ja uskovaiset ne yhteen soppii!

Jos antaa homolle pikkusormen, se saattaakin haluta vasemman käden nimettömän! Kuulinpa nimittäin minäkin tuoreimmasta jumalallisesta interventiosta, jonka ansiosta nuori tyttö onnistui kuin onnistuikin pääsemään eroon biseksuaalisuudesta. Oman kertomansa mukaan hän voi tällä hetkellä olosuhteisiin nähden mainiosti ja on ollut nyt kolme vuotta kuivilla, eli tuntenut olevansa täysin umpihetero. Onneksi ei tarvittu sentään anonyymien homostelijoiden keskustelurinkiä parannuskeinoksi.

Julkaise syötteitä