Janne Muhonen - valtakunnanärsyyntyjä

idiotismi

Kiusaajien Suomi

Ei ole epäilystäkään, etteikö kroonisesta kateudesta voimaa ammentava kiusanteko olisi rakenteellinen osa suomalaista koulu- ja työympäristöä. Unohtamatta oikeastaan mitä tahansa yhteisöä, joka koostuu yksilöistä. Se ei ole suoraan kollektiivin vaan siihen kuuluvien yksilöiden vika, sillä yksikin mätä omena saastuttaa koko korin.

"Nyt Soini otat ja sanoudut irti siitä rass...!"

Ei kahta ilman kolmatta sanoo sananlasku ja kuten kahdessa aiemmassakin suuremmassa vaalitentissä, jotka YLE:ltä ja MTV3:lta seurasin, myös eilisessä halottiin poikki ja pinoon perussuomalaisten kansanedustajien "kohulausunnot", joita on ruodittu niin oikeuslaitoksessa kuin puolueemme eduskuntaryhmässä.

Muut ehdokkaat ottivat tästä ilon irti: Soinin tulee vihdoinkin sanoutua irti rasismista!

Kuinka omaperäistä.

Mistä poliisityöstä sinä luopuisit?

Tässäpä hieman jatkoa edelliselle kirjoitukselleni poliisivoimien ahdingosta. Niin kertakaikkisen järjenvastaista kuin tämä onkin, on Iltalehdessä tarjolla äänestys, joka kantaa otsikkoa "Äänestä täällä, mistä tehtävistä poliisi voisi sinun mielestäsi luopua!"

Ateistinen manifesti

Luterilainen kirkkokunta ei ole omana instituutionaan ja jäsenmaksuineen (= veronkanto-oikeus) mitään muuta kuin passiivista anekauppaa. Itse asiassa kaikki taloudellista hyötyä keräävät (ja luvalla sanoen sellaista toimintansa takeeksi tavoittelevat) ja sitä kautta toimintaansa pyörittävät uskontokunnat kuuluvat samaan luokitteluun. Vaikuttavin voimakeino on mahdollisimman varhain käynnistetty ja johdonmukaisesti toteutettu aivopesu.

Rasistiset elintarvikkeet

Olemme viime vuosina oppineet, että yksilön esittäminen mahdollisimman paljon viiteryhmänsä edustajan näköisenä - omana itsenään - on piinkovaa rasismia. Lakupekka-karamellit joutuivat pannaan, koska niiden etiketissä esiintyi tummaihoinen ihmishahmo. Hahmo viittasi ikävästi etniseltä taustaltaan afrikkalaiseen kaveriin (joka oli sivumennen sanoen vain vaivoin tunnistettavissa homo sapiensiksi).

Jokainen on alasti vaatteidensa alla

En ole nudisti tai naturalisti, mutta en tunnetusti perusta myöskään tekopyhyydestä. Koska alaston ihmisvartalo on tunnetusti kauhistus, jollaisen todistamiselta alaikäisiä ja erityisesti lapsia pyritään varjelemaan, annan lukijakuntaan mahdollisesti kuuluville sadisteille ilmaisen neuvon tuottaa lähipiirin junioriosastolle elinikäiset traumat.

Pari sanaa vähälle huomiolle jääneestä Itä-Afrikan nälänhädästä

Itä-Afrikan nälänhätä ei ole mitään muuta kuin väistämätön (matemaattinen) seuraus ronskista ylikansoittumisesta ja hedelmättömästä maaperästä. Lisäksi on yksinkertaisesti toimimaton yhtälö, että kokonainen kansa on ruoan suhteen jatkuvasti ja yhä suuremmissa määrin riippuvainen ulkomaisesta, ts.

Kirkko eriarvoistaa ja sortaa

Hyvää huomenta. Niin pahasta kuin elämänkatsomusten tuputtaminen onkin, päätin juuri, etten kallista päätäni lepoon ennen kuin olen saanut suomalaiset kristityt ymmärtämään, kuinka ahdasmielisiä oppeja he kannattavat jäsenyydellään luterilaiseen kirkkoon.

Turkistarhaus tulee lakkauttaa tietyn siirtymäajan kuluessa

Ekohippeilläänpä hieman, vaikkei se todellakaan kuulu elämänfilosofiaani tämän laajemmalti. Sen osoitti kenties jo aiempi kirjoitukseni. Nämä kyllä ovatkin sitten oikeasti omia ajatuksiani, eikä käänteispsykologista sarkasmia, jollaista olen toisinaan tavannut harrastaa.

Ei tupakansavua ilman tulta

Ei, en kiusallanikaan kyllästy vastustamaan järjetöntä holhouspolitiikkaa ja terveysfasismia, jossa Suomi tavoitellee kärkisijoja. Nyt mukaan pyydetään jo koko EU:ta. Viime vuoden alkupuolella esitelty ja tänään toistamiseen uutisoitu kuningasidea on jo implementoitu Australiassa, mutta yhtä kaikki ei mielikuvituksella tunnu olevan rajoja:

Sivu 1 | 2 | »
Julkaise syötteitä