Janne Muhonen - valtakunnanärsyyntyjä

Kiintiöpolitiikka

Suomalaiset eivät osallistu koulujen laadunvalvontaan

Silmiini sattui muuan Helsingin Sanomien (mielipidekirjoitukselta haiskahtava) artikkeli, jota haluaisin kommentoida. Kirjoituksen taustalla lienee joku tuntemattomaksi jäävä yksittäinen henkilö eikä lukuisia henkilöitä työllistävä mediatalo, mutta mikäli kyseinen "aviisi" julkaisee tämänkaltaisia mielenilmauksia verkkosivuillaan, katson niiden osoittamien näkemysten myötäilevän myös toimituksen virallista kantaa.

Sukupuolikiintiöt ovat jälleen tapetilla

Kulttuuriministeri ja puolueensa vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki sai kunnian olla seuraava, joka otti tarmokkaasti esille sukupuolikiintiöt pörssiyhtiöiden sikariportaaseen. Tämän hän haluaisi sisällyttää hallituksen tasa-arvo-ohjelmaan. Lienee kunnioitettavaa ja/tai rohkaisevaa, että aloitteen teki juuri mies, sillä me kun olemme feministisesti tarkasteltuna yliedustettuina ko.

Julkaise syötteitä