Perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen Yleisradion ohjelmatoiminnasta monikulttuurisuuden tukemisen osalta.
Suomessa on tunnistettu ainakin kaksi ongelmaa, joista molempien kanssa ovat tekemisissä omien alojensa huippuosaajat™. Asiat ovat jo jokusen päivän vanhoja, mutten ole sitten kerrassaan millään ehtinyt tarttua niihin, koska olen ollut mm. töideni johdosta kiireinen.
(Joku varmastikin ajattelee ja ehkä kommentoikin, ettei olisi ollut väliksi, vaikken olisi tarttunutkaan koko aihepiiriin. En välttämättä kehota jokaista miettimään sitä, kumpi ongelmista on merkittävämpi, mutta näinkin voi niin halutessaan toimia.)
Poliittisen mielipidekirjoittelun ja journalismin keskeisin ongelma lienee siinä, ketkä sitä tuottavat: ihmisissä. On inhimillistä saavuttaa aatteellinen vakaumus, joka ilmenee esimerkiksi puoluekannassa. Bloggaavalle politiikolle on - kuten moneen kertaan todettua - haaste jatkaa kirjoittamista puhtaalta pöydältä saavutettuaan jonkunlaisen virka-aseman. Enää ei saa heittää huulta tai fantasioida. Journalistilla taas on työnsarkana tuottaa tekstiä soluttamatta siihen mukaan omaa aatteellista näkökulmaansa, ja juuri tässä nykyään mitä surkeimmin epäonnistutaan.
Maahanmuuttokeskusteluissa on esiintynyt viime vuosina "luku- ja
kirjoitustaidottomat kamelikuskit". Tämä on ymmärtääkseni edelleen
useille paimentolaiskansoilla hyvin tavanomainen elinkeino kehitysmaissa
ja kyseisillä alueilla heille on myös kysyntää sekä
tarjontaa. Näitä kuvaelmia on pidetty
yksiselitteisesti halveeravina, mutta minusta taas olisi kiinnostavaa
tietää, että mikä kamelikuskin ammatin julkituonnissa on sellaista, joka halveeraa
viranhaltijaa.
Silmiini sattui muuan Helsingin Sanomien (mielipidekirjoitukselta haiskahtava) artikkeli, jota haluaisin kommentoida. Kirjoituksen taustalla lienee joku tuntemattomaksi jäävä yksittäinen henkilö eikä lukuisia henkilöitä työllistävä mediatalo, mutta mikäli kyseinen "aviisi" julkaisee tämänkaltaisia mielenilmauksia verkkosivuillaan, katson niiden osoittamien näkemysten myötäilevän myös toimituksen virallista kantaa.
Olen usein kirjoittaessani ja keskustellessani pohdiskellut sitä, että mahtavatkohan monet hartaista hartaimmat antipersut ja yleisesti suvaitsevaisiksi itsensä lukevat ihmiset kuvitella minun ja muiden maahanmuutto- ja monikulttuurikriittisiksi profiloituvien henkilöiden vastustavan nykykehitystä ihan vain vastustamisen ilosta.
Kuten viikko sitten kirjoituksessani "Maahanmuuttokeskustelun nykytaso" vihjasin, on maahanmuutosta edelleenkin syytä keskustella. Vieläpä huomattavasti mieluummin kuin keskustelijoista itsestään. Syytin ilmapiiriä keskustelun lipsumisesta metatasolle, eli keskusteluun keskustelijoista ja suoranaisista epäolennaisuuksista itse aiheen sijaan.
Rupesinpa tässä vaihteen vuoksi pohdiskelemaan
monikulttuurisuusihanteen ja -pyrkimysten juurisyitä sekä niiden
toteutumispotentiaalia. Oikein sitä, tiedättehän, syvintä olemusta.
Lähestyn asiaa tällä kertaa siltä kantilta, että siinä missä
vastaanottavan yhteiskunnan poliitikot ja viranomaiset kaipaavat aivan
tietynlaista monimuotoista elinympäristöä, on jäänyt epäselväksi, että
haluavatko tulijat - optimitilanteen toteuttava osapuoli - omaehtoisesti osallistua sen luomiseen ja ylläpitoon.
Nyt se tapahtui. Kuvittelin kaikessa impivaaralaisuudessani olleeni tähän asti täysin eristetty ympäröivän maailmamme muiden kulttuurien vaikutukselta suosimalla esimerkiksi kotimaisia elintarvikkeita, tallustelemalla Reino-tohvelit jalassa ja kommunikoimalla tuttavieni kanssa Nokia-merkkisellä matkapuhelimella. Virhearvio!
Katsoin tarkemmin puhelimen pakkauslaatikkoa ja havaitsin kauhukseni, että tuo vastikään ostamani kapistus onkin valmistettu Unkarissa. Toinen toistaan epämieluisampia asioita alkoi tarkemman tutkiskelun jälkeen valjeta utuisen savuverhon peitteistä.
Peruskeskisuomalaisen valtakunnanärsyyntyjän viraston ajantasaisia raportteja ympäristön solmukohdista. Osa tarjolle asetetuista teksteistä sisältää myös sitä kuuluisaa sarkasmia, joka vaatii keskimääräistä paremman sisälukutaidon. Apulaisvaltakunnanärsyyntyjälle ei ole toistaiseksi paikkaa avoinna.
En ennakkosensuroi ensimmäistäkään kommenttia, mutta juuri siksi edellytänkin asiallista kirjoitustyyliä. En kuitenkaan epäröi poistaa täysin joutavaa paskaa, mikäli homma menee yli äyräiden.