Janne Muhonen - valtakunnanärsyyntyjä

Muukalaisvihamielisyys

"Kun maailma ei riitä..."

Poliittisen mielipidekirjoittelun ja journalismin keskeisin ongelma lienee siinä, ketkä sitä tuottavat: ihmisissä. On inhimillistä saavuttaa aatteellinen vakaumus, joka ilmenee esimerkiksi puoluekannassa. Bloggaavalle politiikolle on - kuten moneen kertaan todettua - haaste jatkaa kirjoittamista puhtaalta pöydältä saavutettuaan jonkunlaisen virka-aseman. Enää ei saa heittää huulta tai fantasioida. Journalistilla taas on työnsarkana tuottaa tekstiä soluttamatta siihen mukaan omaa aatteellista näkökulmaansa, ja juuri tässä nykyään mitä surkeimmin epäonnistutaan.

Mistä keskustelisin ehdokas Biaudetin kanssa?

Iltalehden maineekkaalla keskustelupalstalla oli viestiketju ja kysymys: "Mistä sinä olisit keskustellut Väyrysen kanssa kahvipöydässä? Entä mitä olisit tarjoillut presidenttiehdokkaalle?" Paavo kun otti ja vieraili ihan omassa persoonassaan eräässä espoolaisperheessä.

Keitä ne on ne muukalaiset?

Monikulttuurisuusliturgian sanavarasto ja sen puitteissa muodostettavien variaatioiden mahdollisuus on laaja kuin mandariinikiinassa. Jopa sellainenkin kaveri kuin Paavo Arhinmäki viittaa edelleen maahanmuutto(politiikka)a kritisoiviin muukalaisvastaisuudella, kuten hän presidentinvaalitentissä 12.1.2012 teki.

Mielestäni kukaan ei ole puhunut pitkään aikaan "muukalaisista". Katson, että on Arhinmäen (& Co.) tehtävä määritellä, keitä ne muukalaiset ovat, koska tuota käsitettä vaihdellaan verrattain näppärästi sanan "maahanmuuttaja" tilalle.

Mitä tiukempi laki, sitä enemmän rikollisia!

"Ya ain't seen nothin' yet!" kuten kovat jätkät rapakon takana sanovat. Rasistisesti motivoitua rikollisuutta koskenut tilasto Ajankohtaisessa kakkosessa ilmoitti viharikosten määrän suorastaan ryöpsähtäneen käsiin Suomessa vuosien 2007 ja 2009 välillä. Suhdanne olikin pysynyt varsin tasaisena - joskin nousujohteisena - alkaen vuodesta 2003, josta ohjelmassa näytetty diagrammi alkoi.

Islamin erityiskohtelusta ja -suojelusta

Alati vaiettu, mutta ajankohtainen tabu. Kieltämättä jo monen mielestä vanha juttu.

Tulipa vain silti mieleeni ajatuksia liittyen siihen, kuinka länsimaissa tulisi meidän oikeusjärjestelmässämme suhtautua islaminuskoon, joka poikkeaa kulttuurinsa ja oman lainsäädäntönsä osalta huomattavan olennaisesti omastamme.

Oppitunti jalosta suvaitsevaisuudesta ja toisten vilpittömästä kunnioituksesta

Kunnioitettu kokoomuksen kansanedustaja Kimmo Sasi ehdotti, josko islamin sharia-lakia voitaisiin soveltaa muslimien välisissä siviiliriidoissa.

"Sasin mielestä sharia-lakia voitaisiin soveltaa muslimien välisten siviiliriitojen sovittelussa niiltä osin, kun se ei ole ristiriidassa Suomen lakien kanssa. Sovittelijat eivät myöskään korvaisi suomalaista tuomioistuinjärjestelmää, Sasi kertoo Kotimaa-lehdelle."

Viimeinen hätähuuto luetun ymmärtämisen puolesta

Kokoomuslainen taidemaalari Leena Rosendahl kirjoitti 18.11. tänne Uuden Suomen blogiinsa sangen mielenkiintoisen näkemyksen perinteisestä kolmiyhteydestä: Suomi, maahanmuuttajat ja rasismi. Raapustelin osan tästä kirjoituksesta jo kyseisen kirjoituksen kommenttiosioon, mutta laajennampa sen omaksi kirjoituksekseen.

Julkaise syötteitä