Janne Muhonen - valtakunnanärsyyntyjä

Olut

Kulisseissa tapahtuu ja panimoissa suhisee

Nykyinen hallituksemme on näköjään asettanut komealta kalskahtavan sisäisen turvallisuuden ohjelman, jonka parissa ahkeroi myös alkoholityöryhmä jo 1800-luvun puolivälin tienoilta asti vaikuttaneen raittiusliikkeen hengessä.

Huonoja ja huonompia päätöksiä

Kieltojen ja rajoitusten nimeen vannovassa holhouspolitiikassamme on sellainen lysti erityispiirre, että sen suhteen on mahdotonta laatia sarkastisia tulevaisuuden skenaarioita. Voit heittää kieli poskella minkä tahansa ehdotuksen ja tuota pikaa huomaatkin, että kyseistä lakipykälää ihan oikeasti puuhaillaan.

Suomi kaipaa omaa viinaministeriä

Kansan syyllistäminen siitä "kun me kaikki litkitään sitä viinaa litrakaupalla" on pomminvarma keino lisätulojen saamiseksi. Kukaan ei pane hanttiin, kun asia noin muotoillaan. Alkoholi- tai tupakkaveronkorotukset ovatkin aika napakka merkki siitä, koska hallituksella on matti kukkarossa.

Julkaise syötteitä