Janne Muhonen - valtakunnanärsyyntyjä

Positiivinen diskriminaatio

James Hirvisaaren kirjoituksesta, tuomiosta ja muista seuraamuksista

Perussuomalaisten kansanedustajat Jussi Halla-aho, Juho Eerola ja Olli Immonen ovat antaneet tiedotteen liittyen James Hirvisaaren taannoiseen blogikirjoitukseen, jonka sanankäänteistä Hirvisaari sai rikoslain 11. luvun 10 §:ään nojaten 1 425 euron sakot kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tiedotteessa (uskoisin tämän olevan pitkälti Halla-hon itsensä kirjoittamaa) sanotaan seuraavaa:

Uhrilampaat

Kirjoituksen otsikko on lainattu toissailtana televisiosta tulleesta laatuelokuvasta, muttei koske sitä. Viime vuosi, heti eduskuntavaaleista ja perussuomalaisten kaikkinaisen rasismin ja syrjinnän tuomitsevasta julkilausumasta lähtien, meni pähkäillessä sitä, keitä positiiviseen syrjintään oikeutetut ryhmät sitten voisivat olla ja millä perusteilla.

Julkaise syötteitä