Janne Muhonen - valtakunnanärsyyntyjä

Sukupuolineutraalius

Homo linnaan? Ei! Siellä oli jo nainen!

Olemme arkielämässämme kaikki - enemmän tai vähemmän - heteropatriarkaalisen yhteiskuntarakenteen uhreja. Koska itsenäisen tasavaltamme kymmenen aikaisempaa presidenttiä ovat olleet nykytiedon mukaan naimisissa olevia miehiä, on siitä muotoutunut jonkunlainen standardi presidenttiydelle.

Rapistelkaa unihiekat silmämunistanne: meillä on par'aikaa naispresidentti.

Lapsen oikeus isään ja äitiin

Adoptiossa tulee vallitsevan ilmapiirin mukaan lähteä siitä, että lapsella on oikeus sekä isään että äitiin, eikä janitoivolamaisia "voi kunpa minäkin saisin oman lapsen" -argumentteja tulisi huomioida adoptiopäätöksiä tehdessä. Eikös niin? Ensisijaisesti lapsi tarvitsee vanhempansa, mutta potentiaalisetkaan vanhemmat eivät saa niin vain haluta lapsia. (Taustalähtökohtana on se, että lapset ovat "jumalan lahja", mutta ei mennä siihen nyt.)

Sisäministeriön uskottavuus - onko sitä?

Tervehdys täältä Jyväskylästä, jossa pidettiin tänään Päivi Räsäsen kunniaksi ihka oma pride-kulkue lukuisine oheistapahtumineen. Pahoittelen sitä, että epäilen todella vahvasti tuoreen sisäasiainministerimme ja jyväskyläläisittäin suorastaan päivänsankari Räsäsen suoritutumiskykyä runsaasti tasa-arvokysymyksiä sisältävässä pestissään. Yhtä objektiivinen taho tehtäväänsä olisi Seppo Lehto maahanmuutto- ja eurooppaministerinä, eli virassa, jota tosin ei enää ole.

Sukupuolineutraali todellisuus

Sukupuolineutraliuuteen on vielä melko pitkästi matkaa. Vähemmistöjen vaatimukset adoptio-oikeudesta ja avioliittojen vihkimisestä ovat yksittäisiä, vaikkakin eittämättä merkittävimmästä päästä. Ottamatta kantaa sen paremmin enemmistöihin kuin vähemmistöihinkään, esitän muutaman ajatuksen siitä, millainen olisi oikeasti sukupuolineutraali yhteiskunta.

Julkaise syötteitä