Janne Muhonen - valtakunnanärsyyntyjä

Suvaitsevaisuus

Pienimuotoinen täky Biaudetin Evalle

Kuinka moni muu muistaa leikkineensä lapsena "kuka pelkää mustaa miestä" -leikkiä? Te, joilla on nykyään pieniä lapsia, voisitte kertoa, onko moinen perinne vielä voimissaan suomalaisissa leikkipuistoissa. Mikäli näin on, olisi asialle mitä pikimmiten tehtävä jotain ennen kuin tilanne ryöstäytyy käsistä. Lastentarhoihin voi olla kylvetty tulevan ksenofobian aallon siemenet.

Monikulttuurivastaisuutta vastustamisen ilosta?

Olen usein kirjoittaessani ja keskustellessani pohdiskellut sitä, että mahtavatkohan monet hartaista hartaimmat antipersut ja yleisesti suvaitsevaisiksi itsensä lukevat ihmiset kuvitella minun ja muiden maahanmuutto- ja monikulttuurikriittisiksi profiloituvien henkilöiden vastustavan nykykehitystä ihan vain vastustamisen ilosta.

Rasismi ja He, jotka sen tiedostavat

Rasismi ja suvaitsevaisuus - pyhä kaksinaisuus - on aina ajankohtainen aihe, jonka ympärillä myös kuohuu. Lähestytäänpä aihepiiriä hieman uudelta kantilta. Ihmisillä on erinäisiä lahjakkuuksiksikin kutsuttuja ominaisuuksia, jotka saattavat omasta aktiivisuudesta riippuen myöskin korostua ja kantaa hedelmää myöhemmässä elämässä.

Totalitaristisen valtionkirkon päämäärät ja hallintamenetelmät

Mitä uskovaisnuorten kampanjaan tulee, on asia aika pitkälti loppuun käsitelty. Homma on taputeltu, kuten nykyään on tapana sanoa esimerkiksi jääkiekko-ottelusta, joka on ratkennut. Alati on kuitenkin syytä pureutua hieman syvemmälle valtionkirkon tarkoitusperiin ja hallintamenetelmiin.

Julkaise syötteitä