Janne Muhonen - valtakunnanärsyyntyjä

Totalitarismi

Suomalaista kielifasismia

Hallituksen toiminta ja hyvä veli -verkosto on ollut jälleen syystäkin tapetilla Dragsvik-jupakan kohdosta. Vaikka puolustusministeri Stefan Wallin (rp.) totesi ensin kylmän viileästi, ettei päätös kyseisen varuskunnan säilyttämisestä ollut kielipoliittinen, ei mennyt lopulta kovinkaan pitkän aikaa, että hän myönsi päätöksen olleen sitä itseään.

James Hirvisaaren kirjoituksesta, tuomiosta ja muista seuraamuksista

Perussuomalaisten kansanedustajat Jussi Halla-aho, Juho Eerola ja Olli Immonen ovat antaneet tiedotteen liittyen James Hirvisaaren taannoiseen blogikirjoitukseen, jonka sanankäänteistä Hirvisaari sai rikoslain 11. luvun 10 §:ään nojaten 1 425 euron sakot kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tiedotteessa (uskoisin tämän olevan pitkälti Halla-hon itsensä kirjoittamaa) sanotaan seuraavaa:

Illmanin Mikan joululahja internetkansalle

Tuomioita ajatusrikoksesta ja kiihottamisesta kansanryhmiä kohtaan, vaikkei kansanryhmiä tulisi erikseen voida osoittaa, ts. katsoa erilleen joistain toisista, jos todella olemme tasa-arvoisia. Rasismi instituutiona on hyvin vanhaa historiallista perua, joten ei ole yhden tai kahden perussuomalaisen rivipoliitikon vastuulla sanoutua siitä irti. Se on yhteinen missiomme ja sitä ei kaikessa tulkinnanvaraisuudessaan surkuhupaisa lakipykälä viharikoksista lainkaan palvele.

Taistelu sananvapauden säilyttämisen puolesta jatkukoon

Arvoisat suomalaiset, vetoan teihin ja järkeenne. Elämme kriittisiä hetkiä ja nyt jos koskaan emme saa antaa periksi Norjan verilöylyn jälkeisessä šokkitilassa paineita antaville poliitikoille ja byrokraateille, mikäli kansallisesta itsetunnostamme on rahtustakaan jälkellä. Edelleenkin ymmärrän nämä hätäreaktiot, joilla pyritään hyvään, mutta panoksena ovat sellaiset suomalaisen sivistysvaltion perusoikeudet, jotka ovat liian kalliit likoon laitettaviksi.

Matkalla kohti totalitarismia ja sananvapauden kuolemaa

Satuin löytämään nämä pari mielenkiintoista asiakirjaa luettavakseni vasta äskettäin, vaikka juttu on jo lähes vuoden vanha. Ensimmäinen dokumentti on oikeusministeriön lausuntopyyntö (löytyy täältä) koskien Rasistiset rikokset -työryhmän ehdotusta hallituksen esitykseksi eduskunnalle sekä lausuntoa tarpeesta ryhtyä lainsäädäntötoimiin keskustelupalstan ylläpitäjien vastuun selkeyttämiseksi.

Julkaise syötteitä