Janne Muhonen - valtakunnanärsyyntyjä

Tupakointi

Mitä seuraavaksi? Tupakkatuotteiden ostaminenkin luvanvaraiseksi?

Terveysfasistit, joiden toiminnan kantava voima on perusolettamus ihmisten harkintakyvyttömyydestä ja oman päätäntävallan puutteesta, saivat kuin saivatkin tahtonsa läpi tupakkatuotteiden piilottamisessa. Jonkun aikaa pidin koko ideaa vitsinä, mutta  asia konkretisoitui joulun pyhien jälkeen, kun lähimpien R-Kioskien tupakkahyllyihin tuli jykevähköt liukuovet ja S-marketeihin ylisuurta joulukalenteria muistuttavat numerovalikot.

Lainsäädäntö korvaa harkintakyvyn

Vaikkei mitään uutta, mullistavaa ja mielikuvituksellista olekaan aselain tiukennuskeskustelua lukuun ottamatta sillä saralla tapahtunut, on mielestäni passeli hetki jutustella hieman holhousyhteiskunnasta. En ole järin vanha kaveri ja Uuteen Suomeen kirjoittavistakin junioriosastoa, mutta ihmettelen silti, miksei meidän ikäluokkamme - tai oikeastaan kukaan vanhempikaan - ole kauttaaltaan kieroon kasvanutta hulttioporukkaa.

Ei tupakansavua ilman tulta

Ei, en kiusallanikaan kyllästy vastustamaan järjetöntä holhouspolitiikkaa ja terveysfasismia, jossa Suomi tavoitellee kärkisijoja. Nyt mukaan pyydetään jo koko EU:ta. Viime vuoden alkupuolella esitelty ja tänään toistamiseen uutisoitu kuningasidea on jo implementoitu Australiassa, mutta yhtä kaikki ei mielikuvituksella tunnu olevan rajoja:

Julkaise syötteitä