Janne Muhonen - valtakunnanärsyyntyjä

Työttömyys

Suomen työvoimapulan ja -tarpeen todelliset kasvot

Tiedättekö mitä yhteistä on Suomen Työ- ja elinkeinoministeriöllä sekä ala-asteen tokaluokkalaisella? Kun TEM esittää, että Suomea uhkaa nurkan takana työvoimapula viimeistään vuoteen 2020 mennessä ja ala-asteen toista luokkaa käyvä taapero kertoo Pikku Kalle -vitsin, tulee olo, että tuon jutun on kuullut jo turhankin monta kertaa aiemmin.

En ole ainoa, joka ei usko tämän karjuvan työvoimapulan vahingoittavan elinkeinoelämäämme.

Kannatan kuusituntista työpäivämallia

Saksassa on saatu työttömyyden torjunnassa myönteisiä tuloksia supistamalla työpäiviä kahdeksan sijaan kuusituntisiksi. Olen visioinut tätä itsekin jo aikoja, koska pidän ratkaisua varsin loogisena apuna työttömyysongelmaan, sillä maalaisjärjen mukaan tällä tavoin riittäisi tekemistä useammalle.

Keppiä, porkkanaa vai ei kumpaakaan?

Jääkiekkoa pelattiin Hartwall-areenalla 25.10. Jokereiden lahjakkuus Teuvo Teräväinen iskee ottelun avausmaalin, johon kommentaattorina toiminut kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo toteaa lakonisesti "onneksi ei Herra Hakkarainen." Enpä osaa sanoa, harmistuiko tästä eniten Mauri Kunnas, Teräväinen vai Teuvo Hakkarainen.

Se alkukevennyksestä.

Työ se ei tekijäänsä kiitä

Jo hyvän aikaa on nuorisoa ja pitkäaikaistyöttömiä - perustellusti tai ei - moitittu siitä, että he pakoilisivat työntekoa silkan laiskottelun, eli sosiaalietuuksien tuottoisuuden vuoksi. Näinhän asia ei tietenkään ole paitsi mahdollisesti sellaisessa tilanteessa, että nauttii ansiosidonnaista päivärahaa, eikä tällöinkään kuin harvoin. Ennen vanhaan työpaikan saanti oli kunnia-asia ja ammattia vaalittiin kuin akka ainoaa hammastaan. Nykyään asenne työntekoa kohtaan loittonee jatkuvalla syötöllä entisajoista.

"Valitettavasti valintamme ei kohdistunut tällä kertaa sinuun"

Nyt kun hallitusneuvottelut ovat kovassa vauhdissa, odotan monen muun tavoin ja jälleen kerran toiveikkaana sitä, millaisilla toimilla revohka puuttuu työttömyyteen. Erityisesti nuorisotyöttömyyteen. Sellaistahan nuo kaikki taas ottivat ja lupailivat ennen vaaleja. Hyvin harva realisti uskoo juuri minkään vaalilupauksen toteutuvan ja tässä nimenomaisessa kysymyksessä ongelma on mielestäni se, että ratkaisu on mahdoton.

Patenttiratkaisu työttömyyteen!

Keksinpä juuri tuokio sitten erinomaisen keinon työttömyyden ja erityisesti vaalilupauksissakin tapetilla olleen nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi lähelle nollalukemia. Toimintamallini tulisi toimimaan odotetulla tavalla muutaman vuoden siirtymäajan kuluessa. Ratkaisustani jopa Veikko Vennamo olisi ollut ihmeissään, mutta homma vaatinee hieman pohjustusta.

Julkaise syötteitä