Janne Muhonen - valtakunnanärsyyntyjä

Väkivalta

Tehokas lähestymistapa koulukiusaamiseen

Nyt loppui hyssyttely ja ymmärrys. Mannekiinit ovat tuominneet, paheksuneet ja julistaneet kampanjoita, mutta pohja se on jokaisessa säkissä. Hyvän tahdon julistaminen ei ole selvästikään tuottanut kaivattua tulosta. Lapset ja teinit osaavat olla kylmäverisiä sadisteja, joten yhteiskunnasta tulee poistaa rikosoikeudellinen 15 ikävuoden suojaikäraja.

Tabuista suurin - raiskatuksi joutumiselle altistava käytös

Kirjoittelin eilen raiskauksien ennaltaehkäisemiseksi kaavailluista valistustoimista ja sivusin luonnollisesti myös sitä, kuinka provokatiivinen käytös näyttelee koko kuviossa olennaista osaa puolin ja toisin. Alun perin oli aikomus vain kommentoida omaa tekstiäni, mutta niinhän siinä taas kävi, että omana tekstinä tämä pläjäys lienee viisainta julkaista.

Lapsetkin kykenevät sadismiin

Kolmisenkymmentä vuotta opettajana toiminut Aino Kontula on haastatteluiden (IL, IS, Meidän Perhe) perusteella vahvasti sitä mieltä, että koulussa kiusatuiksi tulevat lapset saavat ottaa osan syystä - olipa se mikä hyvänsä - omille harteilleen. Hänen mukaansa kiusatun ja vainotun lapsen tulisi karaista itseään suhtautuen huumorilla hänen ulkonäköönsä kohdistuneesta pilkanteosta. Jokainen, joka on kokenut hiemankaan kiusaamista koulussa, tietää nämä ajatukset järjettömiksi.

Julkaise syötteitä