Janne Muhonen - valtakunnanärsyyntyjä

Valtakartelli

Kyllä tässä alkaa nahka parkkiintua!

Mediapelin tavoite alkaa täyttyä, kun saa lukea ihan aidosti huolissaan esitettyjä puheenvuoroja. Kaikki toimii kuin suoraan oppikirjasta, eikä vierivään kiveen sammalta kerry. Ensin luodaan kuva kaikenmaailman kytköksistä ja ongelmavyyhdeistä - olkiukko siis -, sitä pyöritellään, ja kansalaiset alkavat tosissaan uskoa, että nyt on jotain todella hämärää tekeillä.

Poliitikon on helpompi pestä rahaa kuin kasvonsa

Olen seurannut jo tovin suurella mielenkiinnolla paitsi puolueiden myös niiden nuorisojärjestöjen edustajien kannanottoja.

Ihmismieli ja salaliittoteoriat

Koko sen ajan, kun olen seurannut politiikkaa ja erityisesti kirjoittanut yhteiskunnallisista ilmiöistä, olen ollut niin sanottujen vaihtoehtoisten totuuksien suuri kannattaja. Wikileaks tuli kuin tilauksesta purkamaan niitä kulisseja, jotka ovat luotu peittämään yhtä ja toista suljettujen ovien takana tapahtuvaa diplomaattista ja poliittista päätöksentekoa. Ellei jopa suoranaista kähmintää.

Julkaise syötteitä