*

Janne J. M. Muhonen Kriittisiä puheenvuoroja oikeudenmukaisuuden puolesta.

Kaikki blogit puheenaiheesta Venäjän homolaki

Kenen syy ja kenen vastuu?

Ensimmäiset sateenkaariperheet ovat alkaneet hakea seesteisempää tulevaisuutta Suomesta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjensä heikosta kohtelusta tunnetulta Venäjältä, kertoo Yleisradio tänään. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä edustavien perheiden lapset ovat olleet Venäjällä entistäkin haavoittuvaisemmassa asemassa vuodesta 2013 lähtien, jolloin ns. homopropaganda alaikäisille kiellettiin lailla.

Venäjän homolaki on monimutkainen 1970-luvun jäänne

Venäjällä asian suhteen eletään vielä 1970-lukua ja laki muistuttaa ikävällä tavalla Suomenkin silloista lakia jossa oli myös rangaistukset. Yhtymäkohtia on myös tähän päivään eli Suomessakaan ei saa virallisesti olla tekemisissä alaikäisten kanssa mikä on taas hyvä asia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä